Tännetuloa terve

Mikko Kalajoki: Almus, Tännetuloa terve (WSOY, 2022) 
Kuvittanut: Jani Ikonen 

Mikko Kalajoen ensimmäinen lastenromaani, Almus, Tännetuloa terve, on sanalla sanoen hurmaava – tai soveliuksen ilotteinen! 

Ainoaisesti elävän herra Mattssonin ovikello soi eräänä iltana, ja oven avattuaan hänen harmaan yksitoikkoinen elämänsä täyttyy kaikilla sateenkaaren pirskahtelevilla väreillä. Oven takana seisoo pieni peikkopoika Almus, joka on kaikkea sitä, mitä Oskari Hermanni Mattsson (tietämättään) on kaivannut. 

Kotoaan Alamailta lymytaipaleelle lähtenyt Almus saa laatuomaiseksi osoittautuvan herra Mattssonin läsnäisyydestä itselleen katon päänsä päälle ja onnistuu vastaansanomattoman mutkattomalla ja positiivisen uteliaalla asenteellaan voittamaan puolelleen muunkin kerrostaloväen, myös ärmätin leskirouva Narikan. Almus myötämielistyy ikäisensä Inkerin kanssa ja pääsee tämän kera vaihto-oppilasajakseen kouluun – sekä kaduille, joilla vaanii lurjimusmainen peikkotutkija Edina von Kittelsen.   

Kalajoen teksti on niin hersyvän hauskaa, että hyväntuulinen tarina saa varkintormeleimmankin yskäpyrstön nauramaan ääneen tuon tuosta. Jani Ikosen mustavalkoiset viivapiirrokset ovat onnen omiaan kuvittamaan kenties vuoden parhainta lastenkirjaa.  

Timo Parvela: Melkein mahdoton tehtävä: 1. Merkitty lapsi (WSOY, 2022) 
Kuvittanut: Mari Luoma 

Ella ja kaverit -, Pate-, Kepler 62 – ja lukuisia muita lastenkirjasarjoja loihtineen Timo Parvelan uusin sarja, Melkein mahdoton tehtävä ja sen avausosa Merkitty lapsi, esittelee 12-vuotiaan Eliaksen karun maailman. Elias ei tiedä vanhemmistaan mitään, asuu rangaistuksia jakelevan yltiötiukan Paula-tätinsä luona raivaten öisin paikallista kaatopaikkaa ja etsien sieltä mahdollisia hyödykkeitä sekä hengailee ystävänsä Minon kanssa. 

Eliaksen tarina saa käänteen, kun tämän kännykkään lähetetään kuva perheestä, jonka vauvalla on nilkassaan samanlainen tatuointi kuin Eliaksella. Poika alkaa selvittää kuvan perheen, taustalla näkyvän rakennuksen ja samalla myös oman menneisyytensä mysteeriä. 

Elias saa salaisuuden raottamiseen avukseen ystävänsä kirjaviisas Minon ja yllättäen myös katuviisaan tytön, Jopon. Mukavan erilainen kolmikko luotsaa lukijaa pätevästi mysteerin lähteelle. Mutta kun Eliaksen puhelimeen tipahtelee lisää mystisiä viestejä tehtävänantoineen, mustiin pukeutuneet tyypit mylläävät Eliaksen kodin kyseistä puhelinta etsien ja kaupungin laidalla sijaitseva koulukodiksi muutettu kartano uhkuu pahamaineisuutta, seikkailu saa vaarallisia piirteitä. 

Lyhyet luvut, iso ja väljästi taitettu teksti sekä Mari Luoman taidokkaat kuvitukset tekevät kirjasta helppolukuisen. Konkarikirjailijana Parvela osaa myös jättää lukijansa odottamaan jatkoa.  

Voi välikausi

Yhtä aikaa ensimmäisen syyssateen piiskatessa ikkunoita ne lävähtävät mieleen: välikausitakit ja -kengät! Missä ne ovat? Ovatko ne vielä sopivan kokoisia? Ja tietysti seuraavana päivänä koulussa on ulkoliikuntaa. Tai retkipäivä. 


Reiman tyylikkäitä ja monen ikäiselle soveltuvia Selkis– ja Seiskari-takkeja löytyy ilahduttavasti 104-senttisistä 164-senttisiin. Mukavan kevyet ja ihanan hengittävän oloiset takit pitävät käyttäjänsä kuivana kovassakin sateessa (vesipilari vähintään 5000 mm). Molemmat ovat hieman pidempää mallia, jolloin takki suojaa paremmin myös jalkoja. Vettä ja likaa hylkivä pintamateriaali pitää myös tuulen visusti takin ulkopuolella, hikoiluttamatta sisältöään kuitenkaan liiaksi (hengittävyys 7000 g/m2/24 h).   

Sininen Seiskari-takki on helmaltaan hieman pidempi kuin oranssinkeltainen Selkis.

Selkis-takin puuvillatrikoovuori ja Seiskari-takin sileä polyesterivuori tuntuvat pehmeiltä ja lämpimiltä ihoa vasten. Mitoitukseltaan takit ovat melko reiluja, ylenpalttista kasvunvaraa ei siis tarvitse erikseen laskea. Takkien alle mahtuu todella hyvin huppari tai fleece kylmempien kelien varalle, ja takkiin voi myös kiinnittää Reiman oman erillisen Sisin-sisätakin.

Seiskarin kaulus tulee Selkistä hieman ylemmäs suojaten myös kaulaa viimalta.    

