2021 tapahtumia

Menossa on yhdistyksen 30. toimintavuosi ja toivottavasti pääsemme yhdessä tätä kuluvan vuoden aikana juhlistamaan. Seuraamme aktiivisesti koronatilannetta ja sen vaikutusta tapahtumien järjestämiseen.

19.12. Ensimmäinen joulutonttu -nukketeatteri

28.11. Monikkoperheiden pikkujoulut,

13.11. Rentoutushetki monikkoäideille

Vuosikokous 17.6.

Tunnetaitojen tukeminen monikkoperheissä -webinaari 16.5.

Monikkovauva ja uni on aiheena verkkoluennolla la 10.4.

Monikkoäidit saavat asiantuntijaworkshopissa tietoa vatsalihaksista ja erkaumasta la 17.4.

Mimi ja Kuku pitävät monikkoperheille vauhdikkaan Supersankarikoulun su 18.4.

Liikkuva Laulureppu on tehnyt monikkoperheille kolme muskarivideota, jotka jaettiin yhdistyksen jäsenille katsottavaksi Monikot muskarissa -päivänä 13.3.

Kaksosten päivää juhlistettiin 2.2. Lue lisää valtakunnallisesta tapahtumasta https://monikkoperheet.fi/toiminta/kaksosten-paiva/ Kaksosten päivän keksejä voi leipoa toki muinakin päivinä. Yksi resepti löytyy yllä linkitetyltä sivulta ja täältä löytyy toinen https://www.kinuskikissa.fi/kaksoskeksit

Vuosi alkoi taikuudella, kun Taikuri Taika Taija taikoi väriä ja iloa monikkoperheiden elämään la 6.2.

Tapahtumia on suunnitteilla, esimerkiksi ensiapukurssi “Lasten ensiapu ja hätätilanteet” Tiedotamme uusista tapahtumista mahdollisimman pian.

Ottaisimme ilolla uusia ideoita vastaan! Erityisesti toivoisimme ehdotuksia siitä, miten vertaistukea voisi jakaa nyt kun lähitapaamiset eivät ole mahdollisia.

Lähetä viestiä tapahtuma@hmp.fi, jos sinulla on mielessä tai tiedossa monikkoperheille sopivaa tekemistä!

Tervetuloa nettikirpputorille

Tervetuloa käyttämään nettisivujemme kirpputoria. Kirpputorille voi tehdä myynti-ilmoituksen ainoastaan nettisivuille rekisteröitynyt jäsen (jos rekisteröityminen tuottaa hankaluuksia, ota yhteyttä joko jasenasiat@hmp.fi tai käyttämällä yhteydenottolomaketta). Ostaa voi ottamalla yhteyttä myyjään myös rekisteröitymätön sivuston käyttäjä.

HMP:n perinteinen kirpputori järjestetään taas livenä yleisen tilanteen salliessa tällaiset tapahtumat.

Ilmianna kirppispaikka!

Jos tiedät pääkaupunkiseudulla hyvän paikan järjestää kirppistä, niin kerro siitä meille! Kirppikselle pitäisi mahtua n. 30-50 myyjää ja kahvionpitomahdollisuus on plussaa. Kulkemaan pitäisi päästä tuplarattailla ulkoa sisätiloihin ja siellä myös. Parkkipaikat sekä hyvät liikenneyhteydet ovat myös tärkeitä. Ja ennen kaikkea alueella tulisi olla asiakaskuntaa. Lähde mukaan järjestämään kirppiksia ja osallistumaan paikallistoimintaan! Ota yhteyttä tapahtuma@hmp.fi ja kysy lisää.

Taikatemppuja verkossa

Perheemme on taapertanut monikkoperheyhdistyksen tapahtumissa aktiivisesti jo seitsemän vuoden ajan. Olemme monen muun lystin lisäksi kylpeneet mahtavassa paperisilppukasassa vauvojen väritapahtumassa, olemme pohtineet olympialaisten juoksuradan lähtöviivalla juostako kohti maaliviivaa vai sittenkin maalista poispäin ja olemme olleet rapuina tanssiteatterin lavalla saksimassa uimareita varpaista. Kotisohvalta käsin emme vielä toistaiseksi olleet osallistuneet, mutta kun Uusimaa meni toistamiseen lähes kiinni ja koko joulukuun kalenteri tyhjeni kerralla, tuli HMP:n Taikatemppuja verkossa -tapahtuma marraskuun lopulle kuin tilauksesta.

Kun h-hetki koitti, lapset oli aseteltu sohvalle (“Kuule, sinä näyt tuon kameran kautta kaikille ja sinä ET voi seistä nyt päälläsi!”) ja iPad sekä Teams viritelty valmiiksi, kaikki sujuikin sitten mukavasti. Puolen tunnin esitykseen mahtui monenlaista kuvaruutuun istuvaa taikuutta, ja poikien mietteliäistä ilmeistä päätellen temput jäivät mukavalla tavalla mysteereiksi. Suurimman naurunremakan esityksessä sai aikaan taikurin suloiseksi ja pehmeäksi kehuma kani, joka sitten kuvaruutuun asti päästyään osoittautuikin koristelluksi vessapaperirullaksi…

Etäesityksen ehdotonta plussaa oli kaikenlaisen aikataulutetun lähtötohinan välttäminen. Positiivista oli myös se, että ketsuppitahra paidassa tuskin näkyi muille vierailijoille asti sekä se, että kaikenlaisiin teatterikäynteihin liittyvän esityksenjälkeisen jäätelöherkun jonotusaika oli tällä kertaa hyvin lyhyt. Toki jonossa oli silti kaksi osapuolta, ja taisteluhan siitä tuli, kumpi lapsista on se joka saa jäätelön syötäväkseen aiemmin kuin toinen. Se on sekuntipeliä, luonnollisesti. Etäesityksen suurimmaksi haittapuoleksi osoittautui se, että oman olohuoneen katseluympäristössä oli aitoa katsomoa vähemmän pidäkkeitä olla nipistelemättä vieressä istuvaa veljeä olkavarresta.

Yksimielisen linjauksen mukaan esityksen hienoin temppu oli se, kun taikuri otti suustaan todella monta palloa peräjälkeen. Itse katselin kohtausta ja mietiskelin taikurin hienoa sorminäppäryyttä, mutta seitsemänvuotiaamme sen sijaan tiesivät, ettei niin tapahtunutkaan oikeasti sillä “se taikuri oli vaan ottanu semmosen videonpätkän yhden pallon kanssa ja toisti sitä sitten monta kertaa peräkkäin”.

Kiitämme monikkoperheyhdistystä mukavasta tapahtumasta! Onnistuuhan tämä osallistuminen kiistattoman hyvin näinkin ja lapset olivat tyytyväisiä, vaikka itse kirjoituskone- ja telefax-aikakauden edustajana elän toivossa, että tuleva vuosi toisi taas livetapahtumiakin ihmisen elämään.

Kirjoittaja: Saara Sotala

Syksyn 2020 tapahtumia


Pikkujoulut ja taikatemppuja

Pikkujoulut pidetään tänä vuonna perinteistä poiketen Korkeasaaressa su 22.11.. Tarjolla on opastettuja kierroksia sekä perinteistä joulupuuroa.

