Yhdistys

Helsingin Seudun Monikkoperheet ry on perustettu tukemaan monikkoperheitä elämän joka vaiheissa. Yhdessä järjestämme harrastustoimintaa ja tapahtumia kaikille jäsenperheillemme ja kaikille perheenjäsenille yhdessä ja erikseen. Yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin.

Yksi tärkeä osa toimintaamme on perhevalmennus. Haluamme tukea ja neuvoa perheitä jo odotusvaiheesta asti – siitä asti, kun perhettä on kohdannut iloisen haastava monikkouutinen! Monikkovanhemmat ovatkin tervetulleita mukaan toimintaamme heti odotusajasta alkaen – esimerkiksi Helsingin seudulla järjestettäviin monikkotapaamisiin. Lisää monikkoustietoa saat kattojärjestömme Suomen Monikkoperheet ry:n internetsivuilta www.suomenmonikkoperheet.fi

Tarjoamme mahdollisuuksia vanhempien virkistymiselle, sekä lasten – ja koko perheen puuhakkaaseen toimintaan. Toimintaamme siivittävät myös laadukkaat asiantuntijaluentomme, joissa monikkous on luonnollisesti aina otettu huomioon. Järjestämme myös kaksi kertaa vuodessa kirpputorit, elokuussa lasten olympialaiset, 2.2. lähettyvillä kaksostenpäivän juhlat sekä muita perinteiksi vakiintuneita että vaihtelevia tapahtumia. Yhdistyksemme jäsenlehti Monikko on ilmestynyt neljä kertaa vuodessa ja sen viimeinen numero ilmestyy viikolla 15/2018. Jatkossa yhdistys tilaa jäsenilleen Suomen Monikkoperheet ry:n Monikkoperheet-lehden, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Haluamme tuottaa toiminnallamme iloa, elämyksiä, vertaistukea ja matalaa kynnystä osallistua yhdessä muiden monikkoperheiden kanssa! Tervetuloa mukaan iloa, tietoa ja tukea antavaan toimintaamme!


Yhdistyksen säännöt

Tutustu myös yhdistyksen yli 25-vuotiseen historiaan lukemalla mielenkiintoinen historiikki.

 



YHDISTYKSEN HALLITUS

Yhdistyksen hallitus ja aktiivit koostuvat meistä monikkoäideistä, jotka saapuvat kokouksiin vaihtelevasti hyvällä energialla tai suurin silmäpussein varustettuina, mutta aina ilolla työstämään ja kehittämään yhdistyksen hienoa, koko perhettä palkitsevaa toimintaa! Yhdistystyötä tehdään vapaaehtoistyönä oman työn ja perhe-elämän ohessa, ilman rahallista korvausta.  HMP hallitus toimikaudella 2018-2019:


Eeva Tokoi

puheenjohtaja

Viidettä vuotta mukana HMP:n toiminnassa, takana 3 kautta hallituksessa ja 2 kautta varapuheenjohtajana.

Susan Haanpää

Hallituksen jäsen

Heli Lahti

Hallituksen jäsen ja rahastonhoitaja

Heli on numerotarkka, tehokas touhuaja ja kahden yksöstytön ja kaksopoikien äiti. Suomen Monikkoperheet ry:n hallituksessa ensimmäistä kauttaan.


Laura Klose

Hallituksen jäsen

Tiina Ylikahri

Hallituksen jäsen

Tiia Fynes

Hallituksen jäsen


 


 

Yhdistyksen hallituksen varajäsenet toimikaudella 2018-2019

Kaisa Lankinen ja Suvi Lehtovaara

HMP luottamushenkilöt

Hanni Haapanen (jäsensihteeri) -> jasensihteeri@hmp.fi

 

Heli Lahti (rahastonhoitaja)

Jyrki Lindroos (Webmaster)

Jukka Soininen (Webmaster)