Ammatin valopuolia

Tero Mielonen & Mari Ahokoivu: Maailmantutkijat (Ursa, 2021) 

“Tutkijoiksi kutsutaan ihmisiä, joiden työnä on selvittää, miten maailmamme toimii”.

Tero Mielosen kirjoittama ja Mari Ahokoivun kuvittama Maailmantutkijat esittelee eri alojen tutkijoita leppoisan lapsilähtöisesti. 

Tietokoneella pelaamista rakastaneesta Eduardosta tuli ilmastomallintaja; pienenä puissa kiipeillyt Claire päätyi etsimään uusia hyönteislajeja Amazonin sademetsistä; rikkoutuneita lelujaan korjannut Lin alkoi isona tutkimaan aurinkoenergian hyötyjä. Kirjan kautta tulevat tutuiksi niin tähtitieteilijän työvälineet ja tutkimuksen kohteet, arkeologin ammatin perusosat kuin psykologin mieltä luotaavat käsitteetkin. Kaiken kaikkiaan teos valottaa yhdentoista eri tutkijan ammatin monipuolista työnkuvaa. 

Nerokkaasti rakennettu kirja samaistuttaa lapsen erilaisten mielenkiinnon kohteiden kautta tutkimaan harrastuneisuuden mahdollisuuksia ammatiksi asti. Ahokoivun veikeä kuvitus ja mukavan väljästi taitettu kirja sisältää paljon asiaa ja kannustaa ottamaan niistä selvää vieläkin enemmän.     

Taianomaiset joululahjavinkit Potter-faneille

J.K. Rowling: “Harry Potter ja Viisasten kivi” (Tammi, 2021) 
J.K. Rowling: “Harry Potter ja Salaisuuksien kammio” (Tammi, 2021) 
Ulkoasu ja kuvitus: MinaLima 
Suomennos: Jaana Kapari 

J.K. Rowlingin Harry Potter -kirjoista on maailmanmenestyksen myötä julkaistu lukuisia hienoja erikoisversioita. Taikasaagan 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistut uutuudet sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, Viisasten kivestä ja Salaisuuksien kammiosta, sisältävät upeiden kuvitusten lisäksi lapsenomaista ilontunnetta herätteleviä paperitaideteoksia tarinoiden avainkohdista. Niin Tylypahkan kutsukirje, Viistokuja kaikkine putiikkeineen kuin hormipulverimatkustus ja Gilderoy Lockhartin muuttuvat muotokuvatkin avautuvat lukijan hypellettäviksi. 

Kirjan valloittavan mielikuvitusrikkaasta ulkoasusta vastaa Miraphora Minan ja Eduardon Liman perustama MinaLima -toimisto, joka on ollut mukana myös Harry Potter – ja Ihmeotukset -elokuvien graafisina suunnittelijoina.    

Tanis Gray: Harry Potter -neuleiden taikaa (Tammi, 2021) 
Kannen suunnittelija: Jukka Iivarinen 
Suomennos: Sirkku Viitanen-Vanamo 

Harry Potter -kirjat ja -elokuvat vilisevät toinen toistaan ihanampia asuja ja asusteita. Tylypahkan tupahuivit ja -villatakit, Weasleyn äidin kutomat jouluvillapaidat, Beauxbatonsin keeppi. Tanis Grayn Harry Potter Neuleiden taikaa -kirjan ohjeilla voi taikoa kaikki edellämainitut sekä liudan pipoja, käsineitä ja villasukkia, joita koristavat Potter-maailmasta tutut jutut: Salaisuuksien kammio -pipo, Odotum suojelius! -lapaset, Tunnusta väriä -huispaussukat. Puettavien lämmikkeiden lisäksi kirjan ohjeilla valmistuvat myös erilaiset pehmoeläimet, mukinlämmittimet kuin mobiletkin. 
 
Neuleohjeita on aloittelijasta vaativan tason taitajille, ja kirjan lopussa on myös apuohjeet tasolta toiselle pyrkiville. 

Norjalaista mytologiaa

Malin Falch: “Pohjantuli – Peikkolaakso” (Story House Egmont, 2021) 
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

Malin Falchin Pohjantuli-sarjakuvasarjan ensimmäinen kirja, Peikkolaakso, esittelee rippikouluikäisen, reippaan oloisen ja seikkailuille alttiin Sonjan. Tytön suosikkieno saapuu konfirmaatiojuhliin ja antaa Sonjalle lahjaksi mystisen rintaneulan, jonka on löytänyt tutkimusmatkoiltaan. Mutta eipä aikaakaan, kun korun todellinen omistaja, Espen, tulee vaatimaan omaansa takaisin. 

Tarina vie Sonjan “toiselle puolelle”, Peikkolaaksoon, jossa hän tapaa puhuvia eläimiä, kiukkuisia pikkupeikkoja ja isompia, pelottavia yksilöitä. 168-sivuisen tarinan hahmot ja maailma on rakennettu taiten ja saavat paikoitellen aikaan Peter Panmaisia mielleyhtymiä. Hieman liian avoimeksi tosin jää, mikä on Sonjan tehtävä Peikkolaakson puolella ja kuinka hän lopulta pääsee takaisin omaan maailmaansa – vai pääseekö?    

Trondheimissa varttuneen Malin Falchin Pohjantuli on äärimmäisen kaunista katsottavaa. Sulavan notkealla viivalla piirretyt hahmot ja taidokkaasti maalatut taustat ovat mahtava osoitus korkeatasoisesta sarjakuvataiteesta.  

Lukemaan houkutteleva sarjakuva

Aaron Blabey: Hurja Jengi (Into kustannus, 2020 ja 2021)
Suomennos: Annukka Kolehmainen

Australialaisen Aaron Blabeyn kasaama Hurja jengi on valloittanut maailmaa jo vuodesta 2015 ja Suomeakin keväästä 2020. Lukemaan opetteleville suunnatut sarjakuvakirjat ovat pysytelleet New York Timesin Bestseller-listalla viikkokaupalla ja kirjoja on myyty jo yli 10 miljoonaa neljässäkymmenessä eri maassa. 

Hurja jengi koostuu herroista Susi, Piraija, Käärme ja Hai. Entiset pahikset päättävät sarjan alkaessa tehdä täyskäännöksen ja ryhtyä keinoja kaihtamatta hyviksiksi – mikä ei olekaan ihan niin helppo homma. Sankaruuden tielle asettuu nimittäin jos jonkinlaisia hulluja tiedemiehiä ja zombikissaklooneja. 

Maltillinen tekstimäärä, ilmeikäs fontti ja selkeä kuvitus ovat omiaan innostamaan uusia ja harvemmin lukevia. Tapahtumat rullaavat eteenpäin lumivyöryn tavoin ja jengin keskinäinen sanailu on huvittavaa. Ei siis ihme, että piirroselokuvankin on huhuttu olevan ainakin jo tuotannossa. 