Etätapahtumana on tarjolla taikatemppuja su 29.11.

Syksylle on kalenterissa 5.12. keväältä siirtynyt Pikku Papun Orkesterin konsertti (peruttu koronarajoitusten vuoksi).

Yhdistyksen 2020 vuosikokous järjestettiin 30.9.

Lasten olympialaisia ei järjestetä tänä vuonna, koska koronavirustilanteen takia isojen tapahtumien toteutuminen on syksyllekin epävarmaa ja yhdistyksen hallitus ei nähnyt ison lapsiperhetapahtuman järjestämistä mahdollisena. Samoin perustein syksylle ei tulla hankkimaan perinteisiä ryhmälippuja Sirkus Finlandiaan tai Talvisirkukseen. Valitettavasti myöskään kirppistä tai lasten pikkujouluja, kuten muitakaan sisätapahtumia ei toistaiseksi pystytä järjestämään. Myös Hevosenkengän Aladdin ja Taikalamppu -esityksen yksityisnäytös 6.9. on valitettavasti peruttu.

Mikäli yleinen tilanne sallii, niin pyrimme järjestämään erilaisia tapahtumia syksyllä ja otamme mielellämme vastaan ideoita verkkotapahtumista ja -tapaamisista.

Monikkoperheiden metsäpäivä järjestettiin Nuuksiossa su 6.9.

Workshop-viikonloppu 26. – 27.9.

Työelämän ABC -workshop tarjoaa 26.9. verkkotapahtumana ajantasaista tietoa työnhausta ja urasuunnittelusta. Vatsalihas- ja erkaumaworkshop järjestetään verkkotapahtumana su 27.9. ja tarjolla on tietoisku suorien vatsalihasten erkaantumasta ja muutamia vatsalihasharjoitteita. 

Kevät 2021

Tatu ja Patu Helsingissä -esitykseen yhdistyksellä on lippuja keväälle 2021 siirtyneisiin 2 näytökseen.

Olisiko sinulla tapahtumatoiveita? Laita viestiä tapahtuma@hmp.fi, niin katsotaan olisiko toivetapahtuma mahdollista järjestää. Tapahtumia voidaan järjestää lapsille, aikuisille, äideille, isille tai koko perheelle.

Tervetuloa Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:n nettisivuille

Jäsensivuille rekisteröitymiseen tarvitset sähköpostiosoitteesi ja yhdistyksen jäsennumerosi. Jos jäsennumerosi on hukassa, laitapa viestiä –> jasenasiat@hmp.fi. Nelinumeroinen yhdistyksen jäsennumero löytyy jäsenmaksulaskusta nimen perästä.

Rekisteröidy sivustolle – Pääset Jäsenille -osioon

Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:n jäsenten tulee rekisteröityä sivustolle jäsennumerollaan. Rekisteröitynyt HMP:n jäsen ja sivuston käyttäjä pääsee sisälle Jäsenille-osioon, josta  löytyy esimerkiksi tapahtumailmoittautumiset. Rekisteröitymisen jälkeen et heti pääse kirjautumaan sivustolle, tarkistamme ensin jäsenyytesi ja hyväksymme rekisteröitymisen. Saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi (Huom! Esim. Hotmailissa vahvistus menee usein roskapostiin). Jäsentarkistuksia tehdään vähintään muutaman kerran viikossa.

Ohje sivustolle rekisteröitymiseen

1. Yhdistyksen jäsen: Rekisteröidy sivustolle tästä. Jos et ole vielä jäsen, täytä ensin jäsenhakemus tällä lomakkeella


2. Saat sähköpostiisi tarvittavat tunnukset, kun yhdistys on tarkistanut tietosi.


3. Kirjaudu sivustolle ja pääset jättämään ilmoituksia kirppikselle sekä katsomaan vain jäsenille rajattua sisältöä.



Ensihoitajaopiskelijoita työssäoppimisjaksolle – kevät 2020

Meillä Stadin ammatti- ja aikuisopistossa on menossa perustason ensihoitajakoulutus, josta opiskelijat valmistuvat lähihoitajiksi keväällä 2022. Opiskelijamme aloittavat opintonsa nyt keväällä 2020.

Kevään aikana opiskelijamme tutustuvat niin teoria kuin käytännön tasolla terveeseen eri-ikäiseen ihmiseen. Yhtenä tutustumispaikkana olisivat TE pienten lasten perheet.

Opiskelijamme olisivat perheissänne perjantaisin (20.3, 27.3, 3.4, 17.4 ja 24.4) noin 7 tunnin ajan, huomioiden perheen tarpeet ja tilanteet. Etusijalla ovat perheet, jossa on alle 1- vuotias lapsi/lapsia. Tämä on opiskelijoiden ensimmäinen työssäoppimisjakso, mutta ei vaadi teiltä arviointia.

Päätavoitteena on, että opiskelijat pääsevät tutustumaan lapsen hoitoon ja huolenpitoon kotiympäristössä.

Olisiko teillä mahdollisuus tarjota tällaista paikkaa opiskelijallemme? Jos on, pyydän lähettämään s-postia alla olevaan osoitteeseen ja kertomaan perheestänne.

Myös lisätietoja voi kysyä:

Sari Haajanen
Ensihoidon lehtori
Stadin ammatti- ja aikuisopisto
sari.haajanen@edu.hel.fi
puh: 09-31081828

Stadin ammatti- ja aikuisopisto
Hyvinvoinnin toimiala

Monikkoperheet teatterissa

Kaksospoikamme ovat tulleet viiden vuoden ikään. Monta vesilasia on ehtinyt tässä ajassa kaatua, varavaatekassia unohtua lähdön hetkellä eteiseen ja elintärkeää legorakennelmaa murentua sadoiksi muovinippeleiksi leikkihuoneen lattialle. Vaikka teini-ikäisten lasten vanhemmat tälle varmasti hymähtävätkin, ajattelen silti naivisti että pahin on jo ohi. Lasten kanssa voi sopia asioista, he kulkevat omilla jaloillaan ja yleensä oikeaan suuntaan, heitä voi lahjoa olemaan nätisti ja vieraiden ihmisten pelko saa heidät käyttäytymään julkisilla paikoilla yleensä sopuisasti.

Monikkoperheyhdistyksen vuoden 2019 kaksostenpäivän teatteri Raatikossa meni mukavasti ja niinpä ilmoittauduimme mukaan myös Teatteri Hevosenkengän Herra Hakkarainen seikkailee -näytelmään. Hevosenkengässä voi odottaa näkevänsä hyvää teatteria, mutta tämänkertainen vielä ylitti omat odotukset. Hauskat ja oivaltavasti hyödynnetyt lavasteet, jouhevasti etenevä tarina tuttuine hahmoineen ja ihmisnäyttelijöiden ja nukkejen vuorottelu miellyttivät aikuistakin katsojaa ja laittoivat mielessä kiittelemään ammattilaisia taitojensa ja luovuutensa valjastamisesta näin hauskaan ja mieleenpainuvaan tarkoitukseen. Täytynee myös mainita, lastenteatterista kun on kyse, että lapsillakin kuulosti olevan hauskaa ja kiinnostus pysyi yllä aivan näytelmän alusta loppuun asti, ja pienet yksityiskohdat alkaen Heikki Hämähäkin kurkistelusta tulivat tarkasti huomioiduksi. Ennen esitystä nautiskeltu jäätelöpuikkokaan ei tunnelmaa huonontanut.