Molempia takkeja voi kääntää tai säätää tarranauhoilla helposti hihansuista tiukemmin istuviksi. Selkis-takki säätyy myös helmasta ja Seiskari vyötäröltä. Molemmista nutuista voi tarvittaessa irrottaa tarrasäädettävät ja nepparikiinnitteiset huput kokonaan. Kumpaisestakin löytyy valtavan ihanat isot taskut, joissa niin ikään on näpsäkkä nepparikiinnitys.

Takeissa on liikkuvuutta mukavasti lisäävät helmaleikkaukset.

Jos ei aamulla kouluun lähtiessä kylmä olisikaan, kevyet takit viikkautuvat melko pieneen tilaan, jolloin ne on helppo ja kätevä pakata reppuun viileän varalle.

Seiskarin yhdessä taskussa on lisäksi vetoketju. 

Värienkin puolesta takit käyvät monen ikäisille. Selkistä löytyy iloisen oranssin ja turkoosin värisinä, Seiskaria hillitymmän tummansinisenä ja vihertävänä.

Ja mikä parasta: sekä Selkiksessä että Seiskarissa on heijastinnauhat sekä hihassa että selässä.    

Kauniiden sarjakuvien jatko-osia

Di Gregorio & Barbucci: “Sisarukset Grémillet – 2: Cassopéen ihastus”
(Story House Egmont, 2022) 

Grémillet’n sisaruksista kertovan sarjakuvasarjan keväällä julkaistu ensimmäinen osa, Sarahin uni, kuvattiin enimmäkseen katraan vanhimman sisaruksen, Sarahin, näkökulmasta, vastikään ilmestynyt kakkososa keskittyy keskimmäisen, Cassiopéen, tarinaan. 

Sarah, Cassiopée ja perheen kuopus, Lucille, matkaavat kesäloman kunniaksi mumminsa luokse maaseudulle. Cassiopée haikailee kaupunkiin jääneen ihastuksensa perään, mutta havahtuu yllätyksekseen myös tutun maalaispojan herättämiin lämpimiin tunteisiin. 

Cassiopéen romanttisten pohdintojen lisäksi eläinrakas Lucille löytää jälleen yhden hoivattavan ja Sarah pähkii, miksi mummi vaikuttaa hieman unohtelevaiselta ja poissaolevalta. Ja kuka kumma soittelee vanhan rauniokirkon kelloja keskellä yötä?     

Giovanni Di Gregorio kuljettaa jälleen näennäisen helposti useampaa juonenpätkää kautta kirjan ja solmii langat siististi takakannen käänteessä. Alessandro Barbuccin viivan ja värin käyttö on silmiä hivelevän kaunista, kuten aina. 

Malin Falch: “Pohjantuli – Viikingit ja varis” (Story House Egmont, 2022) 
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

Malin Falchin Pohjantuli-sarjan ensimmäisessä osassa lukija kuljetettiin Sonjan muassa Peikkolaaksoon, jossa tyttö onnekseen tutustui reilunoloiseen peikkopoika Espeniin ja tämän kaikenkarvaiseen seurueeseen. 

Toinen osa tuo lukijan nähtäville koko joukon uusia hahmoja: sotajalalla kulkevan viikinkiheimon, hirvittävän merikäärmeen sekä mystisiä voimia omaavan ennustajan ja tämän vuoriheimolaisten parista eksyneen oppityttö Lotan. Tällä kertaa myös Sonjan eno ajautuu Peikkolaan – ja suoraan vangiksi. 

Kuten ensimmäinen, myös toinen osa rakentaa suurempaa tarinaa kuin yksien kansien väliin näemmä mahtuu. Monen hahmon tahto ja päämäärä pedataan, mutta mitään ei ainakaan vielä ratkea. 

Ja kuten ensimmäisessä, myös tässä toisessa kirjassa Falchin kuvitustaide on ensiluokkaisen kaunista. 

Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään (Kustannus Z, 2022) 
Kansikuva: Viivi Kulmala

Kuura Juntusen (s. 2002) romaani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävyksestä, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Osa heistä tuntuu tuntevan olevan itsensä kanssa paremmin sinut, osa on edelleen enemmän tai vähemmän hämmennyksissään. Jos tuntee olonsa vieraaksi omassa kehossaan, kuinka sen kanssa tutustutaan? 

Romaani kuljettaa tarinaansa neljän kertojaminän kautta. Luku luvulta lukija tutustuu Hellen, Julianin, Leenin ja Caesarin niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin maailmaan. Ratkaisu on kunnianhimoinen. Kertojan vaihtuminen ilmoitetaan toki aina kunkin luvun alussa, mutta hahmot ovat samankaltaisine kamppailuineen melko samanoloisia, joten alussa kestää jonkin aikaa päästä näkökulmahyppelyn vauhtiin. Mutta kun kyytiin on päästy, perille kuljetaan sujuvasti.  

Melankolissävytteinen tarina tarjoaa koskettavia kohtaloita, heleitä ilonpilkahduksia ja tärkeän näkökulman sateenkaarevaan arkeen.       

Supersalanen tyttöpäiväkirja

Veera Milja: “Supersalanen tyttöpäiväkirja” (Tammi, 2022) 

Veera Miljan 80-sivuinen runokirja, Supersalanen tyttöpäiväkirja, on ilmava ja kevyt fyysiseltä painoltaan, mutta sisällöltään täyttä kultaa. 