Lukemista nuorille

Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet (Karisto, 2021) 
Kansi: Karin Niemi 

Suuren kato- ja kuivuuskauden jälkeen Ilveksen vanhemmat ovat lähteneet etsikkoryhmänsä muassa karuun ja vaaralliseen Silkkomaahan paremman tulevaisuuden perässä. Mummonsa hoiviin jätetty Ilves on nuori kapinallinen ja tahtoo selvittää palaamattomien vanhempiensa kohtalon. Hän saakin sysäyksen tutkimusretkelleen, kun löytää metsästä kuolleen vanhuksen ja tämän listineen hopeahiuksisen robottityttö Ainon.  

Aino ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan paha, sillä hänet on alunperin ohjelmoitu ihmisten auttamiseen, mutta viekkaat roistot vain ovat käynnistäneet hänet väärin. Aino lähtee Ilveksen matkaan, koska tarvitsee itselleen latausta, ja kaksikon kimppaan lyöttäytyy myös Ilveksen orastava mielitietty Västäräkki

Kolmikko kohtaa ympäristökatastrofin jälkeisessä Silkkomaassa toinen toistaan mutatoituneempia hirviöitä, enemmän tai vähemmän vihamielisiä ihmisryhmiä sekä omat pelkonsa ja epävarmuutensa. 

Joonas Riekkolan esikoiskirja Silkkomaahan kadonneet vie nuoret lukijat Mad Maxiä vivahtavaan scifiseikkailuun, jossa käänteitä ei puutu. Vauhdin tiimellyksessä herätellään myös pohtimaan luonnon tuhoamisen vaikutuksia.  

Päivi Haanpää, Marika Riikonen (toim.): Likainen tusina -novelleja (Art House, 2021) 
Kansi: Samppa Ranta 

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Likainen tusina sisältää kaksitoista novellia kahdeltatoista eri kirjailijalta. Kuten tekijänsä, nuorille suunnatun ryppään tarinat ovat keskenään ilahduttavan moninaisia, kun kukin kirjailija tuo tehtävänannoksi saamansa likaisuuden käsitteen esiin haluamallaan tavalla. 

Krav magan hikisyyttä, ystävyyden tasapainoa horjuttavaa kateutta, äärimmilleen viedyn tekoälyn tirkistelevyyttä. Pelkoa, halua ja häpeää. Ja oikean ja väärän puntarointia. 

Monesti likaisuuden teema jää myös lukijan itsensä löydettäväksi, joskaan se ei päätarkoitus olekaan. Päätarkoitus lienee saada nuoret tarttumaan kirjaan hieman lyhyempien kertomusten houkuttamana ja ikäistensä maailmaa peilaavina.

Ainakaan tekijöidensä ammattitaidosta tavoite ei jää kiinni, sillä useimmilla teoksen tarinanpunojilla on taustallaan hyllyrivillinen aiempaa tuotantoa ja toinen näistä ansaittuja palkintoja.    

Lahjaksi hyvinvointia

Stefanos Xenakis: “Lahja – Miten nauttia elämästä ja nähdä ihmeitä kaikkialla” (Gummerus, 2021) 
Englanninnoksesta suomentanut Jade Haapasalo 

“Useimmat ihmiset näkevät, mutta vain harvat havainnoivat”. 

Kreikkalaisen Stefanos Xenakiksen Lahja on muistutus elämän pienten asioiden huomioimisesta. Sen sijaan, että ihminen kulkisi rutiininomaisesti aamusta iltaan ja päivästä toiseen, Xenakis tuo pienten arkipäiväisten tarinoidensa kautta esiin toisenlaisen tavan hahmottaa elämää: lahjana, joka tulisi avata. 

Xenakis muistuttaa kuinka tärkeää on kunnioittaa vanhempiaan – ja kertoa se heille; miten huumorin avulla selviää pidemmästäkin pankkijonosta – ja epäilyttävistä ennakkoluuloista huolimatta jonon päässä saattaakin odottaa kaikista ystävällisin virkailija; ja miten usein oikeastaan vedämmekään herneen nenään lähes olemattomista syistä ja pilaamme sillä sekä oman että mahdollisesti jonkun toisenkin päivän – sen sijaan, että ohittaisimme ärtymyksen aiheuttajan olankohautuksella ja jatkaisimme päiväämme paremmalla tuulella.   

Xenakis on pitänyt päivittäisistä ilon ja kiitollisuuden aiheistaan päiväkirjaa, “Ihmeiden muistikirjaa”, viimeiset kymmenen vuotta. Sen myötä hän on oppinut havainnoimaan niitä päivistään yhä helpommin ja yhä enemmän. 
Mitäpä, jos antaisi isänpäivälahjaksi  – tai joululahjaksi itselleen tai ystävälle – muistikirjan, johon koota omia ilon huomioitaan? 

Helena Hallenberg: “Aivo-Qigong – Harjoita mielesi toimintaa ja terveyttä” (Bazar, 2019) 
Kansi, ulkoasu ja piirrokset: Susanna Appel

Liikunta on tutkitusti aivojen paras huoltaja. Liikunta vaikuttaa osaltaan myös muihin sisäelimiin, kuten munuaisiin ja sydämeen, joilla taas on edelleen vaikutusta aivoihin. Niin ikään hengityksen sujuva virtaus auttaa aivojen verenkiertoa ja hapensaantia sekä vahvistaa kehon koordinaatiota.   

Helena Hallenberg on koostanut muilta oppimistaan ja itse hyväksi havaitsemistaan liikkeistä sarjoja, jotka säännöllissä harjoituskäytössä edesauttavat niin aivojen, sydämen ja munuaisten toimintaa kuin helpottavat stressiä ja korkeaa verenpainetta. 

Hallenbergin kehittelemä Aivo-qigong esittelee havainnollisin piirroksin ja selkein kuvauksin 20 rauhallista liikettä, jotka ovat kiinalaisten perinteiden pohjalta saaneet nimensä eri eläinten mukaan. Laiska apina notkuu oksalla; kilpikonna katsoo taivaaseen; tiikeri venyttelee käpäliään. Mielikuvat auttavat mukautumaan liikkeisiin. Paitsi eläimistä, liikesarjat sisältävät vaikutteita myös tanssista ja kamppailutaidoista. Harjoitteissa käytetään koko kehoa, mikä aktivoi tasaisesti aivojen eri osia. Liikkeiden välissä esitellään myös akupisteitä aktivoivia ja avaavia hierontatekniikoita. 

Kirjassa käydään läpi harjoitteisiin valmistautuminen, harjoitusten perusteet sekä mahdolliset rajoitukset liikkeiden tekemiseen. 


Ilahduttavan opettavainen FIFA 22

Electronic Artsin julkaisema ja kehittämä FIFA 21 on ollut meillä viime kesän jalkapallon EM-kisoista lähtien aktiivisessa käytössä, ja sen vaikutukset myös reaalimaailman jalkapallokiinnostukseen ovat olleet valtaisat. Pelin kautta tutuksi tulleet hyödylliset pelaajaharjoitteet ovat olleet käytössä lähikentällä ja erilaisia taitoharhautuksia on toistettu ilostuttavan ahkerasti olohuoneessakin. 