Kotimatkalla kiittelin itseäni reissuun lähtemisestä sekä monikkoperheyhdistystä onnistuneen tapahtuman järjestämisestä ja näiden ohella myös hauskaa teatteriseuruettani, joka oli oivalla asenteella matkassa ja jakoi hyvän tunnelmani. Lasten mielestä teatterimatkassa parasta oli “kaikki”, tylsää oli “ei mikään” ja näytelmän paras kohta oli “koko esitys”, joskin nämä vuolassanaiset palautteet tuli ongittua esille vasta sitten, kun keskustelu oli jo lainehtinut Lego Ninjagon hyviksiin ja pahiksiin ja turhanpäiväisiin uteluihini suhtauduttiin yhtä suurella suopeudella kuin Ninjago Cityn tunkeilijoihin.

Jos lasten kanssa olen oppinut jotain niin sen, että hyvää ja tasaista vaihetta seuraa aina muutos, joten te teini-ikäisten lasten vanhemmat jotka tekstin alkupuolella hymähditte, tietäkää että ymmärrän tämän leppoisan vaiheen olevan vain luonnon järjestämä tasankovaihe, jotta kestäisin edes jollain lailla tulossa olevat melskeet. Pienen muistutuksen, ensimmäisen tätä lajia, sain tästä ilmiöstä Hevosenkengän aulassa, jossa nappasin pienen viskarin viereeni, rutistin tämän kainaloon ja taisin toisella kädellä vähän pörröttää hiuksiakin. “ÄITI! Älä viitti kun kaikki näkee!”

Teksti: Saara Sotala

Ensihoitajaopiskelijoita työssäoppimisjaksolle – kevät 2019

Stadin ammattiopistossa on menossa perustason ensihoitaja koulutuskokeilu, josta opiskelijat valmistuvat lähihoitajiksi keväällä 2021. Opiskelijamme ovat ylioppilaspohjaisia ja aloittavat opintonsa nyt keväällä 2019.

Kevään aikana opiskelijamme tutustuvat niin teoria kuin käytännön tasolla terveeseen eri-ikäiseen ihmiseen. Yhtenä tutustumispaikkana olisivat TE pienten lasten perheet. Opiskelijamme olisivat perheissänne joka keskiviikko (viikoilla 12 – 16) n. 7 tunnin ajan, huomioiden perheen tarpeet ja tilanteet. Etusijalla ovat perheet, jossa on alle 1-vuotias lapsi/lapsia. Tämä on opiskelijoiden ensimmäinen työssäoppimisjakso, mutta ei vaadi teiltä arviointia.

Päätavoitteena on, että opiskelijat pääsevät tutustumaan lapsen hoitoon ja huolenpitoon kotiympäristössä.

Olisiko teillä mahdollisuus tarjota tällaista paikkaa opiskelijallemme? Jos on, pyydän lähettämään s-postia alla olevaan osoitteeseen ja kertomaan perheestänne.

Myös lisätietoja voi kysyä:

Sari Haajanen
Ensihoidon lehtori
Stadin ammattiopisto
sari.haajanen@edu.hel.fi
puh: 09-31081828

Kisaäidin kasvutarina

Tämä hauska kirjoitus monikkoäidin olympialaistaipaleelta on alun perin julkaistu yhdistyksen Monikko-lehdessä 3/2017. Jää nähtäväksi ja toivottavasti myös luettavaksi miten tämän vuoden olympialaiset sujuvat. Jos haluat, niin voit sisäänkirjautuneena kommentoida kirjoitusta ja kertoa omia kokemuksianne olympialaisista.


Tykkään urheilusta. Enkä tarkoita urheilulla sitä, että vetäisin parhaat päivänsä nähneet lenkkitossuni jalkaan, pukisin reebokia ylle ja lähtisin johonkin, missä tulee epämiellyttävällä tavalla hiki, vaan tarkoitan urheilun seuraamista. Ei ole vastaan vielä tullut sellaista lajia, johon perehtymällä siitä ei voisi kiinnostua. Olen seurannut silmä kovana olympia-ammuntaa, alkanut vähitellen tajuta amerikkalaista jalkapalloa, osannut ulkoa vuoden 1996 kaikki naisten Superpesiksen pelaajat ja leikannut lapsena talteen kaikki paikkakuntani SM-tason lentopallojoukkuetta käsittelevät lehtiartikkelit. Pidän pääsylippujen myymisestä ja vaihtorahan laskemisesta. Osaan leipoa melko hyvin mokkapaloja ja vielä paremmin osaan syödä toisten leipomia. Vanhempani ovat kuljetettaneet lapsuudessani minua mukisematta harrastuksiin, joten olen valmis tekemään saman palveluksen omille lapsilleni. Kaksosperheessämme yhteen raskauteen mahtui kaksi lasta, kolmeen autoon kuusi turvaistuinta ja yhteen olympiadiin neljät olympialaiset, joten kysymys kuuluu: Miten äiti on pärjännyt kisakatsomossa?

0-vuotiaille ei ole monikko-olympialaisissa omaa sarjaa. Ei se mitään, elämä kahden vauvan kanssa käy tavallaan urheilusta sekin, paitsi ettei saa mitalia eikä fair playta saati palautumisvaihetta tunneta. Tositoimiin pääsimme ensi kertaa, kun pojat oppivat kävelemään juuri olympialaisten kynnyksellä vuonna 2014 vietettyään kesän alussa 1-vuotissyntymäpäiviään. Ensin kohti keskilattiaa lähti vaappumaan toinen poika ja minuutin kuluttua yhtä huterat ensiaskeleensa otti veli. Olimme selkeästi töpsöttäneet harppauksen kohti juoksumatkoja, ja ilmoitin meidät olympialaisiin.

Valmistautuminen ensimmäisiin urheilukisoihin olisi voinut sujua paremminkin. Tavoitteeksi oli asetettu hyvin nukuttu yö sekä ravitseva ja riittoisa aamupala. Ensisijaisesti niitä olisin tarvinnut lasten sijasta minä, mutta ei se mitään, kuka tässä kovin hyvään olisi tottunut. Pakkasimme mukaan suuren hoitolaukun ja kaiken sen, mitä 1-vuotiaiden kanssa saattoi tarvita matkalla niinkin kauas kuin Vantaalle – poislukien tietysti vaihtovaatteet, jotka unhottuivat eteiseen. Alkulämmittely jäi meiltä väliin, sillä lapsemme eivät olleet siitä oikein innoissaan. Kisojen käynnistyttyä tärkeintä kilpailuissa oli tietysti iloinen meininki ja osallistuminen. Siksi minua karvastelikin vain vähän se, että tajusin lasteni olevan joka vuosi ikäluokkansa nuorimpia edustajia ja täten tuomittuja… häviämään. Kaikissa lajeissa. Vaikka tietysti tärkeintä on osallistuminen. Mutta että häviämään. Kaikissa lajeissa.