Milja kirjaa pienellä alkukirjaimella alkaviin lyhyisiin lauseisiinsa kimurantit kaverisuhteet ja ahdistavat kotiolot, kaksoistornien romahduksen ja Irakin sodan, kuvitteelliset hevoset ja mansikkajäätelön kääreisiin verhotut avunpyynnöt. Lauseet muuttavat toisinaan hienoisesti merkitystään sitä mukaa, kun rivi vaihtuu. Sivuille näennäisen heppoisasti asettuvien sanojen painava merkitys iskostuukin mieleen vasta viimeisen pisteen jälkeen. 

Lavarunoilijanakin sanaillut Veera Milja käyttää runoissaan helposti luettavaa puhekieltä, ja sivuilta kuuluvan nuoren esiteinin äänen voi kuulla lukiessakin mielessään.   

“ja sinä päivänä joka on vielä aika kaukana sinä päivänä
joka vääjäämättä luisuu meiän luo 

se päivä lähettää jo savumerkkejään 
jotka näkisin jos en ois jo tarpeeks vanha leikkimään 
etten nää mitä nään, etten nää mitä nään 

sinä päivänä kun en enää oo tää sama kenenkäs 
sinä päivänä mun pitää päättää kuka oon, ite 

sinä päivänä nostelen kaikki nää mun salaisuudet yks kerrallaan 
repusta aikuisten kahvipöytään ku pienet terävät kivet jotka kerran 
kellarista keräsin ja joku 
en tiiä viel kuka se on mut joku 

se joku ottaa ne kämmenelleen yks kerrallaan ja ihailee pitkään 
niitten kauneutta 
ai tämmöset simpukat. 

Agnes ja varjo ikkunassa

Tuutikki Tolonen: Varjo ikkunassa (WSOY, 2022) 
Kuvittanut: Kati Vuorento 

Kesäloman alkaessa Agnesin kodissa, Rauhalan huvilassa, järjestetään erilaisia kesäleirejä ja paikka täyttyy hälisevistä uudenoppijoista. Myös Agnes ajautuu ystävänsä Pullan kanssa kummitäti-Silvian järjestämälle valokuvauskurssille, joka viekin kaksikon mukanaan niin valokuvauksen kuin huvilan ja suvunkin saloihin.  

Tuutikki Tolosen kerronta on valloittavan soljuvaa. Teksti kulkee niin hyvin, ettei kirjaa malta laskea käsistään. Tolonen osaa pitää yllä hienovaraista jännitystä saamatta lukijaa kuitenkaan pelkäämään sivun kääntämistä. Koskettavan tarinan ohella piirtyy myös mielenkiintoinen kuva valokuvauksen historiasta. 

Kati Vuorennon kuvat välittävät herkkyydessään ja suloisuudessaan lukijalle kauniit jäähyväiset, sillä Varjo ikkunassa imaisee lukijan mukaansa Agnesin ja Pullan seikkailuihin kolmannen ja viimeisen kerran. Onneksi sarjan osat voi lukea useammankin kerran.    

Syväkyntö

Hanna Kostamo: Syväkyntö (Avain, 2022) 
Kansi: Timo Numminen

Haastattelin Hanna Kostamoa Monikko-lehteen useampi vuosi sitten. Tuolloin tuntui uskomattomalta, miten paljon neljän lapsen kaksosmamma oli joutunut kokemaan. Rintasyöpä ja lähes kuolemaan johtanut verenmyrkytys eivät kuitenkaan näemmä olleet mitään verrattuna siihen, mitä nyt 44-vuotias Kostamo on sittemmin saanut osakseen. 

Syväkyntö on Kostamon omakohtainen kirjoitus koettelevista kokemuksista syövän vuositarkastusten välissä ja jo voitetuksi luullun syövän uusiutumisesta; uusista säde- ja sytostaattihoidoista, uusista verenmyrkytyksistä ja -tulpista, läheistenkin sairastumisista ja poismenoista. Ja kuitenkin siinä samalla nelilapsisen perhearjen, rakastavan parisuhteen ja kansainvälisen bisneselämän pyörittämisestä.    

Kirjan lukeminen on melkoista vuoristorataa, sillä synkkääkin synkemmistä sävyistään huolimatta kerronta pitää lukijankin pinnalla juuri mustaakin mustemman huumorin avulla. Kostamon ihailtavan vahva asenne ja kiertelemättömän suora sanailu käyvät sydämeen. 

Tietopalat – helposti hotkaistava tietokirjasarja lapsille

Vuokko Hurme: “Karmeat taruolennot” (WSOY, 2022) 
Kuvittanut: Julia Savtchenko 

Vuokko Hurmeen Karmeat taruolennot esittelee lyhyen ytimekkäästi hirviöitä aakkosjärjestyksessä Frankensteinista zombiin. 64-sivuinen kirja tutustuttaa lukijansa yhdeksääntoista tarinoista tuttuun kammotukseen, kuten harpyijaan, krakeniin ja Loch Nessin hirviöön. Osa esittelyistä hoidetaan kaverikirja-tyyliin, jossa käy hauskasti selväksi, missä kukin pelotus asustaa, mitä harrastaa sekä mistä kyseinen tapaus pitää ja vastaavasti mistä ei. Annetaanpa kirjassa myös vinkkejä, miten minkäkin hirviön saattaa kukistaa, jos niikseen tulee.   