Lokakuun alussa julkaistu FIFA 22 tuo kotistadioneille uuden hypermotion-teknologiansa ansiosta entistä realistisemman näköiset pelaajat, sulavammat animaatiot ja tasapainotetumman hyökkäys-puolustus -pelin, jossa bottipelaajia ei enää ohitetakaan vain muutamalla tatinpyöräytyksellä. Monipuolisen pelin mukana pääsee tutustumaan yli 17 000:een pelaajaan yli 700:sta tiimistä, ja tokihan oikeita pelaajia on scoutattu myös netin kautta ja kyseisten herrojen viikko- ja vuosipalkat ovat tiedossa. Lajin isojen nimien ohella tutuksi on tullut liuta vasta uransa alussa olevia lupauksia.  

Perus Kick off -matsien lisäksi pelaaja pääsee Career moden kautta etenemään itserakentamallaan hahmolla pukuhuoneen perältä huippujoukkueiden tähtipelaajaksi tai kaikkien kunnioittamaksi valmentajaksi. Kenties odotettuimpana uutuutena mukana on Create a club, jossa voi luoda oman joukkueen pelaajapaitoineen, stadioineen ja kannustushuutoineen päivineen. Virtuaalinen valmentajaura näyttää opettaneen lapsille niin rahankäyttöä, järjestelytaitoa kuin aikatauluttamistakin – varsin hyödyllisiä taitoja siis. 

Ultimate Team -muodossa availlaan keräilykorttien tapaisia paketteja, joista saa pelaajia ja stadioneiden kustomointimahdollisuuksia. Paketteja voi myös ostaa pelirahalla (joita saa pelatuista otteluista, suoritetuista tehtävistä tai oikealla rahalla). Pakettien kautta koostetuilla tiimeillä voi pelata joko botteja tai oikeita pelaajia vastaan. 

FIFA on siitäkin suotuisa peli, että sitä voi pelata sekä yksin että useampi pelaaja samaan aikaan. Netin välityksellä (ja Playstation+ -kuukausimaksulla) pelatuissa Pro Clubs -otteluissa jopa jokaisella pikselipelaajalla voi olla oma ohjaajansa.    

Edellisen vuoden versioon verrattuna valikkojärjestelmä ja suurin osa ohjausyhdistelmistä on pysynyt luonnollisesti ennallaan. Menut ovat selkeän värikoodauksensa ansiosta myös varsin havainnollistavat.

Väkivallattomana pelinä FIFA 22 soveltuu perheen pienemmillekin, jotka oppinevat ohjailun kultaisen taidon usein vanhempiaan nopeammin. Mikäli virtuaaliviheriöille ei ole astunut jalallaan kertaakaan, ei hätää, tutoriaalivalmentaja opastaa pelikuvioihin askel kerrallaan.

  

Koko perheen pelejä

Haaste 2 (Tactic)
Ikäsuositus: 8+ 
Pelaajia 3-6 
Peliajan voi valita itse
 

Haaste 2 -peli mittaa pelaajien taitoja niin älyllisesti, henkisesti kuin fyysisestikin. Osallistujien tarkoituksena on suorittaa vuorollaan tehtäviä, joiden onnistumisesta muut pelaajat lyövät vetoa. Voittokerroin on sitä suurempi, mitä enemmän valuuttaa uskaltaa laittaa likoon. 144 aktiivista haastetta yllyttävät toiminnallisiin suorituksiin, 144 passiivista tehtävää taas edellyttävät kiperää ajatustoimintaa. Monipuolisissa tehtävissä on mukavasti myös mahdollisuus juniorivaihtoehtoihin.

Vuoden 2017 partypeli -finalistiksikin valittu Haaste 2 on aivan älyttömän hauska, ja jokainen henkilö iästä riippumatta odotti vuoroaan innoissaan. Erityisesti aktiiviset tehtävät olivat lasten suosikkeja, ja ennalta puolen tunnin pituiseksi määritetty peliaika ylitettiin riemukkaasti. 

Perhe Alias (Tactic)
Ikäsuositus: 7+
Pelaajia 3-8
Peliaika 45+ min 

Sanaselityspeli Alias on varmasti kaikille tuttu seurapeli, jossa tarkoituksena on selittää sanoja omalle parilleen niin, että tämä ymmärtää vihjeet. Perhe Aliaksessa ei ole vakipareja, vaan tiimitoveri vaihtuu spinnerin pyöräytyksellä. Nimensä mukaisesti koko perheelle tarkoitetussa pelissä selitettäviä sanoja on sekä helpompia että vaikeampia ja oman hauskan lisänsä peliin tuovat villit kortit ja lasten kortit

Perhe Aliaksen tapa vaihtaa pareja sattumanvaraisesti joka kierroksella on todella mukava, ennalta sovitut tiimit kun saattoivat taannoin aikaansaada melkoisen totisiakin kamppailuja. Lasten kanssa sanoilla pelaaminen on myös todella opettavaista – ja mikä tärkeintä: hauskaa. 

Pako kummituslinnasta (Tactic)
Ikäsuositus: 7+ 
Pelaajia 2-4 
Peliaika 20+ min   

Lokakuun pimeneviin iltoihin sopii hienosti Pako kummituslinnasta -lautapeli, jossa yksi pelaajista piiloutuu pelilaudan ruudukkoon ja muut yrittävät kummituksina etsiä hänet. Mitä pidempään kummituksia pystyy välttelemään, sitä enemmän kerää pisteitä. 

Pako kummituslinnasta toimii periaatteessa kuin laivanupotus, jossa muut rajaavat hakuammunnalla piiloutujan lymypaikkaa. Ainoastaan sekä tyhjien että piiloutujan mahdollisen olinpaikan merkitseminen samanlaisilla merkeillä aiheutti hieman epätietoisuutta. 

Maailman lapset (Tactic) 
Ikäsuositus: 5-10 vuotta 
Pelaajia 2-6 
Peliaika 15+ min 

Perheen pienemmille suunnatussa Maailman lapset -pelissä tutustutaan kuvien ja kysymysten avulla maailman eri kansoihin ja kulttuureihin. Pelisäännöt ovat yksinkertaiset ja kaverilta voi aina pyytää apua, jos ei itse tiedä vastausta.
 
Pelin sääntöjä voi melko vapaasti muokata osallistujien iän mukaan ja pidempien merimatkojen taittamisessa se lieneekin tarpeen, sillä muuten mielenkiintoisia ja hauskoja kysymyksiä ei pääse pohtimaan tarpeeksi usein. Plussaa pelin mukavasta ulkoasusta. 

Klassikkoainesta

Louisa May Alcott: Pikku naisia (Art House, 2021) 
Suomennos: Sari Karhulahti  
Kansikuva: Anna Bond 

Louisa May Alcottin Pikku naisia kuuluu kirjoihin, joihin voi uppoutua. Alcottin selkeän kuvailevan kielen kautta lukija pääsee Marchin perheen sisarusnelikon pariin lämpimän takkatulen ja dramaattisten näytelmäesitysten ääreen. 

Kirjailijan omaan lapsuuteen perustuva ja alun perin vuosina 1868 ja 1869 kahtena kirjana ilmestynyt teos esittelee Marchin perheen lämpimän ja järkevän äidin sekä tämän neljä keskenään hyvin erilaista tyttöä. Perheen isä toimii rintamapappina Yhdysvaltain sisällissodassa, mutta on läsnä tyttöjensä elämässä kirjeiden kautta.   