Pituushypyssä juniorit leiskauttivat sallitussa myötätuulessa 34- ja 35-senttiset hypyt, mutta vastoinkäymiset alkoivat juoksupaikalla. Lähdössä toinen poika jäi hyörimään paikoilleen 10 sekunniksi. Toinen lapsi sentään pinkoi kevyesti talutettuna menemään, mutta harmillisesti kaatui aivan loppumetreillä häviten arvokkaita sekunteja. Ensi vuonna menee varmasti paremmin.

Seuraavana vuonna olimme tietysti mukana jälleen. Kaksivuotiaat ovat huomattavasti taitavampia kuin yksivuotiaat. Muun muassa kieltäytymään asioista. Yritin tänäkin vuonna maanitella lapsiani alkulämmittelyyn, mutta se ei nyt tullut kyseeseen, sillä olihan kentän toisella laidalla parkissa traktori ja telakone. Niitä olisi löytynyt myös kotinurkilta toisin kuin kertavuotista urheilujuhlaa, mutta perustelujani ei kuultu. Toinen poika osallistui pallonheittoon ja pituushyppyyn mallikkaasti, mutta toinen ilmoitti pituushyppypaikalla “Ei. Ei. Ei hyppää.” ja pallonheittopaikalla sanojaan säästellen pelkästään “EI”. Olimme siis toimittaneet lähtöä alkuvalmisteluineen ja matkoineen useamman tunnin vain todetaksemme, että “ei”. Kiittämättömyys on maailman palkka, opetti synkeämielinen äitini aikanaan ja totisesti oikeassa oli. Kun oli taas vuorossa jännittävin koetus, 20 metrin juoksu, olin valmistautunut jo suorituksen hylkäämiseen johtavaan käytökseen. Vaan toisin kävi. Eipäs-poika alkoi kuin alkoikin maleksia lähtömerkin saatuaan eteenpäin – joskin kaatui jälleen juuri ennen maaliintuloa – mutta aiemmin niin hymyileväinen veli oli päättänyt tuoda kuuluvasti julki kurjan elämänsä jämähtämällä lähtöviivalle. Oma motivointihalukkuuteni oli jo sulanut helteisen auringonpaisteen myötä, mutta kurttuisen ilmeeni aistinut puoliso sai houkuteltua tenäytyjänkin maaliin, ja vieläpä alle minuutin kisatuloksella. Mitalit tuli, mutta kukaan ei suostunut pitämään niitä kaulassa yhdenkään valokuvan vertaa. Ensi vuonna menee varmasti paremmin. Pakko mennä.

Ei mennyt. Kolmevuotiskisoissa ainoa alkulämmittelyyn perheestämme osallistunut olin minä, kun loput  edustajistostamme katseli hyppelehtimistäni kulmat kurtussa. Tällä kertaa kompastuskivi oli pallonheitto, jossa ainoastaan paikalla oleva muu väki sai minut pitämään suurin piirtein omana tietonani, mitä mieltä olin kotijoukkueeni urheiluhengestä. Kaksi ärisevää lasta päätyi murjottamaan vesiesteeseen, joskin vain toinen heistä kaatui täydestä vauhdista juostessaan esteen luiskaa alamäkeen. Kokoilin itseäni juoksualustan takakaarteen sisäradalla istuen ja mietin kaikkea puhetta siitä, miten hyvää mieltä urheilu ja yhdessä tekeminen tuo. Irvistin mielessäni ja lähdin ostamaan nakkisämpylöitä, sillä olimmehan visusti ohittaneet ajan, jolloin muksuille tarjottiin omasta kylmäkassista avokado-banaani-maitorahkavälipala. Kisat saatiin vietyä kunnialla loppuun ja alisuoritettu pallonheittotuloskin päätyi tilastoihin, ja… Ensi. Vuonna. Menee. Varmasti. Paremmin.

Ja sitten alkavat tämän vuoden olympialaiset. Neljävuotiaiden neljännet kisat. Tapahtuma, jolle en aseta yhtään odotusta. Pakkaan sadetakit, kurahousut, saappaat ja vaihtosukat. Sullon reppuun lahjontaan soveltuvia maissinaksuja ja kuplavettä. Kaksi pulloa. Kaksi täysin samanlaista pulloa. Lähden ajatuksesta, että kukaan ei starttaa juoksumatkalle, ja jos starttaa niin väärään suuntaan, ja jos oikeaan suuntaan niin kaatuen ja loukaten polvensa. Pituushypyssä tulee menemään hiekkaa kenkään ja se on paha. Kenkää tyhjentäessä sukka osuu maahan ja sekin on paha. Veljellä ei ole hiekkaa kengässä lainkaan, ja se on kaikista pahinta. Oletan ketsuppia putoavan jonkun paidalle, josta se tahrakatastrofista eskaloituneessa kähinässä siirtyy myös toisen paidalle. Paita pitää riisua, jolloin tulee kylmä, mutta uutta paitaa ei voi pukea, sillä siinä on hölmö kuva. Tähän olin siis varautunut ja metsään meni, sillä lapsista toinen kirmasi hyppäämään pituutta ja pyysi ottamaan siitä valokuvan samalla kun toinen poika jonotti pallonheittopaikalla reippaasti omaa vuoroaan ja nakkasi kaksi hienoa tuloskaarta. Juoksukisassa molemmat pojat starttasivat merkistä ja pinkoivat maaliin hyvillä mielin siitä huolimatta, että toisella oli hankaluuksia tuulen mukana lähtevän lippalakin kanssa. Mitaleita pidettiin kaulassa kaksi päivää ja niitä esiteltiin kaikille vastaantulijoille. Entä miten pärjäsin minä? Mielestäni mainiosti. Olin herättänyt, vaatettanut, ruokkinut, ajoittanut ja reitittänyt meidät lähtöviivalta maaliin, osallistunut perinteitä noudattaen alkulämmittelyyn aktiivisimpana perheestäni, ottanut pituushyppypaikalta ammattilaistasoisen videoinnin, jota kelpasi ylpeänä esitellä mummilassa ja sen lisäksi huomasin ajoittain jopa hymyileväni. Se on harvinaista. Kysykää vaikka mieheltäni, joka tätä lukiessaan todennäköisesti kylläkään ei hymyile ja viimeistään nyt haluaa täsmentää, että hänelläkin oli osuutensa asioiden järjestymisessä.

Tässä se oli. Täydellinen kisapäivä. Hyvää mieltä, juhlan tuntua, onnistumisen riemua pituushyppylankulla ja aamunkostea kisanurmi, joka kasteli itse puettujen vilkkulenkkareiden kärkiä. Päivänä jona ei riidelty siitä, että omissa lenkkareissa on kaksi tarraa ja veljen lenkkareissa vain yksi. Ihmeellinen moukarihäkki, tuulen mukana lähes lentoon lähtenyt leikkivarjo ja ne traktorit. Katsomon takana olevat parakit, jotka näyttivät vankiloilta ja joihin olisi ollut hauska juosta jos olisi uskaltanut, tai ainakin jos veli olisi juossut ensin. Kontrastina ne jokuset muut lapset, joilla ei ollut niin hyvä päivä. Pakkohan tässä on hymyillä.