Hurmeen teksti ottaa huomioon kohderyhmänsä iän, ja kertoo karmeuksista kiinnostavasti, mutta myös pelkoa hälventäen. Tiesitkö esimerkiksi, että espanjankielisissä maissa mörköä sanotaan cocoksi eli kookospähkinäksi? Ja sehän on itse asiassa aivan järkeenkäypää, sillä kookospähkinäthän ovat ruskeita ja karvaisia – kuten möröt.     

Maltillisen tekstimäärän lisäksi monentasoisia lukijoita houkuttavat kirjan pariin Julia Savtchenkon viehättävät kuvitukset, jotka piirtävät pienille verkkokalvoille muistikuvat niin hurjasta hiisistä, jättiläismäisestä jetistä kuin nyrpeästä noita-akastakin.   

WSOY:n Tietopalat-sarja on omiaan tiedonnälkäisille lukijoille. Sarjan kirjoissa löytyy karmeiden taruolentojen lisäksi monialaisesti tietoa myös muun muassa kissoista, jääkaudesta ja roboteista.  

Jade Haapasalo: Pienet suuret keksinnöt (WSOY, 2022)  
Kuvitus: Kaisu Sandberg 

Tietopalojen uusimpia teoksia on Jade Haapasalon kirjoittama ja Kaisu Sandbergin todella taidokkaasti kuvittama Pienet suuret keksinnöt, joka valottaa historian hämärässä tehtyjä neronleimauksia. 

Selkeä ja suurehkokokoinen fontti sekä kivan pituiset tekstinpätkät houkuttelevat ronkelimmankin lukijan pariinsa oppimaan muun muassa, miten hammaslääkäri(!) William Morrison toi vuonna 1897 hattaran kaikkien saataville tai kuinka 15-vuotias Chester Greenwood kesti 1800-luvun loppupuolella kavereiden pilkan ja pelasti kehittelemillään korvaläpillä nykylastenkin korvat paleltumilta. Kirjassa esitellään 22 keksintöä, jotka helpottavat ja maustavat elämäämme nykyäänkin. (Coca Colan salaista reseptiä teos ei kuitenkaan paljasta). 

Pienet suuret keksinnöt painottaa mainiosti, miten monetkin keksinnöt ovat itse asiassa syntyneet useamman kokeilun ja erehdyksen kautta. Tekijät antavat myös käytännöllisiä vinkkejä Pelle Pelottoman ammatista haaveileville pienille suurille uusille keksijöille.  

Kasvun paikka

Katariina Vuori: Kasvun paikka (Otava, 2022) 
334 s.

Moniammatillisen ja monialaisia tietokirjoja kirjoittaneen Katariina Vuoren ensimmäinen romaani Kasvun paikka on hersyvän hauska, tragikoominen ja vastaansanomattoman valloittava. 

Kotiäiti-Silvian elämä kulkee näennäisen mukavaa ja rutiininomaista uomaansa; pyykkäystä, siivousta ja kunkin viikonpäivän mukaista ruuanlaittoa lasten ollessa koulussa. Eräällä Ikea-reissulla ostoskärryyn kuitenkin valikoituu viaton yksisarviskasvi, ja sen myötä homma lähteekin vähän käsistä: kasvi toisensa jälkeen koti viidakoituu, eikä tyhjiä tasoja tahdo enää löytyä suurennuslasillakaan. Vaan mitä sanoo mies, joka alati kastelee sukkansa kasteluveden jättämiin lätäköihin ja törmäilee tetrasperman varsiin? 

Sekä äidin, anopin että miehen vähättelyistä huolimatta ja rautakaupan viherosaston Riston huojennuttavilla neuvoilla Silviasta kehittyy melkoinen viherpeukalo – ja kekseliäs valehtelija. Kasvirakkaudelle vetää vertoja ainoastaan päähenkilön kaiken voittava rakkaus lapsiinsa.  

Vuoren tyyli kirjoittaa on näennäisen vaivatonta. Hoya wayetiit, medinilla magnificat ja alocasia zebrinat soljuvat riviltä toiselle ja päähenkilön rakkaus vihreisiin viettelijöihin on perin romanttista. Tarinankaari kiertyy kauniisti kultaköynnöksen tapaan ja kirjailijan intohimo ja tietämyksen määrä tuoksuu kukkakaupan suloisen sakealta sademetsältä. Ollessaan valtavan viihdyttävä, Kasvun paikka välittää lukijoilleen myös kullanarvoisia hoitovinkkejä. Ilmavan kasvupohjan ainekset perliitistä kookoskuituun, lumensulamis- ja sadeveden käyttö kasteluun ja saunomisen höyrystävät hyödyt kulkeutuvat kuin toisiaan tukevan kasvikeskusteluryhmän käyttäjänimeltä toiselle. 

Värikkäät 3

Vuokko Hurme: “Värikkäät 3” (S&S, 2022) 
Kuvitus: Reetta Niemensivu 

Vuokko Hurmeen Värikkäät-sarjan ensimmäinen osa esitteli Värikkäiden perheen punavoimaisen Tiukun, toinen osa sinisiä voimia taitavan Merin ja kolmas osa keskittyy perheen nuorimmaiseen, Tapioon, joka osaa mielensä voimin liikutella kaikkea vihreää – ja vihreän värin muodostavaa keltaista ja sinistä. Useamman värin hallitsevana Tapio saa osakseen perheen ihailua, mutta kun vieraaksi saapuu kullanhohtoinen Loisto, Tapio huomaa pienen vihreän kateuden pistoksen sisällään. 