Vanhin tytär, Meg, on (itse)tietoinen iästään ja toivookin löytävänsä pian hyvän miehen ja perustavansa perheen. Poikatyttö Jo haaveilee kirjailijuudesta ja karttaa kaikkea naismaista turhuutta. Ujo ja herkkä Beth toivoo kaikille pelkkää hyvää jättäytyen itse mieluiten taka-alalle. Nuorin Amy on hieman turhamainen sekä taiteellisesti lahjakas. Nelikon elämä saa naapuriin muuttavasta Lauriesta oivallisen lisän teatteriesityksiinsä – ja innokkaan, mutta kohteliaan ihailijan (etenkin) Jo’lle. 

Sisarusten elämästä löytyy luonnollisesti koko kirjo tunteita; sydänalaa korventavaa ihastumista ja katkeraa pettymistä, raivostuttavaa ärsyyntymistä ja sydäntäsärkevää surua, mutta myös kepeää iloa ja rauhoittavaa toivoa. 

Pikku naisia jaksaa ihastuttaa vuosisatojen jälkeenkin. Anna Bondin huikean kaunis kansikuva on omiaan houkuttelemaan kirjan pariin yhä uusia lukijoita. 

J.M. Barrie: Peter Pan (Art House, 2021) 
Suomennos: Sari Karhulahti 

Peter Pan, poika, joka ei koskaan tahtonut kasvaa aikuiseksi. Miten ihastuttavan riemastuttava J.M. Barrien vuonna 1911 kirjoittaman tarina on vielä – ja ehkä erityisesti – tänäkin päivänä. Barrien kerronta on mahtavan ilkikurista ja suoruudessaan houkuttelevan mukaansatempaavaa. 

Peter Pan on hurmaavan vetävä päähahmo, jonka jokaista liikettä ja mielen oikkua hänen muodostamansa joukkio, Kadonneet pojat, seuraavat kuin krokotiili Kapteeni Koukkua. Peter saa houkuteltua myös Darlingin perheen lapset Wendyn, Michaelin ja Johnin mukaansa Kaukamaahan (toisissa suomennoksissa Mikä-mikä-maahan), jossa kaikki on aluksi jännittävien seikkailujen sävyttämää. 

Äidin rooliin hyvillään asettautuva Wendy alkaa sukkien parsinnan, mielikuvituslounaiden valmistuksen ja iltasatujen kerronnan lomassa unohtaa vanhempansa. Mutta mitä tapahtuu, kun Wendy ja hänen veljensä haluavat lähteä kotiin ennen kuin on liian myöhäistä? 

Toisin kuin Disneyn silotellummat kirja- ja elokuvaversiot, alkuperäisteos piirtää kuvan verrattoman rohkeasta, mittaamattoman itsetyytyväisestä ja jonkin verrankin tarkkaavaisuushäiriöisestä pojasta, joka vakuutteluistaan huolimatta kaipaa äitiään, jota ei muista. Verenhimoisten merirosvojen miekkojen kalskeessa ja sotapolulla marssivien punanahkojen hyytävien huutojen lomassa Barrie kertoo koskettavan tarinan vanhempien rakkauden tärkeydestä.    


Lautapelejä koko perheelle

Second Chance (lautapelit.fi) 
Ikäsuositus: 8+ 
Pelaajia 1-6 
Peliaika 10-15 min
 

Tetris-tyyppiset pelit ovat aina olleet henkilökohtaisia suosikkejani. Niin tälläkin kertaa. 

Uwe Rosenbergin kehittelemässä Second Chance -pelissä on ilahduttavan helpot säännöt: valitse aina kahdesta kuviosta toinen, piirrä se ruudukkoosi, täysin ruudukko voittaa. 

Kuvioita voi asetella 9×9-kokoiseen ruudukkoon haluamallaan tavalla, vaikka peilikuvana, mutta ei toistensa päälle. Mikäli kumpikaan esille käännettävistä kuvioista ei sovi juuri sinun ruutukaavaasi, nimensä mukaisesti peli antaa vielä toisen mahdollisuuden yksilöllisen lisäkortin muodossa. 

Ihanaa, että peliä varten ei myöskään tarvitse raivata koko pöytää (tai mattoa) tyhjäksi, vaan pelialue voi olla hyvinkin pieni. Lisäksi laatikossa ollessaankin Second Chance vie kiitettävän vähän tilaa (13cm x 18cm x 4cm). Ja mikäli peliruudukot sattuvat loppumaan, on uusia alustoja helppo napata ruutuvihkosta. 

Palikkapeli onkin ansaitusti vuoden 2020 perhepelien voittaja. 

EXIT pakohuonepeli – Kielletty linna (lautapelit.fi) 
Ikäsuositus: 12+ 
Pelaajia 1-4 
Peliaika 45-90 min    
Vaikeustaso 4/5 

Inka ja Markus Brandin juonima Kielletty linna -pakohuonepeli tarjoilee mukavaa aivojumppaa hieman varttuneemmille. Kuten pakohuonepeleissä yleensä, pelin tarkoituksena on ratkoa arvoituksia ja pähkäillä itsensä ulos ansasta, tällä kertaa idyllisen vuoristokylän keskiaikaisesta linnasta.  

Mikäli pakohuonepelit eivät ole entuudestaan tuttuja, punaisen langan alkupään löytäminen saattaa olla hieman haastavaa. Onneksi vihjekortit ovat sallittuja ja joukkuepelillä pärjää. Ja rohkeudella. Kielletty linna on tarkoitettu pelattavaksi vain kerran, joten vihjeet ovat vapaata riistaa saksimiselle. 

Henkilörajoitus on 1-4 pelaajaa, mikä onkin ymmärrettävää, sillä vihjeitä kätkevät kuvat ovat kooltaan melkoisen pieniä. Ikäsuosituksen 12 vuotta selittynee kyseisen pelin vaikeustasolla (pienemmät tarkkasilmäiset eivät jaksaneet odottaa arvoituksen ratkeamista). Iäkkäämpien illanviettoon kotisohvalta osallistava pakohuonepeli sen sijaan on omiaan. Ja mikä parasta, seikkailu näyttäisi jatkuvan muilla pelilaudoilla. 

 

Keskustelua kirjoista

Kirsi Ranin: Lukupiiri, Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika (Nemo, 2021)

Siinä missä lukeminen oli esimerkiksi 1800-luvulla harvojen huvia (ja tuolloinkin usein vain uskonnollisten tekstien sävyttämää), viime vuosina erilaiset lukupiirit ovat nauttineet uudesta kukoistuskaudestaan. Yli kymmenen vuotta sitten Kirsin Bookclub -lukupiirin perustanut Kirsi Ranin avaa Lukupiiri-kirjassaan, miksi ja miten kirjoista keskustelu voi muuttaa elämää.   

Lukupiirissä ehkä piristävintä – ja toisinaan ärsyttävintä – on, että sen myötä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten lukisi. Sattuman kautta saattaa löytää uuden lempikirjansa.  Kirjoista keskustelu auttaa paitsi pohtimaan ja perustelemaan omia mielipiteitään myös avartamaan lukukokemustaan, kun kuulee, miten eri tavoin ihmiset lukevat ja ymmärtävät saman tekstin. Muut saattavat kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, joita et itse lukiessasi huomannutkaan. Kirjat ovat lisäksi äärimmäisen hyvä syy tavata säännöllisesti vanhoja ystäviä – ja jos oikein hyvin käy, kirjoista keskustelun lomassa saa myös uusia.  