Olisin niin kovin tyytyväinen, ellen tietäisi, että kasvavien lasten kiikkerien myötä- ja vastasuhdanteiden tiivistahtiset vaihtelut huomioiden ensi vuonna ei varmasti mene paremmin.

Kirjoittaja: Saara Sotala

Ensihoitajaopiskelijoita työssäoppimisjaksolle syksy 2018

Stadin ammattiopistossa on menossa perustason ensihoitaja koulutuskokeilu, josta opiskelijat valmistuvat lähihoitajiksi keväällä 2020. Opiskelijamme ovat ylioppilaspohjaisia ja aloittavat opintonsa nyt syksyllä 2018.

Syksyn aikana opiskelijamme tutustuvat niin teoria kuin käytännön tasolla terveeseen eri-ikäiseen ihmiseen. Yhtenä tutustumispaikkana olisivat TE pienten lasten perheet. Opiskelijamme olisivat perheissänne joka keskiviikko (viikoilla 37 – 41) n. 7 tunnin ajan, huomioiden perheen tarpeet ja tilanteet. Etusijalla ovat perheet, jossa on alle 1-vuotias lapsi/lapsia. Tämä on opiskelijoiden ensimmäinen työssäoppimisjakso, mutta ei vaadi teiltä arviointia.

Päätavoitteena on, että opiskelijat pääsevät tutustumaan lapsen hoitoon ja huolenpitoon kotiympäristössä.

Olisiko teillä mahdollisuus tarjota tällaista paikkaa opiskelijallemme? Jos on, pyydän lähettämään s-postia alla olevaan osoitteeseen ja kertomaan perheestänne.

Myös lisätietoja voi kysyä:

Sari Haajanen
Ensihoidon lehtori
Stadin ammattiopisto
sari.haajanen@edu.hel.fi
puh: 09-31081828

Opiskelijoita perheisiin työssäoppimisjaksolle

Tarvitsetteko apukäsiä monikkoperheeseenne?

Opiskelijoiden työssäoppiminen perheissä

Keväällä 2018 Suomen Diakoniaopistossa on lähihoitajiksi opiskelevalla nuorisoasteen ryhmällä lapsi- ja perhetyön valinnainen opintokokonaisuus. Tähän opintokokonaisuuteen liittyy työssäoppiminen lapsiperheissä. Etsimme helsinkiläisiä lapsiperheitä, joissa opiskelijat voisivat olla työssäoppimassa. Enemmistö opiskelijoista asuu Helsingissä, mutta mahdollisesti joitakin opiskelijoita voi olla Espoosta tai Vantaaltakin. Toivomme perheiden olevan tavallisia lapsiperheitä, jotka olisivat hyviä ja turvallisia oppimispaikkoja opiskelijoille.

Toivomme, että avun tarve perheessä on sellainen, että opiskelija voi oikeasti olla avuksi. Perheessä voi olla myös erityistä tuen tai avun tarvetta, mutta vaikeudet tai ongelmat perheessä eivät kuitenkaan saa olla liian haastavia nuorelle lähihoitajaopiskelijalle (esim. vakavat päihde- tai mielenterveysongelmat vanhemmalla). Etusija on niillä perheillä, joilla ei ole muuta apua kyseisinä päivinä käytettävissään. Perheiden valinnassa huomioidaan myös opiskelijoiden ja perheiden asuinpaikka

Lapsi- ja perhetyön valinnaiseen opintojaksoon liittyvä perheissä oppiminen tapahtuu ajalla 4.4. – 24.5.2018. Työpäiviä perheessä on yhteensä 18. Opiskelija työskentelee perheessä kahtena tai kolmena päivänä viikossa. Työpäivien pituus on 7 h sisältäen ruokahetken. Perheissä työskentely tapahtuu arkipäivinä päiväsaikaan .

Lapsi- ja perhetyön työssäoppimispäivät keväällä 2018:

  • Ke + to 4 – 5.4.2018 (2 pv)
  • Ti + ke + to 10 – 12.4.2018 (3 pv)
  • Ke + to 18 – 19.4.2018 (2 pv)
  • Ti + ke + to 24 – 26.4.2018 (3 pv)
  • Ke + to 2 – 3.5.2018 (2 pv)
  • Ti + ke 8 – 9. 5. 2018 (2 pv)
  • Ti + ke + to 15 – 17.5.2018 (3 pv)
  • Ti + Ke + To 22 – 24.5.2018 (3 pv)

Yhteensä 20 päivää

Opiskelijat ovat kolmivuotisen lähihoitajakoulutuksen perusopintojen loppuvaiheessa (opiskelleet lähes kaksi vuotta). Opintojakso liittyy vapaasti valittaviin opintoihin – opiskelija on itse valinnut lapsi– ja perhetyön opintojakson itselleen. Ryhmässä on mukana myös maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita. Opiskelijoita ryhmässä on noin 15-20.

Opiskelijat osallistuvat perheessä lasten hoitoon ja kasvatukseen ja tekevät kaikenlaisia arkiaskareita perheessä. Ajatuksena on, että opiskelija tukee perheen arjen sujumista ja oppii lähihoitajan työssä tarpeellisia taitoja. Siksi tarkoituksena on keskittyä enemmän hoito-, kasvatus- ja kuntoutustyön valmiuksien lisäämiseen, eikä esimerkiksi hyödyntää opiskelijaa suursiivouksien tekemisessä.

Perheen vanhemmalla on koko ajan vastuu opiskelijan ohjaamisesta työtehtävissä. Myös vastuu työskentelystä – mm. perheen lasten hoidosta – on siten koko ajan vanhemmalla. Siksi toisen vanhemmista tulee olla työssäoppimisen päivinä kotona ohjaamassa opiskelijaa. Opiskelijoilla on jo jonkin verran aiempaa kokemusta lasten parissa työskentelystä (esim. päiväkodista).

Jakson alkaessa opiskelijat laativat omat tavoitteensa työssäoppimiseensa yhdessä perheen vanhemman kanssa (lomakepohja). Perheiltä edellytämme opiskelijan työn jatkuvaa ohjaamista ja palautteen antamista jakson aikana suullisesti sekä jakson päättyessä arviointia kirjallisesti (valmiin lomakkeen täyttö).

Perheessä oppimisen yleiset tavoitteet ovat, että opiskelija

  • Tutustuu perheeseen ja sen jäseniin ja harjaantuu vuorovaikutuksessaan perheen lasten ja aikuisten kanssa
  • Osallistuu perheen arkeen ja siihen liittyviin kodinhoidollisiin tehtäviin
  • Havainnoi lasten ja aikuisten toimintaa ja rooleja perheessä
  • Osallistuu perheen lasten hoitoon ja kasvatukseen
  • Työskentelee suunnitelmallisesti ja arvioi palautteen avulla omaa toimintaansa

Opiskelijoilla on oppilaitoksen puolesta tapaturmavakuutus. Lisäksi suosittelemme, että perheellä on voimassa kotivakuutus mahdollisten esinevahinkojen varalta, koska vastuu opiskelijan työskentelystä ja ohjauksesta on vanhemmalla.