Loiston lisäksi Värikkäiden vieraaksi saapuvat myös Magenta-täti ja Tapion vaari Karri, jotka pakenevat suvun huvilalta edellisessä osassa tapahtuneen Harmauden hyökkäyksen vuoksi. Samaisen hyökkäyksen jälkimainingeissa myös Loiston isä on jäänyt Harmauden vangiksi, ja on sen vuoksi hoidettavana väriparantolassa. Kaiken lisäksi palettia sekoittaa siirtolapuutarhassa asuva mystisen ankea mustavalkoinen mies, Heimo Nokipää, jota Raatomieheksikin kutsutaan.   

Värikkäät-sarja onnistuu käsittelemään lapsen tunnemaailmaa sekä konkreettisella että henkisellä tasolla. Tapio jännittää syksyllä alkavaa esikoulua, eikä tutustuminen uuteen Loisto-ystäväänkään tapahdu kädenkäänteessä. Kateus, pelko ja epävarmuus valtaavat Tapion mielen siinä missä lukijankin. Hurmeen sarja tuo Värikkäiden ja Harmauden kontrastilla myös masennuksen ja alakulon helpommin lapsen kanssa käsiteltäviksi.
 
Reetta Niemensivun kuvitus on tasaisen varmaa; letkeää viivaa ja kauniin vihreää väritystä. Niemensivu tavoittaa hahmojen mielentilat oivallisesti ja piirtää näkyviin niin ilon kuin surunkin. 

Yksisarvinen

Ilja Karsikas: “Yksisarvinen” (S&S, 2022) 

© Ilja Karsikas, 2021

Ilja Karsikkaan Yksisarvinen kertoo pienestä Moasta ja tämän perheestä sekä erityisesti isästä, joka aina viikonlopun tullen katoaa barbaariystäviensä kanssa jahtaamaan imelältä tuoksuvaa yksisarvista.

Vaikka isä muina päivinä laittaa maailman parasta pastakastiketta, hölmöilee hassusti ja lukee iltasatuja, jahdista palattuaan hän näyttää hurjalta hoippuessaan kotiin rikkinäisine housunpolvineen, punaisine paidankauluksineen ja silmäkulmineen. Miksi isä haluaa saada yksisarvisen kiinni, vaikka äitikin raivostuu siitä?    

Vauhdikkaan värikkäät kuvitukset valtaavat kirjan aukeamat ja moniulotteinen teksti mielen. Lukijan iästä riippuen teksti saanee erilaisia merkityksiä, erilaisin painotuksin. Perheille, joissa alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia, kirja tarjoaa hienovaraisen tavan käsitellä asiaa, ja havahduttaa jokaisen aikuisen pohtimaan oman käyttäytymisensä näyttäytymistä lapsen silmin.

Yksisarvinen on valtavan upea ja tärkeä kirja. Se tuo saarnaamatta esiin sekä Moan että isän näkökulman; pienen lapsen pelon ja hämmennyksen sekä isän pakottavan vapauden (?) kaipuun. Tarinan isä myös yrittää parhaansa mukaan jättää viikonloppuiset jahtinsa väliin ja etsiä symbolista yksisarvista muualta, Moan opastamana. Avoin loppu on toivoa herättävä.

Sisarukset Grémillet

Di Gregorio & Barbucci: “Sisarukset Grémillet – 1: Sarahin uni”
(Story House Egmont, 2022) 

Sisarukset Grémillet aloittaa sarjakuvasarjan, joka kertoo kolmesta keskenään erilaisesta sisaruksesta. Siskoista vanhin, Sarah, on tottunut ottamaan ohjat käsiinsä ja jakelemaan käskyjä nuoremmilleen, joista Cassiopée on parantumaton romantikko ja nuorin, Lucille, taas viettäisi aikansa mieluiten nelijalkaisten ystäviensä kanssa.

Äitienpäivän lähestyessä tytöt päättävät järjestää äidilleen juhlat ja kootessaan tälle lahjaa vanhoista valokuvista, tytöt päätyvätkin selvittämään äidin mystistä menneisyyttä, johon liittyy myös Sarahin toistuvasti näkemä uni.

Giovanni Di Gregorion luoma tarina kulkee ilahduttavan sulavasti sivunkäännöstä toiseen, siskosten välinen sanailu ja kemia on aidontuntuista (ja tuo paikoitellen nostalgisesti mieleen Louisa M. Alcottin Pikku naiset) ja mysteeri pitää hyvin otteessaan.

Sarjakuvassa kuvat ovat yhtä tärkeitä tekstin kanssa, tunnelmaa ja tunnetilaa luodessaan jopa tärkeämpiäkin. Muun muassa W.I.T.C.H. -sarjakuvien piirtäjänä tunnetun Alessandro Barbuccin upea kuvitus maalaa toinen toistaan upeampia ruutuja lukijan silmien eteen, ja pikkutarkat yksityiskohdat ja populaarikulttuuriviittaukset imaisevat ilostuttavasti mukaansa.  

Taitavan yhteistyön tulos viihdyttää oivallisesti niin nuorempaa kuin vanhempaakin lukijaansa. Onneksi jatkoa on luvassa.  