Ranin kertoo käytännön kokemuksen kautta oppimiaan vinkkejä, miten lukupiiri pyörii parhaiten. Miten luettavat teokset valitaan; kuinka usein ja missä tavataan; mitä oheistoimintaa ja rekvisiittaa keskustelussa tarvitaan – vai tarvitaanko? Kirjassa on ehdotus lukupiiri-illan ohjelmakululle ja varoitus kirjakokoontumisten yleisimmistä haasteista ja sudenkuopista. Lopuksi Ranin listaa parisensataa hyväksi havaittua opusta aihealueittain ja sivuilla on tilaa myös omille muistiinpanoille ja lukupiirin pöytäkirjoille.

Varsinkin sosiaalisessa mediassa hurjaa suosiota niittänyt Maisku Myllymäen Holly-kirja voisi olla oivallista lukupiiriluettavaa.

Maisku Myllymäki: Holly (WSOY, 2021) 
Kannen graafinen suunnittelu: Anna Makkonen

Maisku Myllymäen esikoisteos Holly on vahva kertomus kahdesta toisilleen tuntemattomasta ja täysin erilaisesta naisesta. 

Äitinsä tiukkojen raamien puitteissa elänyt Eva lähtee tekemään lehtijuttua erakoituneesta näyttelijättärestä, Hollysta, joka on kertonut nähneensä yksityissaarellaan harvinaisen lintulajin, vihermehiläissyöjän. Viittäkymppiä lähenevä suorasukaisen räväkkä ja näennäisesti mitään häpeilemätön tähti elelee saarellaan kuin estradilla. Siivekkään harvinaisuuden sijaan Eva päätyykin tarkkailemaan kaftaanissaan liihottelevaa entistä katseidenkääntäjää.  

Kerrontaa jaksottavat lyhyet poliisikuulustelut, jotka saavat lukijan janoamaan lisätietoa tapahtumista. Myllymäki punookin tietotulvaisilla lauseillaan jännitettä, joka kasautuu naisten välille kuin myrskypilvet taivaanrantaan. Viiniä virtaavat illat saavat Evan padot murtumaan vähä vähältä, ja hän huomaakin lopulta käyttäytyvänsä kuin toinen ihminen.    

Maisku Myllymäen esikoisteos pyöräyttää näyttävän piruetin parrasvalojen loisteessa.

Makrameeta syksyyn

Makramee-solmeilutekniikka pulpahtaa aina aika ajoin pinnalle. Äitini teki solmeilutöitä minun ollessani pieni, minä solmeilin ystävärannekkeita alakouluikäisenä ja viime vuonna kuvasin ystäväni tekemiä makramee-koruja. Alussa langat saattavat mennä ärsyttävästi umpisolmuun (tai ainakaan tekeleet eivät näytä siltä kuin mallikuvissa), mutta harjoituksen myötä makramee on lähes meditatiivista puuhaa pimeneviin iltoihin, ja monet solmumallit luonnistuvat pienemmiltäkin sormilta.  

Gwenaël Petiot: Kaunista asusi makrameella – 17 upeaa solmeilutyötä (Moreeni, 2021) 

Etelä-Amerikasta oppinsa ammentanut ranskalainen Gwenaël Petiot on vienyt upeita makramee-töitään myös Pariisin muotiviikkojen parrasvaloihin. Kaunista asusi makrameella -kirjassaan Petiot perehdyttää lukijan solmeilutekniikan saloihin yksityiskohtaisen selkeillä kuvilla. Teoksessa käydään läpi tarvittavat materiaalit (lankojen ei esimerkiksi tarvitse olla nimenomaan makramee-lankoja) sekä solmeilutekniikan perussolmut. Opuksesta löytyy ohjeita muun muassa kauluskoristeisiin, hiuspantoihin ja laukkuihin, ja mallit on jaettu vaikeustasoltaan helppoihin, keskivaikeisiin ja vaativiin. 

Perustekniikat opittuaan malleja voi muunnella myös itse ja keksiä niille erilaisia käyttötarkoituksia. Täytynee kuitenkin muistaa Petiot’n ohje: Kärsivällisyys on avain onnistumiseen. 

Amy Mullins & Marnia Ryan-Raison: Intohimona makramee, 24 helppoa makrameemallia kotiin ja puutarhaan (Mäkelä, 2018) 

Australialaiskaksikko Amy Mullins ja Marnia Ryan-Raison opastavat Intohimona makramee -kirjassaan käyttämään solmeilutekniikkaa erilaisiin kodin sisustus- ja käyttöesineisiin. Tämänkin kirjan alussa käydään yksityiskohtaisesti vaihe vaiheelta läpi makrameen perussolmutyypit ja esitellään yleisimmin käytetyt materiaalit. 

Kirjan opein valmistuvat niin pöytätabletit, kukka-amppelit kuin oviverhotkin. Työmalleista löytyy ilahduttavasti sekä aloittelijan että jo kehittyneemmänkin solmuvelhon versiot. Iso(hko)ina sisustuselementteinä lankamenekki on töissä toki melkoinen. Kannattaakin opetella luomuksiin vaadittavat solmeilutavat etukäteen harjoituslangoilla. 

Uupumuksesta takaisin elämään

Juhani Mattila: Uupumuksesta takaisin elämään (Kirjapaja, 2021) 
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

Jokainen uupunut on omanlaisensa, kuten on uupumuksesta parantuminenkin. Psykiatrian erikoislääkäri Juhani Mattila valottaa uudessa kirjassaan kuitenkin yleisimpiä syitä, jotka johtavat yksilöitä uupumukseen sekä keinoja, joilla löytää tiensä ulos sen syövereistä. 

Uupuminen on Mattilan tutkimusten mukaan prosessi, jossa kognitiiviset kyvyt heikkenevät; muisti pätkii, aloitekyky ja uusiin asioihin ryhtyminen vaikeutuvat. Tilaa kuvaa myös käsite “brain fog”, aivosumu. Kun ihminen kadottaa uupumukselle itsensä, hänen on vaikea olla yhteydessä myös muihin – mikä osaltaan kiristää noidankehää yhä tiukemmalle. 

Uupumuksen ennaltaehkäisyn kannalta olisi tärkeintä huomata merkit ajoissa. Väsymys, unettomuus ja tyhjyyden tunne saattavat olla aluksi niin ohimeneviä, ettei niitä ota todesta. Periksiantamaton suomalainen saattaa myös sisun voimalla suoriutua (työ)tehtävistään jopa keskimääräistä paremmin, mutta se, mikä Mattilan mukaan uupuneelta uupuu on hänen sielullisuutensa. Ongelma, joka ei näy päällepäin, mutta jonka seurausta kaikki oireet kuitenkin ovat. 