Hakemuksen voi toimittaa mahdollisimman pian sähköpostitse 

Opettaja Jouni Soininen jouni.soininen@hdl.fi

Hakemuksessa tulee olla seuraavat tiedot: 

  • Tieto, miksi perhe haluaa ottaa opiskelijan harjoittelemaan
  • Millaisia tehtäviä opiskelijalle olisi perheessä tarjolla
  • Vanhempien nimet, iät, ammatit, kumpi kotona
  • Yhteystiedot perheeseen: Puhelin, sähköposti, katuosoite
  • Tieto, missä kaupungissa ja kaupunginosassa osoite sijaitsee
  • Muut perheenjäsenet (lapset ikineen + lemmikit)
  • Tieto, jos perheessä on erityistä tuen tarvetta tai muita huomioitavia asioita (esim. allergioita tms.)

Lähetämme kaikille hakeneille sähköpostitse tiedon siitä, onko perhe tullut valituksi opiskelijan työssäoppimisperheeksi. Aiempina vuosina hakijoita on ollut selvästi enemmän kuin opiskelijoita. Tieto valinnoista perheille saadaan viimeistään perhetyön valinnaiskurssin alkaessa viikolla 13.

Terveisin Suomen Diakoniaopiston opettajat:

Jouni Soininen
050 -310 3447
jouni.soininen@sdo.fi

Haetaan nuoruuikäisten monikkolasten vanhempia haastateltavaksi

Etsimme vapaaehtoisia nuoruusikäisten monikkolasten vanhempia haastateltaviksi opinnäytetyöhömme. Opinnäytetyömme aiheena on nuoruusikäisten monikkolasten vanhempien vertaistuen tarve.

Opiskelemme Porvoon Laurean ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajiksi. Opinnäytetyön tarkoituksena on haastatella vanhempia murrosikään liittyvistä haasteista, sekä vanhempien mietteistä vanhempien väliseen vertaistukeen liittyen. Tarkoituksena ei ole keskustella perheen arkaluontoisista asioista.

Tavoitteenamme on löytää noin kuusi haastateltavaa vanhempaa, joiden monikkolapset ovat yli 15 vuotiaita. Monikkolasten vanhemmat voivat osallistua haastatteluun yhdessä tai yksin. Haastattelut toteutetaan yksilöhaastatteluina. Haastattelut tullaan nauhoittamaan, mutta ne toteutetaan luottamuksellisesti eikä haastateltavien henkilöllisyys tule ilmi opinnäytetyössämme.

Haastattelut tullaan suorittamaan joulukuun alussa 2016. Haastatteluihin olisi syytä varata noin puolitoista tuntia. Lähtökohtaisesti etsimme haastateltavia Uudenmaan- ja Kymenlaakson alueelta. Voitte esittää toiveita haastattelupaikan suhteen. Olemme valmiita joustamaan aikatauluissa.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan opinnäytetyöhön tai haluat lisätietoja, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla.

Ystävällisin terveisin

Monika Järvinen ja Salli Harju
salli.harju@student.laurea.fi

Apukäsiä monikkoperheisiin

Stadin ammattiopistossa syksyllä aloittava ryhmä lähihoitaja/ perustason ensihoitaja -opiskelijoita olisi innostuneina tulossa auttamaan monikkoperheiden arkea.

Ajankohta on keskiviikot viikoilla 35-41 eli 31.8-12.10.2016

Mahdollisuus on ottaa opiskelijoita koko ajanjaksolle koko päiväksi tai aamupäivä/ iltapäivä.

Lähihoitajaopiskelijat tulevat perheisiin pareittain ja apukäsiä saa noin 10-12 perhettä.

Ilmoittautumiset sähköpostilla pe 12.8 mennessä osoitteeseen anne.naakka@stadinao.fi. S-postiin aiheeksi: TOP-JAKSO MONIKKOPERHEISSÄ. Tietoihin: perheen lapsimäärä, lasten iät, mahdolliset erityishuomioitavat asiat, TOIVE HOITOAJASTA (ap / ip/ koko päivä) sekä yht.tiedot (osoite, jotta tiedetään sijainti sekä puhelinnumero).

Saatuaan perheiden tiedot ja yhteystiedot opettaja Anne Naakka ohjaa sopivat opiskelijat ottamaan suoraan yhteyttä perheisiin ja sopimaan asiasta.

Monikot ulkopuolisen silmin

Tämän kertaisessa kyselyssä huhti-toukokuussa 2016 perehdyimme ulkopuolisten näkemyksiin monikoista. Kyselyyn osallistui 38 henkilöä, kiitos kovasti osallistumisestanne!