Oboin kirja

Veera Salmi: Oboin kirja (Otava, 2022) 
Kansi: Nelli Längstedt 

13-vuotias Oboi pääsee karkaamaan Tómos-Raamatista, vankilan kaltaisesta paikasta, jossa poika on asunut vuosia kolmossisarustensa Fantan ja Marmeladin – ja tuhansien muiden rakennukseen sijoitettujen hahmojen – kanssa. Tarkoituksenaan löytää perheensä auringonkeltainen lapsuuskoti ja selvittää kadonneiden vanhempiensa arvoitus, Oboi saapuu Vuorikaupunkiin, jossa hän törmää yllätyksekseen kansaan, joka ei osaa lukea ja saa vastaanpanemattomat toimintaohjeensa kämmeniinsä asennetuista älypuhelimen tapaisista kjämmenistä

Kirpputorilla Oboi saa käsiinsä kirjan, jonka tyhjille sivuille kirjoittautuu Oboin tarina. Löydettyään muutamia kaltaisiaan kjämmenittömiä, Oboi pääsee selvittämään niin omaa kuin muidenkin Tómos-Raamatiin teljettyjen taustaa – ja tulevaisuutta. 

Veera Salmen aiempien Puluboi-kirjojen tapaan teksti on jaoteltu sivuille melko maltillisesti. Useimpien lukujen lopussa on myös Oboin lyhyt kertaus päivien tapahtumista. Kirja on kuitenkin sekä aiheensa että hieman vaikeamman ja pidemmän tekstinsä puolesta suunnattu Puluboita vanhemmille lukijoille.  

Oboin kirja on kunnianosoitus tarinoiden voimalle – ja lukutaidon tärkeydelle. Sotaisissa kohtauksissaan kirja on myös surullisen ajankohtainen. 

Myrrys

Anniina Mikama: “Myrrys” (WSOY, 2021) 
Kannen suunnittelu: Riikka Turkulainen 

Anniina Mikaman 1800-luvulle sijoittuva Myrrys kertoo 14-vuotiaasta Niilosta, joka jo pienenä orvoksi jäätyään on päätynyt Kivihalmeen taloon rengiksi, julman isännän käskyvallan alaisuuteen. Kun Niilon ja talon oman pojan, Akselin, metsästysretkellä käy huonosti, tarvitaan paikalle osaavaa parantajaa ja tietäjää, kaikkien hieman pelkäämää myrrysmiestä. Palkkionmaksun koittaessa äkkipikainen isäntä antaakin myrrysmiehelle Niilon rengiksi. 

Vailla hellää huomiota ja lähes omanarvontunnotta kasvanut Niilo oppii myrrysmiehen muassa eläessään tuntemaan omat voimansa ja vastineeksi myös yksinäisyyteensä tyytyneen tietäjän elo rikastuu kanssaeläjän myötä. Kun Niilon unohtama menneisyys paljastuu vähä vähältä, uskaltaa hän vihdoin puolustaa sekä itseään että arvojaan. 

Tänä vuonna Topelius-palkinnon ansaitusti voittaneessa teoksessaan Mikama kuvaa yhteiskunnan reunamilla elävien hahmojensa yhteiseloa ihastuttavan lämpimästi. Kaunis teksti kunnioittaa luontoa ja luonnollisuutta sekä vanhaa suomalaista kansanperimätietoa ja mytologiaa. Loppu jättää polun auki myös Niilon myöhempien vaiheiden kuvaukselle. 

Unettomuuden hoitoon

Minna Huotilainen, Leeni Peltonen, Helmi Uusitalo, Silja Vahtokari: Uni ja unettomuus, Näe nukkuminen uusin silmin (Otava, 2022) 
Ulkoasu: Tuuli Juusela 

Unettomuus koskettaa ihmisiä ikään ja asuinpaikkaan katsomatta. Unettomuus voi ilmetä vaikeutena nukahtaa illalla, toistuvina yöheräilyinä tai vaikeutena saada herättyään uudelleen unen päästä kiinni. Tilapäinen unettomuus menee ohi yleensä kuukaudessa, lyhytkestoiseksi unettomuudeksi lasketaan alle kolme kuukauden oireilua ja yli kolme kuukautta jatkunut unettomuus määritellään jo pitkäkestoiseksi. 

Unen tärkeys on tutkitusti todistettu ja vastaavasti sen vähyydestä on tunnetusti haittaa niin henkiselle kuin fyysisellekin terveydelle. Uni on tärkeä paitsi uusien asioiden oppimiselle ja oivaltamiselle kuin myös aivojen kuona-aineiden suodattamisellekin – mikä tapahtuu vain syvän unen aikana. 

Aivotutkija Minna Huotilaisen, toimittaja Leeni Peltosen, fysiikan opiskelija Helmi Uusitalon ja biokemian opiskelija Silja Vahtokarin uutuuskirja Uni ja unettomuus, Näe nukkuminen uusin silmin käy selkeän perusteellisesti läpi yöllisten lepohetkien monet haasteet ja tarjoaa keinoarsenaalia uneen tuudittautumiseksi. 

Kirjassa käydään läpi, miten nukkuminen muuttuu ihmisen varttuessa. Lapsen, nuoren, aikuisen, naisen kuin ikääntyneenkin unentarve ja -mahdollisuudet ovat erilaiset. Työajat, yksin tai yhdessä nukkuminen, alkoholi ja päivittäisen liikunnan määrä vaikuttavat kaikki osaltaan niin unen laatuun kuin määräänkin, ja näihin ihminen voikin osittain myös itse vaikuttaa. Teos valottaa unihäiriöiden tutkintaa ja mittaamista, lääkkeetöntä ja lääkkeellistä hoitoa ja mistä uneton voi löytää ja saada apua. 