Uupumus näyttäisi vaanivan eritoten erityisherkkiä, jotka taas yrittävät osaltaan pärjätä tukahduttamalla ikävämpiä pettymyksen, katkeruuden ja häpeän tunteitaan. Mattila kehottaa kuitenkin tunteiden taka-alalle painamisen sijaan nimenomaan säilyttämään herkkyyden juuri tuntea ja tunnistaa niitä hankalampiakin tunteita. Ahdistuksen kokeminen on hänen mukaansa positiivinen merkki, sillä se todistaa, että ihminen on sielullisesti elossa.     
 
Keskeisintä uupuneelle olisi löytää elämäänsä jälleen merkitystä; asioita, jotka kokisi tärkeäksi ja jotka synnyttäisivät uutta innostusta ja energiavirtaa, lataisivat akkuja. Henkilön olisi tärkeää kokea myös itsensä jälleen itsetuntoa kohottavan merkitykselliseksi. Mattila kehottaa valjastamaan avuksi muun muassa onnellisten aikojen muistelun, tietoisuustaidot, unelmoinnin ja kilpailunhalunkin, sillä ihmisen motivaatio syntyy tarpeesta onnistua.  

Uupunut kaipaa toipuessaan myös läheisyyttä, sen tuomaa lohdutusta, tukea ja turvaa. Sillä jokainen meistä kaipaa tulla nähdyksi, huomatuksi ja arvostetuksi. 

Värikäs perhe

Vuokko Hurme: “Värikkäät, Tiukun Salaisuus” (S&S, 2020) 
“Värikkäät 2, Kirjava kartano” (S&S, 2021)  
Kuvitus: Reetta Niemensivu 

Vuokko Hurmeen Värikkäiden perheestä kertovan kirjasarjan aloittaa Tiukun Salaisuus, jossa tutustutaan kolmasluokkalaiseen Tiukuun, jolla on salaisia värivoimia. Tyttö osaa nimittäin hallita ja liikuttaa mielenvoimallaan punaisen värisiä asioita. Itse asiassa jokainen Tiukun perheenjäsen osaa. Tiukun lisäksi myös äiti taitaa punaisen sävyt, isä vihreän, ja isosisko Meri sinisen. Pikkuveli Tapio vielä vähän hakee omaa voimaväriään. 

Värikkäät ovat tottuneet kummasteluun ja sen vuoksi muuttamaan useasti ja pitämään voimansa visusti piilossa. Ruskatielle muutettuaan Tiuku kuitenkin tutustuu talon lapsia johtavaan upean mystiseen Liiaan ja haluaa palavasti kuulua tämän ihailijajoukkoon. Vaikka Tiuku saakin selville syyn vanhempiensa varovaisuuteen, haluaa hän silti näyttäytyä uusille ystävilleen todellisena itsenään. Mutta mitä tapahtuu, jos itsestään paljastaa liikaa? 

Lopulta ei sittenkään mitään niin pahaa kuin ylisuojelevat vanhemmat olivat kuvitelleet. 

Perhesarjan toinen osa, Kirjava kartano, vie lukijan Värikkäiden salaiseen ja monenkirjavaan sukukokoukseen. Siinä missä ykkösosa kerrottiin Tiukun näkökulmasta, toista osaa värittää Meri. 

Sinisen luotettava ja rauhallinen Meri on tottunut muun muassa pitämään huolta villistä pikkuveljestään, mutta tutustuttuaan kartanossa vakavailmeiseen ja mistään hätkähtämättömään Kaarnaan, Meri oppii ottamaan aikaa myös itselleen. Meri oppii, että hänessä myös muita ominaisuuksia kuin sinisen hillitty seesteys. 

Kartanoviikon viimeisenä iltana Meri oppii myös sukunsa yhteen hiileen puhaltamisen vimmaisen voiman, kun kaiken kivan uhkaa peittää hillitön Harmaus.  

Vuokko Hurmeen tarinat korostavat pystypäin omana itsenään olemista. Jokaisella meistä on piirteitä, joita muilla ei ole, ja hyvä niin. Toisinaan harmittavan tutuksi tullut kaiken ilon ja reiluuden tukahduttava harmaa ankeus on mahdollista päihittää myös todellisessa maailmassa Värikkäiden opeilla: keksimällä jotain älyttömän hauskaa, olemalla rohkeasti juuri omanlaisensa ja yksinkertaisesti välttämällä ankeuden ajattelua päivittäin. 

Reetta Niemensivun kevyen lennokkaat ja hauskan ilmeikkäät kuvitukset tukevat kerrontaa oivallisesti.     

Lukemista lapsille

“Minusta tulee insinööri” (Kustannus Mäkelä, 2021) 
“Minusta tulee tutkija” (Kustannus Mäkelä, 2020) 
Shini Somara, Catherine Coe 

Kuvitus: Nadja Sarell 
Suomennos: Terhi Leskinen  

Kun Robin tiputtaa tekemänsä savimaljakon vahingossa maahan ja se menee pirstaileiksi, pojan täytyy keksiä äidilleen uusi syntymäpäivälahja. Matkallaan kaupungin halki Robin huomaa myös muita mielenkiintoisia asioita, jotka vaativat selitystä. Miksi puut vaihtavat väriä? Miksi rannalla tuoksuu suolaiselta? Ja miksei jäätelöä kannata syödä ylenmäärin? Onneksi Robinin äiti on biologi ja tietää paljon asioita. Ja onneksi myös Robinista voi tulla tutkija. 

Saran mummi taas on insinööri ja hänkin tietää paljon. Mummi tietää muun muassa, miten hissi ja liukuportaat toimivat, mikä on Wifi ja kuinka lentokoneet pysyvät ilmassa. Mummi kertoo, että insinöörin tärkein ominaisuus on periksiantamattomuus. Ratkaisu löytyy usein yrityksen ja erehdyksen kautta.      

Tekniikan tohtori Shini Somaran kirjoittamat kirjat innostavat nuoria lukijoitaan pysymään uteliaina, esittämään kysymyksiä ja etsimään ratkaisuja. Nadja Sarellin väri- ja kuvakylläiset sivut kutsuvat osaltaan tutkimaan kiperiä kysymyksiä – ja keksimään niitä lisää. 

Tuutikki Tolonen:  “Agnes ja unien avain” (WSOY, 2020) 
“Agnes ja huvilan salaisuus” (WSOY, 2021) 
Kuvittanut Kati Vuorento

11-vuotias Agnes muuttaa äitinsä kanssa pienemmälle paikkakunnalle, Harmalaan, josta kumpikaan heistä ei tunne entuudestaan ketään. Reipas ja rohkea Agnes päätyy kuitenkin pian naapurin koiranulkoiluttajaksi ja tutustuu hieman maltillisempaan Pontukseen, jota Pullaksikin kutsutaan. Kun Agnes näkee hautausmaan hautakivessä yllättävän nimen, ja sen jälkeen joukon omituisia unia, on salaperäinen seikkailu valmis. 

Tuutikki Tolosen kieli on ilahduttavan rentoa, ja sitä lukee mielikseen niin nuorempi kuin vanhempikin lukija. Agnes-kirjat etenevät sutjakkaasti mainioiden henkilöhahmojensa vetäminä ja jännittävät kohtaukset saavat oikeasti kääntämään sivuja hieman ripeämmässä tahdissa. 

Kati Vuorennon upea ja herkkä kuvitus on omiaan luomaan mystistä tunnelmaa. 