Ensimmäisenä pohdittiin, että kokeeko jäsenemme, että heidän tulee korjata ulkopuolisten näkemyksiä monikkoudesta. Vastauksena tähän voidaan todeta kyselyn perusteella, että kyllä kokee, 97 prosenttisesti.
Kun näin tämän kysymyksen, niin minulle tuli heti mieleen, jopa legendaariseksikin tituleerattu lause “siinä se menee kaksi, missä yksikin” – enkä oletettavastikaan ollut ainoa, joka on tämän lausahduksen kokenut. Suurin osa korjauksista kuitenkin liittyy identtisyyteen, sekä korjauksia olettamuksiin, joissa esitetään kaksosten toimivan ja käyttäytyvän samalla tavalla.
Kysyimme myös, että miten ulkopuoliset suhtautuvat monikoihin kotimaassa ja ulkomailla. Näihin vastaukset olivat hyvin positiviisia, eli esimerkiksi kotimaassa koettiin monikoiden herättävän paljon ihailua, hymyjä & iloa. Myös ihmiset lähestyvät helposti juttelemaan ja kertomaan omista monikkokokemuksistaan – oli heillä sitten itsellään kaksossisarrus tai he ovat vähintäänkin joskus tunteneet jotkut kaksoset. Toki mukaan mahtuu myös voivottelua ja “tuplavahinko” tyyppisiä tökeröitä kommentteja, mutta kyselyn perusteella hyvät kommentit ovat kuitenkin voiton vieneet näistä ikävistä kommentoijista.
Ulkomailla suhtautuminen monikoihin on kyselyn perusteella ollut yhtä positiivista tai yhtä neutraalia. Osittain jopa positiivisempaa ja varsinkaan negatiivista kommentointia ei mainita ulkomaan kokemuksissa ollenkaan. Pari kertaa mainittiin Aasialaisten kova kiinnostus monikoita kohtaan, jolloin monikkolapset saavat vaikka tahtomattaankin olla salamavalojen räiskeessä.
Kyselyssä kysyimme myös, että kuinka hyvin eri ulkopuoliset tahot erottavat monikot toisistaan ja toki samaa sukupuolta tai identtisillä kaksosilla tässä oli jakaumaa huomattavasti enemmän, kun taas eri sukupuolta olevat monikot ovat helpommin tunnistettavissa. Kyselystä ilmeni, että identtisiä monikoita huonoiten erottaa itseasiassa neuvolan henkilökunta. Hyvänä kakkosena tässä tulee naapurit. Samat tahot erottivat samaa sukupuolta olevat monikot myös heikoiten, mutta pienemmällä prosentilla kuin identtiset. Neuvolassa on myös sotkettu eri sukupuolta olevat monikot.
Kommenteissa kerrottiin paljon värikoodauksesta ja oli hauska lukea, että jo pelkän “kaksoset” sanan lausuminen sai ulkopuoliset pitämään lapsia ihan samannäköisinäkin. Niputtamista tapahtuu useissa eri yhteyksissä, kyselyn perusteella kuitenkin ehdottomasti eniten päiväkodeissa. Neuvolat koettiin myös tahoksi, jossa lapsia niputetaan ja sekoitetaan, että kummasta ollaan nyt puhumassa.
Halusimme tarkistella myös jäsentemme omaa suhtautumista ulkopuolisena monikoihin. Hauskinta olikin huomata, että näin me itsekin koemme hankaluuksia tunnistamisessa, kun kyseessä ei ole omat lapsemme:
“On monilla naapureilla ja muutamalla ystävällä. En taida osata katsoa monikkoutta ulkopuolisena. En erota yksiä naapurintyttöjä toisistaan, vaikka vanhempien mielestä ovat täysin eri näköisiä :D.”
Monikkous myös yhdistää ja näin ollen ulkopuolisena koettiin, että monikkouden pohjalta lähtee helpommin juttelemaan ja jakamaan kokemuksia muiden monikkoperheiden kanssa.
Kyselyyn vastanneet saivat jättää myös avoimia kommentteja asioista, joita ei pystynyt kyselyn kautta tuomaan esille, joista tässä muutamat poiminnat:
Erikokoiset kaksoset aiheuttavat hämmennystä, voiko kaksoset olla “kaksoset” jos toinen on 5 cm pidempi…
Ei kysytä lapsilta suoraan ‘mikä nimesi on?’ vaan kysytään ‘kumpi olet?’ näin tuskin tehdään sisaruksille… Ihmiset on ajattelemattomia, eivät tietenkään tarkoita olla töykeitä tms. Minulta kysyttiin kum tytöt olivat pieniä usein että ovatko koeputkilapsia. Aika rohkeaa. Itsrlleni tämä ei ollut kipeä aihe, sillä meille kaksoset tulibat iloisena yllätyksenä ja yksi tapaamani kaksosäiti opettikin että sanot vain että ovat “luomukaksoset”. Ja näin jatkossa teinkin 🙂 Mutta jollekin asia voi olla yksityisempi ja kipeäkin, eli kyllä sais jotain rajaa kysymyksilläkin olla.
Ulkopuoliset kokevat vielä itseänikin paljon enemmän niin, että kaksosten pitää saada samat asiat. Itse toivoisin että kummit / tädit ym. voisivat osallistua näihin erillisiksikasvamisen talkoisiin, mutta aina meille tulee samanlaisia lelupareja ja vaatekertoja. Toki niistä sikiää paljon vähemmän riitaa ja kinastelua kuin eriparitavaroista, että en sitten lopulta tiedä mikä on hyvä ja mikä vähemmän hyvä.
Loppuun vielä kommentti, johon on oikeastaan hyvä päättää juttu kuin juttu – kyllä monikkous on vain yhtä rikkautta!
Olen itse identtinen kaksonen ja minulla on epäidenttiset eri sukupuolta olevat kaksoset. Olen ehkä vähän huono vastaamaan tähän, mutta koen monikkouden rikkautena ja itse kaksosena olen kiinnostunut kuulemaan muiden kaksoset kokemuksista ja siitä miten he kokevat kaksosuuden. Itse tosiaan koen sen rikkautena.

Kiitos kesätapahtumaan osallistuneille!

Kiitos kaikille tapahtumaan päivän aikana osallistuneille! Oli oikein mukava päivä ja ohjelmaa näytti olevan sopivasti kaikenikäisille. Lähipäivinä on tulossa pieni kuvagalleria päivän tapahtumista.

Ruffle Armyn hurmaavia jättisaippuakuplia voi ihastella seuraavan kerran Helsinki-päivänä 12.6. Esplanadin puistossa.

Värikylpy 2016

Terveisiä värikylvystä

Maaliskuisena lauantaiaamuna innokas värikylpijäpoppoo kokoontui yhdessä haistelemaan ja maistelemaan, tutkimaan ja ihmettelemään keväistä keltapunaista väriloistoa!

Aurinko paistoi ulkona pilvettömältä taivaalta ja aurinkoinen oli tunnelma myös Kauklahden Kylätalo Palttinan jumppasalissa, kun vauvat ja taaperot pääsivät touhuamaan höyhenien, lankakerien ja pääsiäismunien kanssa.

Erityistä ihmetystä aiheuttivat omiin upeisiin taideteoksiin käytetyt tyrnihyydyke, marjateepussit sekä mehukeitot. Riemunkiljahdukset kajahtivat ilmoille, kun Laku ry:n värikylvettäjät Vuokko ja Liini puhaltelivat salin täyteen saippuakuplia.

Kotiinviemiseksi pakkasimme mukaan keltapunaiset taideteokset muistoksi näistä pienokaisten (ja innokkaiden äitien ja isien) kättentöistä!

Kiitos iloiset värikylpijät ja Liini & Vuokko

Kuva: Marko Pitkänen

 

Kaksostenpäivän keksit

Leivontasivusto Kinuskikissan pitäjä Sini Visa on itsekin kaksostyttöjen äiti. Valtakunnallista Kaksosten päivää (2.2.) varten hän ideoi vuonna 2013 leivonnaisen, joka korostaa niin kaksosten yhteyttä kuin erilaisuuttakin. Ihanan pehmeät suklaakeksit paistetaan niin, että ne sulautuvat yhteen, joka kuvaa kaksosten yhteyttä. Toisaalta osat ovat eri makuiset, joka korostaa kaksosten erilaisuutta. Taikinan voi jakaa kolmeen osaan ja käyttää tumman ja valkoisen suklaan lisäksi esimerkiksi maitosuklaata tai erivärisiä suklaarakeita, jolloin leivonnainen sopii myös kolmosten päivän (3.3) viettoon.

Ihanan pehmeät kaksoskeksit

  • 250 g margariinia tai voita
  • 5 ½ dl vehnäjauhoja
  • 1 rkl kaakaojauhetta
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1 ½ dl sokeria
  • 1 ½ dl fariinisokeria
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 munaa
  • 100 g tummaa suklaata rouheena
  • 100 g valkoista suklaata rouheena
  • 1 dl kookoshiutaleita (korvata voi kaurahiutaleilla, mantelirouheella/lastuilla tai muilla pähkinöillä)

Sulata margariini tai voi kattilassa. Yhdistä keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita sokerit hieman jäähtyneeseen margariinisulaan. Lisää joukkoon munat vispilällä sekoittaen. Lisää jauhoseos ja jaa taikina kahteen kulhoon. Lisää toiseen kaakaojauhe ja tumma suklaarouhe sekä ½ dl kookoshiutaleita. Lisää toiseen valkoinen suklaa ja ½ dl kookoshiutaleita. Sekoita taikinat tasaiseksi. Nostele lusikalla tai sormilla pyöritellen n. 2-3 cm halkaisijaltaan olevia palleroita pellille, tumma ja vaalea taikinapallo n. 1-2 cm päähän toisistaan. Taikina leviää, joten kaksoskeksien väliin kannattaa jättää tilaa. Paista 175 asteessa n. 10 min. Älä paista keksejä liian kauan, jotta ne jäävät pehmeiksi. Keksit kovenevat hieman jäähtyessään. Jäähtymisvaiheessa keksit ovat hauraita ja irtoavat helposti toisistaan, liikuta niitä varovaisesti!