Kirjoittajat tarjoavat yön pimeinä tunteina kieriskelijälle myös armoa sekä itseään että unettomattomuuttaan kohtaan. Jonain yönä nukkuminenkin onnistuu.  

Helena Hallenberg: Levollinen yö, Kiinalaisia keinoja unettomuuden hoitoon (Bazar, 2022)
Kansi, ulkoasu ja piirrokset Susanna Appel

Myös Helena Hallenbergin kirja käy läpi unen vaiheiden määritelmät ja kuinka nukkuminen vaihtelee ihmisen elämänvaiheiden myötä. Kirjassa käsitellään kattavasti sekä unta vaikeuttavat että edistävät asiat. Ensimmäisiin kuuluvat muun muassa unta häiritsevät neurologiset ja psykiatriset sairaudet, kiputilat, alkoholi, kofeiini, stressi ja ruokavalio.  

Unta edistäviä tekijöitä taas ovat liikunta, päivän askareiden monipuolisuus ja mielekkyys sekä hyvät ihmissuhteet. Hellberg painottaa myös tunnistamaan oikean nukkumaanmenoajan, kiinnittämään huomiota iltarutiineihin ja vuoteen ja vuodevaatteiden puhtauteen.  

Akupunktioon ja qigongiin erikoistunut Hallenberg on kehittänyt oman aivo-qigong -menetelmänsä, jonka mukaisia selkeitä ja kuvallistettuja ohjeita on sekä hänen edellisessä teoksessaan, viime vuonna julkaistussa Aivo-qigong, Harjoita mielesi toimintaa ja terveyttä (Bazar), että tässä uutukaisessakin. 

Tärkeintä liikkeiden toimivuuden kannalta on, että niitä tehtäisiin säännöllisesti. Mitä pidempään unettomuus on vaivannut, sitä kauemmin tilanteen korjautuminen ja stressaantuneen hermoston rauhoittuminen kestää. Kirjasta löytyy liikkeitä sekä seisten, istuen että makuulla tehtäväksi. Mukana on myös akupunktiopisteiden hierontaohjeita sekä meditaatioharjoituksia. 

Sanna Wikström, Reija Könönen: Lempeästi eroon murehtimisesta (Otava, 2022) 
Graafinen suunnittelu ja taitto: Satu Kontinen 

Yksi asia, mikä takuuvarmasti pitää pikkutunneilla hereillä on murehtiminen. Lumipallosta vyöryksi kasvava vyyhti kasvattaa vauhtiaan mitä moninaisemmilla mielijohteilla. Hidasta elämää -hyvinvointisivuston perustaja Sanna Wikström sekä viestinnän ja mindfulnessin maisteri Reija Könönen lupaavat uutuusteoksensa opein ohjata suurmäen kiitäjän loivemmille rinteille.     

Lempeästi eroon murehtimisesta -kirja on ihastuttavan kevyt tietokirja niinkin tukahduttavasta aiheesta. Lyhyiden alustustekstien ja pohdintatehtävien kautta lukija pääsee pilkkomaan omia murheitaan pienemmiksi – ja kenties hallittavammiksi – osiksi. 

Kymmenen erilaisen huolehtijatyypin luonnehdinnoista lukija löytänee omansa, ellei useampaakin. Katsomalla asioita eri näkökulmista ja suhteuttamalla huolenaiheitaan eri mittakaavaan niihin voi saada edes pientä etäisyyttä. Tunneinventaarion ja tutkailun kautta murheiden kiristämät jumit saattavat hellittää myös kehosta.
 
Syväluotaavien tehtävien taustalla on tarkoitus tulla tietoiseksi omista ajatuksistaan, ja nimenomaan siitä, että ne ovat kunkin omia väritettyjä kuvia totuudesta. Muiden totuus sekä absoluuttinen totuus ovat tyystin toisen värisiä.   

Ammatin valopuolia

Tero Mielonen & Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat (Ursa, 2021) 

“Tutkijoiksi kutsutaan ihmisiä, joiden työnä on selvittää, miten maailmamme toimii”.

Tero Mielosen kirjoittama ja Mari Ahokoivun kuvittama Maailman tutkijat esittelee eri alojen tutkijoita leppoisan lapsilähtöisesti. 

Tietokoneella pelaamista rakastaneesta Eduardosta tuli ilmastomallintaja; pienenä puissa kiipeillyt Claire päätyi etsimään uusia hyönteislajeja Amazonin sademetsistä; rikkoutuneita lelujaan korjannut Lin alkoi isona tutkimaan aurinkoenergian hyötyjä. Kirjan kautta tulevat tutuiksi niin tähtitieteilijän työvälineet ja tutkimuksen kohteet, arkeologin ammatin perusosat kuin psykologin mieltä luotaavat käsitteetkin. Kaiken kaikkiaan teos valottaa yhdentoista eri tutkijan ammatin monipuolista työnkuvaa. 

Nerokkaasti rakennettu kirja samaistuttaa lapsen erilaisten mielenkiinnon kohteiden kautta tutkimaan harrastuneisuuden mahdollisuuksia ammatiksi asti. Ahokoivun veikeä kuvitus ja mukavan väljästi taitettu kirja sisältää paljon asiaa ja kannustaa ottamaan niistä selvää vieläkin enemmän.     