Cruella

Disneyn uusin live action -elokuva, “Cruella”, on sanalla sanoen mahtava!

Cruella
Ohjaus: Craig Gillespie
Käsikirjoitus: Dana Fox ja Tony McNamara
Kesto: 134 min
K-12
Ensi-ilta: 28.5.2021

Cruella kertoo alunperin Dodie Smithin lastenkirjasta ja sittemmin Disneyn vuonna 1961 julkaisemasta 101 dalmatialaista -animaatioelokuvasta tunnetun ilkiöttären, Cruella de Vilin, taustatarinan. Elokuva valottaa, kuinka sinnikkäästä Estellasta kuoriutuu muotitietoinen oman polkunsa kulkija.

Mielenkiintoinen tarina pitää sisällään arvoituksen, joka paljastuu muutaman mutkan kautta ilahduttavasti vasta loppumetreillä.

Ilmeikäs Emma Stone on oivallinen valinta kapinallisen Cruellan rooliin, ja kaksinkertainen Oscar-voittaja Emma Thompson (Talo jalavan varjossa ja Järki ja tunteet) on äärimmäisen viihdyttävä kopean paronitar von Hellmanin roolissaan.

Elokuva tarjoaa karkkia niin silmille kuin korvillekin. Tarina sijoittuu nimittäin 70-luvun Lontooseen, jossa punk rock parhaillaan nostaa päätään, joten ääniraidalla pauhaavat kutkuttavasti aikakauden mahtihitit. Niin ikään kaksinkertainen Oscar-voittaja Jenny Beavan (Mad Max: Fury Road ja Hotelli Firenze) taas on loihtinut näyttelijöiden vaatekerroista kerrassaan upeita.

Elokuvan ompelukohtaukset olivat itse asiassa niinkin mukaansatempaavia, että innostivat minutkin kaivamaan ompelukoneeni komeron kätköistä.

Elokuvan ikäraja on 12, ja menevä tarina vedonneekin enemmän perheen varttuneempaan puoleen. Cruella ja eritoten Emma Stonen roolisuoritus tuovatkin ajoittain mielleyhtymiä vuonna 2019 julkaistuun Joker-elokuvaan.

Eikä se ole ollenkaan huono juttu.

5/5

Lukemista koko perheelle

Hyvää Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää! Tässäpä pieni katsaus kirjoista, joista löytynee luettavaa koko perheelle (muulloinkin kuin vain tänään).

Miikka Pörstin ja Anne Vaskon “Gorilla” käsittelee tunteita hulvattoman yliampuvasti, ja osuu siten maaliinsa, kerta toisensa jälkeen. 

Miikka Pörsti: “Gorilla” (Kustantamo S&S, 2020) 
Kuvitus: Anne Vasko

Gorilla kertoo päiväkoti-ikäisestä Einosta, joka menee helposti palasiksi. Eino särkyy niin surusta, pelosta kuin ilostakin. Tunteet ovat niin suuria, että niitä on vaikea hallita. 

Kirja kertoo myös kiusaamisesta ja kiusatuksi tulemisesta. Siitä, miten pelko voi murtaa ihmisen pala palalta, ja toisaalta, miten myös kiusaaja, Gorilla, saattaa murentua. 

Anne Vaskon kuvitus peilaa hienosti Miikka Pörstin tekstiä. Kumpikin on monitulkintaista ja merkitys kenties korostuu lasten kanssa yhdessä keskustellessa. Tarinan tarkoitus avautunee hieman eri tavalla jokaisella lukukerralla. 

Anja Portinin “Radio Popov” on tärkeä kertomus unohdetuista ja huomiotta jääneistä lapsista.  

Anja Portin: “Radio Popov” (Kustantamo S&S, 2020) 
Kuvitus: Miila Westin 

Enemmän tai vähemmän yksinasuva 9-vuotias Alfred pääsee onnekseen merkillisen lehdenjakaja Amanda Lehtimajan matkaan kaupungin öisille kaduille. Amanda paljastuu yhdeksi Herkkäkorvaisista, henkilöistä, joilla on tarkka korva lasten syville huokauksille. Amandan luota, Maailman reunalta, taas löytyy venäläisen fyysikon, A.S. Popovin suunnittelema radio, jonka avulla Alfredkin pääsee auttamaan yksinäisiä lapsia.     

Anja Portin vie mukanaan ensimmäisestä lauseesta lähtien niin isomman kuin pienemmänkin lukijan. Portinin kieli on hurmaavan soljuvaa, eikä hän kaihda ns. vaikeampiakaan sanoja tai aiheita. Tarina on sydäntä sykähdyttävästi heikkojen puolella ja lopultakin mahtavan oikeudellinen. 

Miila Westinin mustavalkokuvitukset täydentävät Portinin luomaa maailmaa kiehtovasti. Täysin ansaitusti Radio Popov voittikin viime vuonna Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian.     

Rainbow Rowellin kirjoittama “Viimeinen ilta” (englanniksi “Pumpkin Heads”) on suloinen sarjakuvaromaani leppoisasta Dejasta ja hieman varauksellisemmasta Josiesta sekä heidän viimeisestä yhteisestä Halloweenistaan.

Rainbow Rowell: “Viimeinen ilta” (Karisto, 2020)  
Kuvitus: Faith Erin Hicks 

Deja ja Josie ovat olleet lukioaikansa syksyt työparina samalla kurpitsafarmilla, näkemättä toisiaan muulloin kuin töissä. Tänä syksynä kaikki on kuitenkin toisin, sillä nuoret lähtevät jatko-opintoihin muualle, eikä Muhennosmajan työvuoro enää kutsu luokseen. 

Siinä missä Deja tuntee farmilla jokaisen – ja jokainen hänet -, Josie sen sijaan ei ole saanut puhuttua ihastuksen kohteelleen sanakaan. Deja päättää, että tilanteen on muututtava, onhan käsillä sentään heidän viimeinen yhteinen Halloweeninsa. Nuoruuden hurmainen seikkailu alkakoon! Mutta miten ilta päättyykään?

Faith Erin Hicksin kuvitus on valloittavan sulavaa. Kurpitsantuoksuinen ilta eri kojuineen ja taustahälyineen piirtyy lukijan silmille vaivatta. Nuorten tunteet kuvastuvat selkeästi ja pakahdus tuntuu sydämessä asti. 

Mokoman laulajanakin tutuksi tulleen Marko Annalan kolmas romaani, “Kuutio“, kertoo tarkasti ja koskettavasti isyyteen kasvamisesta. 

Marko Annala: “Kuutio” (Like, 2020) 

“Kuution” minäkertojalla on isäksi tulemisesta kovin idyllinen kuva, joka saa kuitenkin säröjä, kun lapsella todetaan myöhemmin tarkkaavaisuushäiriö ja tämä saa raivokohtauksia. Kun parisuhde lapsen äidinkin kanssa kokee kolauksia, isä joutuu käsittelemään myös omia tunnemyrskyjään. 

Annala kuljettaa päätarinan ohella taustatarinaa, jota päähenkilö kirjoittaa isoisästään, Villestä. Siinä missä Ville-vaari on ollut käänteissään arvaamaton ja väkivaltainen juoppo, päähenkilön isä on tehnyt tietoisen päätöksen katkaista sukupolv(i)en kierre. Samalla tiellä on myös kirjan minäkertoja, joka kerronnan edetessä kasvaa ottamaan vastuuta niin pojastaan kuin omista päätöksistäänkin. 

