Tule mukaan tekemään videota esteettömän liikkumisen ongelmista

Invalidiliiton Esteettömyyskeskus on tuottanut julkiseen levitykseen (youtube) lyhyitä videoita, joissa kerrotaan konkreettisesti siitä, millaisia pulmia erilaisilla ihmisryhmillä voi olla liikkua esteettömästi kaduilla, puistoissa, taloissa, oviaukoissa, hisseissä jne. Videoita käytetään apuna esim. kaupunkisuunnittelussa ja esteettömän liikkumisen pulmien havainnollistamisessa. Nyt myös monikkoperheillä on mahdollisuus tehdä yksi video youtubeen tuonne Invalidiliiton eske (Esteettömyyskeskus) -videoiden joukkoon. Itse ajattelisin, että tuossa monikkoaiheisessa videossa voisi olla äiti/isä kaksostenvaunujen kanssa liikkumassa jossakin ahtaassa paikassa, esim. oviaukossa, hississä tai tulossa ulos parkkeeratusta autosta ahtaalla parkkipaikalla. Kuvauspaikka ja tilanne voidaan itse ideoida.

Meidän videopätkän kuvaaja (Jyrki Heinonen) tulee Invalidiliitosta, meiltä monikkoperheiltä tarvittaisiin kuvausta varten esiintyjät. Kuvaus tapahtuu pääkaupunkiseudulla, erikseen sovitussa paikassa, mielellään jo viikolla 44 (26.-30.10.). Kuvaajalta tuli sellainen ohjeistus, että kuvauspaikan tulisi mielellään olla sellainen, johon ei tarvita erillistä kuvauslupaa, silloin esim. kerrostalo, kadut ja puistot ovat mahdollisia.

Nyt etsin videolle esiintymään perhettä (esim. äiti/isä ja monikot): Kuvassa näkyy ihmiset ja kuuluu puhe eli videolla on mahdollisuus kertoa samalla myös muista monikkoperheille tyypillisistä esteettömän liikkumisen pulmista. Esiintyjän nimi ei näy videolla.

Aiemmin tehtyjä videoita näet täältä (uusiin videoihin tulee lisäksi ääni):

https://www.youtube.com/results?search_query=eske+invalidiliitto

Olisitko sinä sopiva kuvattava videolle? Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni asiasta lisää J

Yhteydenotot mahd. pian minulle:
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Raisa Ojaluoto, koordinaattori@suomemonikkoperheet.fi tai p. 045 882 5383.