Taianomaiset joululahjavinkit Potter-faneille

J.K. Rowling: “Harry Potter ja Viisasten kivi” (Tammi, 2021) 
J.K. Rowling: “Harry Potter ja Salaisuuksien kammio” (Tammi, 2021) 
Ulkoasu ja kuvitus: MinaLima 
Suomennos: Jaana Kapari 

J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjoista on maailmanmenestyksen myötä julkaistu lukuisia hienoja erikoisversioita. Taikasaagan 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistut uutuudet sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, Viisasten kivestä ja Salaisuuksien kammiosta, sisältävät upeiden kuvitusten lisäksi lapsenomaista ilontunnetta herätteleviä paperitaideteoksia tarinoiden avainkohdista. Niin Tylypahkan kutsukirje, Viistokuja kaikkine putiikkeineen kuin hormipulverimatkustus ja Gilderoy Lockhartin muuttuvat muotokuvatkin avautuvat lukijan hypellettäviksi. 

Kirjan valloittavan mielikuvitusrikkaasta ulkoasusta vastaa Miraphora Minan ja Eduardon Liman perustama MinaLima -toimisto, joka on ollut mukana myös Harry Potter – ja Ihmeotukset -elokuvien graafisina suunnittelijoina.    

Tanis Gray: Harry Potter -neuleiden taikaa (Tammi, 2021) 
Kannen suunnittelija: Jukka Iivarinen 
Suomennos: Sirkku Viitanen-Vanamo 

Harry Potter -kirjat ja -elokuvat vilisevät toinen toistaan ihanampia asuja ja asusteita. Tylypahkan tupahuivit ja -villatakit, Weasleyn äidin kutomat jouluvillapaidat, Beauxbatonsin keeppi. Tanis Grayn Harry Potter Neuleiden taikaa -kirjan ohjeilla voi taikoa kaikki edellämainitut sekä liudan pipoja, käsineitä ja villasukkia, joita koristavat Potter-maailmasta tutut jutut: Salaisuuksien kammio -pipo, Odotum suojelius! -lapaset, Tunnusta väriä -huispaussukat. Puettavien lämmikkeiden lisäksi kirjan ohjeilla valmistuvat myös erilaiset pehmoeläimet, mukinlämmittimet kuin mobiletkin. 
 
Neuleohjeita on aloittelijasta vaativan tason taitajille, ja kirjan lopussa on myös apuohjeet tasolta toiselle pyrkiville. 

Norjalaista mytologiaa

Malin Falch: “Pohjantuli – Peikkolaakso” (Story House Egmont, 2021) 
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

Malin Falchin Pohjantuli-sarjakuvasarjan ensimmäinen kirja, Peikkolaakso, esittelee rippikouluikäisen, reippaan oloisen ja seikkailuille alttiin Sonjan. Tytön suosikkieno saapuu konfirmaatiojuhliin ja antaa Sonjalle lahjaksi mystisen rintaneulan, jonka on löytänyt tutkimusmatkoiltaan. Mutta eipä aikaakaan, kun korun todellinen omistaja, Espen, tulee vaatimaan omaansa takaisin. 

Tarina vie Sonjan “toiselle puolelle”, Peikkolaaksoon, jossa hän tapaa puhuvia eläimiä, kiukkuisia pikkupeikkoja ja isompia, pelottavia yksilöitä. 168-sivuisen tarinan hahmot ja maailma on rakennettu taiten ja saavat paikoitellen aikaan Peter Panmaisia mielleyhtymiä. Hieman liian avoimeksi tosin jää, mikä on Sonjan tehtävä Peikkolaakson puolella ja kuinka hän lopulta pääsee takaisin omaan maailmaansa – vai pääseekö?    

Trondheimissa varttuneen Malin Falchin Pohjantuli on äärimmäisen kaunista katsottavaa. Sulavan notkealla viivalla piirretyt hahmot ja taidokkaasti maalatut taustat ovat mahtava osoitus korkeatasoisesta sarjakuvataiteesta.  

Lukemaan houkutteleva sarjakuva

Aaron Blabey: Hurja Jengi (Into kustannus, 2020 ja 2021)
Suomennos: Annukka Kolehmainen

Australialaisen Aaron Blabeyn kasaama Hurja jengi on valloittanut maailmaa jo vuodesta 2015 ja Suomeakin keväästä 2020. Lukemaan opetteleville suunnatut sarjakuvakirjat ovat pysytelleet New York Timesin Bestseller-listalla viikkokaupalla ja kirjoja on myyty jo yli 10 miljoonaa neljässäkymmenessä eri maassa. 

Hurja jengi koostuu herroista Susi, Piraija, Käärme ja Hai. Entiset pahikset päättävät sarjan alkaessa tehdä täyskäännöksen ja ryhtyä keinoja kaihtamatta hyviksiksi – mikä ei olekaan ihan niin helppo homma. Sankaruuden tielle asettuu nimittäin jos jonkinlaisia hulluja tiedemiehiä ja zombikissaklooneja. 

Maltillinen tekstimäärä, ilmeikäs fontti ja selkeä kuvitus ovat omiaan innostamaan uusia ja harvemmin lukevia. Tapahtumat rullaavat eteenpäin lumivyöryn tavoin ja jengin keskinäinen sanailu on huvittavaa. Ei siis ihme, että piirroselokuvankin on huhuttu olevan ainakin jo tuotannossa.