Resepti löytyy myös osoitteesta http://www.kinuskikissa.fi/ihanat-browniesit, josta löytyy vinkkejä munattomaan ja gluteenittomaan versioon kommenttikentästä.

Keksit maistuvat sellaisinaan tai täytettynä jäätelöllä, tuorejuustotäytteellä, kreemillä tai ne voi kuorruttaa sokerikuorrutteella tai suklaalla.Vain mielikuvitus on rajana!

Vinkkejä kuorruttamiseen ja täyttämiseen löytyy Kinuskikissan sivuilta www.kinuskikissa.fi.

Vertaistukea keskusteluilloista

Lokakuinen nollakelin vesisade ropisi ikkunaan ja kuuntelin kahden sisäpäivää viettävän kaksivuotiaan pojan nahistelua siitä, kumpi saa lelukorista tikasauton ja kumpi helikopterin. Samaan aikaan Facebookissa tuli vastaan hmp:n ilmoitus marraskuussa järjestettävästä kolmen keskusteluillan sarjasta. Näin edessäni ennen kaikkea mahdollisuuden rauhassa vietettyyn puolen tunnin automatkaan kotoa Naistenklinikan luentosaliin irtokarkkeja syöden ilman että kukaan väijyy selän takana namuja kerjäämässä sekä parin tunnin rauhallisen keskusteluhetken, jossa aiheena on jokin muu kuin isot kuorma­autot ja traktorit. Ilmoittauduin heti mukaan. Kaikille tapaamisille. Sen jälkeen kirjasin nämä omat menoni perheemme kalenteriin. Lyijykynän sijasta kuulakärkikynällä.

Ensimmäisellä kerralla tapaamisen teemana oli raskaus ja synnytys, toisella kerralla parisuhde ja kolmannella kerralla kokoonnuimme otsikolla ”Hyvä elämä tästä eteenpäin”. Vaikka omalla kohdallani asiat ovatkin näin jälkikäteen tarkastellen menneet oleellisilta osin erinomaisen hyvin, on silti ollut hetkiä, jolloin kaksosten saaminen on ollut pikemmin ‘yllätys’ kuin ‘iloinen yllätys’. Ja vaikka kaksosuus ja kahden pienen vauvan kanssa eläminen on ollut ihan ainutlaatuista ja erityisen hienoa kyllä kyllä, ­on näissä kuitenkin poikkeuksellisiksi luonnehdittavissa olosuhteissa joutunut äitinä luopumaan tietyistä yhden lapsen saaville lankeavista eduista: Harva monikkoäiti pystynee luonnehtimaan raskausaikaansa luottavaiseksi ja seesteiseksi. Tai onko jossain kaksosten äitiä, joka olisi köllöttellyt sohvalla haaveksiva hymy huulillaan ihokontaktissa yhtä vauvaa päälaelta silitellen ja tämän tasaista hengitystä kuunnellen? Myöskään varsinaista ”Vuoden parisuhdeteko” ­ tunnustusta ei meidän perheeseen langennut poikien synnyttyä, sillä graavi unenpuute ja iso työmäärä kuorivat meillä sekä isästä että äidistä pois luonteidemme parhaat puolet pala palalta ja jättivät lopulta jäljelle tiuskivan ja ärtyisän parivaljakon, joka tuntui olevan joko akuutisti riitelemässä tai sopimassa vanhoja riitoja, ja noina hetkinä elämän hahmottaminen iltapuuroa pidemmälle tuntui mahdottomalta.

Aika ei meillä ihan vielä ole ehtinyt kokonaan kullata muistoja, mutta saatamme jo yhdessä hymyillä niille. Hymyillä sai usean kerran myös kaikissa marraskuun vertaistukitapaamisissa. Osallistujina oli monen ikäisten monikoiden äitejä, ja kävi aika nopeasti ilmi, että meillä tutuiksi tulleet arkiset ongelmavyyhdit taitavat olla aika lailla yleisiä ilmiöitä pienten lasten perheissä. Ikähaarukan toisessa ääripäässä pähkäiltiin kahden vauvan toppavaatteiden pukemista, kun taas toisessa tuskailtiin kouluikäisten komentamista kotitöihin. Positiivisena johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että yksittäiset ongelmat harvoin kestävät vuodesta toiseen, vähemmän positiivista puolestaan on ehkä se, että vanhojen ongelmien tilalle taitaa putkahtaa aina uusia.

Lähdin tapaamisista aina hyvällä mielellä. Jokainen osallistuja tuntui saavan sopivan määrän puheenvuoroja, tunnelma oli rento ja puheenaiheet vaihtelivat hyvin hankalistakin kokemuksista arjen hauskoihin sattumuksiin ja hetkellisiin onnenpilkahduksiin – joista jälkimmäisille tyypillistä tuntuu olevan se, että ne pilkahdukset kestävät keskimäärin kolme sekuntia ja päättyvät (lasten tai äitien) raivonpuuskiin tai ainakin megalomaaniseen sotkuun. Mutta silti, niitä hyviä hetkiä todella on!

Mukavien monikkoäitien lisäksi erityisen keskeinen tekijä antoisien keskusteluiden siivittäjänä oli iltojen vetäjä Johanna Ervast. Pappina, kirjailijana ja nykyisin Väestöliiton psykoterapeuttina toimiva Johanna on itsekin kaksosten äiti, joka todella tuntui tietävän mistä puhui. Vankalla kokemuksella, viisailla näkemyksillä, lämpimällä huumorilla sekä rahtusella itseironiaa höystetyt kommentit ja kysymykset sekä johdattivat keskustelua eteenpäin että tarjosivat hyvinkin käytännönläheisiltä tuntuneita vinkkejä perheiden erilaisten isompien tai pienempien solmujen tarkasteluun tai jopa aukomiseen.

Tapaamisten hyöty ei rajoittunut vain ”äidin minilomiksi” ristimiini Helsingin-­matkoihin, vaan kotiinpaluun jälkeen puolison kysymys ”No mitäs te siellä tänään oikein puhuitte” käynnisti useamman mukavan keskusteluhetken ja toisaalta muistutti näin loppusyksyllä siitä, kuinka kaksoselämä voikaan leivänmurusten, kumisaappaiden ja iltahepuleiden keskellä olla sitten kuitenkin aika huippua.

Teksti ja kuvat: Saara Sotala

P.S. Parisuhdebarometrin käyttöohjeet: Voit vaihtaa tekstiksi joko Ukko! tai Eukko! tai Suukko! Possun kyljessä lukee “Olet sika” ja saparosta vetämällä näkyviin tulee tarpeen mukaan siihen perään vielä teksti “-ihana”. Jos ei huvita viestiä puolisonsa kanssa verbaalisesti niin sitten voi jättää ainakin olosuhteita valottavan viestin heti eteiseen. Kuvaan on yhdistetty kolme eri kuvaa possuista. Askartele ja sovella omaan parisuhteeseen sopiva barometri 🙂