Kuutio on välitön kertomus Rubikin kuution ratkomisesta, siitä miten elämänkin väripalikat ovat välillä aivan levällään. Yrityksen ja erehdyksen, opettelun ja intuition kautta palikat – tai ainakin osa niistä – kääntyy jossain vaiheessa omille väritahokkailleen. 

Jooga- ja meditaatio-ohjaaja Kathryn Nicolain kirja “Unisatuja rauhattomille aikuisille” sisältää lyhyitä, lämminhenkisiä tarinoita, joiden avulla on helppo rentoutua päivän päätteeksi. 

Kathryn Nicolai: “Unisatuja rauhattomille aikuisille” (Gummerus, 2020) 
Kuvitus: Léa Le Pivert 

Nicolain unisadut perustuvat hänen suosittuun unipodcastiinsa, “Nothing much happens”, jonka nimen mukaisesti kertomuksissa ei ole huikeita juonenkäänteitä, oikuttelevia henkilöhahmoja tai mystisiä arvoituksia. Tarinat keskittyvät jokapäiväiseen arkiseen elämään ja korostavat mukavien hetkien huomaamista. 

Nicolai luo kiireettömän tunnelman oivaltavan moniaistisesti: kesän lämpimän tuulen ja syksyn raikastavan sateen voi sekä tuntea että kuulla. Lukijan aistit herätellään hetkeen myös makunystyröitä kutkuttavilla kuvauksilla. Kirjasta löytyykin lisäksi helppoja reseptejä samaisiin kokkauksiin sekä rauhoittavia hengitysharjoituksia. 

Unisatuja rauhattomille aikuisille lupaa apua nukahtamisvaikeuksiin, heräilyyn kesken unien ja levottomuuteen päivän kiireiden keskellä. Tarinoista kannattaakin painaa muistiin muutama, joihin voi esimerkiksi kesken unien herättyään syventyä mielessään – ja jatkaa sen jälkeen taas unia.

Taikatemppuja verkossa

Perheemme on taapertanut monikkoperheyhdistyksen tapahtumissa aktiivisesti jo seitsemän vuoden ajan. Olemme monen muun lystin lisäksi kylpeneet mahtavassa paperisilppukasassa vauvojen väritapahtumassa, olemme pohtineet olympialaisten juoksuradan lähtöviivalla juostako kohti maaliviivaa vai sittenkin maalista poispäin ja olemme olleet rapuina tanssiteatterin lavalla saksimassa uimareita varpaista. Kotisohvalta käsin emme vielä toistaiseksi olleet osallistuneet, mutta kun Uusimaa meni toistamiseen lähes kiinni ja koko joulukuun kalenteri tyhjeni kerralla, tuli HMP:n Taikatemppuja verkossa -tapahtuma marraskuun lopulle kuin tilauksesta.

Kun h-hetki koitti, lapset oli aseteltu sohvalle (“Kuule, sinä näyt tuon kameran kautta kaikille ja sinä ET voi seistä nyt päälläsi!”) ja iPad sekä Teams viritelty valmiiksi, kaikki sujuikin sitten mukavasti. Puolen tunnin esitykseen mahtui monenlaista kuvaruutuun istuvaa taikuutta, ja poikien mietteliäistä ilmeistä päätellen temput jäivät mukavalla tavalla mysteereiksi. Suurimman naurunremakan esityksessä sai aikaan taikurin suloiseksi ja pehmeäksi kehuma kani, joka sitten kuvaruutuun asti päästyään osoittautuikin koristelluksi vessapaperirullaksi…

Etäesityksen ehdotonta plussaa oli kaikenlaisen aikataulutetun lähtötohinan välttäminen. Positiivista oli myös se, että ketsuppitahra paidassa tuskin näkyi muille vierailijoille asti sekä se, että kaikenlaisiin teatterikäynteihin liittyvän esityksenjälkeisen jäätelöherkun jonotusaika oli tällä kertaa hyvin lyhyt. Toki jonossa oli silti kaksi osapuolta, ja taisteluhan siitä tuli, kumpi lapsista on se joka saa jäätelön syötäväkseen aiemmin kuin toinen. Se on sekuntipeliä, luonnollisesti. Etäesityksen suurimmaksi haittapuoleksi osoittautui se, että oman olohuoneen katseluympäristössä oli aitoa katsomoa vähemmän pidäkkeitä olla nipistelemättä vieressä istuvaa veljeä olkavarresta.

Yksimielisen linjauksen mukaan esityksen hienoin temppu oli se, kun taikuri otti suustaan todella monta palloa peräjälkeen. Itse katselin kohtausta ja mietiskelin taikurin hienoa sorminäppäryyttä, mutta seitsemänvuotiaamme sen sijaan tiesivät, ettei niin tapahtunutkaan oikeasti sillä “se taikuri oli vaan ottanu semmosen videonpätkän yhden pallon kanssa ja toisti sitä sitten monta kertaa peräkkäin”.

Kiitämme monikkoperheyhdistystä mukavasta tapahtumasta! Onnistuuhan tämä osallistuminen kiistattoman hyvin näinkin ja lapset olivat tyytyväisiä, vaikka itse kirjoituskone- ja telefax-aikakauden edustajana elän toivossa, että tuleva vuosi toisi taas livetapahtumiakin ihmisen elämään.

Kirjoittaja: Saara Sotala

Pandakaksoset joulun jäljillä

Kirsti Manninen, Ninka Reittu: “Pandakaksoset joulun jäljillä” (Otava, 2020) 

Kirsti Mannisen kirjoittama Pandakaksoset joulun jäljillä toimii joulukalenterin tavoin: kirjassa on 24 lukua, yksi kullekin päivälle ennen jouluaattoa.

Tarina alkaa, kun pandakaksoset Bai ja Hei laskeutuvat Majakkasaarelle keskelle Suomenlahtea. Monikoiden taikalyhty on sammunut, ja kuulemma ainoa, joka voi asiaa auttaa, on joku valkopartainen mies. Majakkatonttu Vellamo tietää oitis, että auttajahan on joulupukki!

Koska kaksosten kuumailmapallo on vahingoittunut laskeutumisessa, he eivät pääse sillä pukin luo kauas pohjoiseen. Onneksi tonttujen suku on laaja ja avulias, ja niinpä matka joulupukin luo taittuu muun muassa tutun riihitontun, tallitontun ja saunatontun kuin hieman tuntemattomamman rohtotontun, leikkitontun ja museotontunkin avustuksella.

Mutta löytyykö joulupukki ja voiko hän auttaa pandakaksosia lyhdyn kanssa? 

Luvut on rakennettu loppumaan aina selkeään cliffhangeriin, joka jättää odottamaan jatkoa kutkuttelevasti. Kirja onkin oivaa iltasatumateriaalia, joka saa intoutumaan joulunodotuksesta. 

Ninka Reitun valloittavan vauhdikkaat ja värikylläiset kuvitukset ovat omiaan tarkemmallekin tutkailulle.