Janna Rantala: Monikkolapsi on yksilö – aina

Lauantaina 3.10.2015 useita kaksosvanhempia kokoontui Naistenklinikalle kuulemaan lastenpsykiatrian erikoislääkäri sekä pari- ja perheterapeutti Janna Rantalaa. Hän on itse myös kaksosten äiti ja lisäksi vielä hänen isänsä on kaksonen, joten lasten kasvatus- ja parisuhdeasioihin paneutuminen samantyyppisistä lähtökohdista yleisön kanssa sujui helposti.

Janna neuvoo kysymään lapselta itseltään, ei kuitenkaan lapsilta yhtä aikaa, mielipiteitä asioihin, jotka mahdollisesti vanhempaa arjessa askarruttavat. Jos toinen tuplista ei pidä porkkanasta, se ei tarkoita, että myös toinen olisi samaa mieltä, vaikkei kantaa asiaan ääneen sanoisikaan. Saa toinen tykätä porkkanasta ja toinen voi elää koko elämänsä vaikka ilman porkkanaa.

Sama pätee myös puolison kanssa. Ei kannata olettaa edes vuosien suhteen jälkeen tietävänsä, mitä toinen toivoo tai miten haluaisi toimia. Ei myöskään turha tulkitseminen ja yleistäminenkään johda yleensä suoraan parhaaseen lopputulokseen.

Lapsille kannattaa sallia eriytymistä tukeva suhde kumpaankin vanhempaan erikseen, oli sitten kyse oman ruokaa-ja unirytmin tukemisesta tai mitä äidin ja isän kanssa tehdään. On täysin sallittua, että lapset lähtevät uimaan vain isin kanssa, se on heidän välinen juttu, johon ei äitiä tarvita. He pärjäävät kyllä, se on äidinkin hyvä huomata. Äidin kanssa voidaan tehdä eri asioita, joista myös äiti nauttii yhdessä lasten kanssa. Isi voi jäädä sillä aikaa tekemään omia juttujaan vaikka. Eihän kaikkien tarvitse kaikkeen osallistua ja tarvitsemme ihan omaakin aikaa: formuloiden seuraamiseen tai balettitunnille osallistumiseen.

Kahdenkeskisyys vanhemman, kuten tietenkin myös isovanhempien tai muiden tärkeiden läheisten, kanssa kannattaa ottaa rutiiniksi. Yksittäisiä lyhyitäkin hetkiä vain yhden lapsen kanssa on myös suositeltavaa korostaa tarvittaessa vaikka liikaakin, jos ne tuovat mielihyvää lapselle. Roskien vieminen tai kaupassa käyminen voi olla juttu, jota odotetaan etukäteen ja herkutellaan sitä muistellen pitkäänkin jälkeenpäin. Omia hetkiä kannattaa hakea tietoisesti osaksi arkea , koska pyykin ripustus vain äidin kanssa kaksin voi olla aivan toinen juttu kuin jos kaksosvelikin on mukana!

On hyvä muistaa, että yhteenkuuluvuus ja erillisyys on ihmisyyden osana, ei vain kaksosuuden. Jokainen meistä kuuluu joihinkin porukoihin, mutta taas toisaalta haluaa välillä olla omaa mieltä tai ei koe olevansa samaa mieltä tutunkaan ryhmän tai ihmisen kanssa yllättäen. Kaksosille tulee sallia tämä sama. Toisinaan ollaan paita ja peppu ja hyväksikäytetään jopa kaksosuutta ja toisen tuntemista läpikotaisin, mutta jossain toisessa tilanteessa toivotaan, ettei toista olisikaan.

Vertailun välttäminen on iso haaste vanhemmille ja muillekin kaksosten kanssa tekemisissä oleville ihmisille. On turhan helppoa verrata keskenään ruokapöydässä, kumpi on syönyt paremmin tai kumpi on pukeutunut nopeammin. Aina tulisi keskittyä ennemmin henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen: ”Hienoa, että poljet noin hyvin jo pyörällä! Olet kehittynyt lujaa vauhtia!” Perään ei pidä lisätä aina veljeen tai siskoon vertaamista: ”Syöpä nyt, sinulla on vieläkin syömättä vaikka kuinka paljon. Siskosi lautanen on taas jo tyhjä.”

Erityisen tärkeää on kullekin lapsille yksilöllisesti puhuminen Janna Rantalan mukaan. Tämä korostuu etenkin nimien käytössä, ei siis tule sanoa ”kaksoset”, ”tuplat”, ”pojat”… Jollei sitten vaikkapa koko perheen poikalaumaa erotella tytöistä tällä termillä. Joskus voi olla jopa hienoa tyttären kuulua äidin kanssa omaan tyttökerhoon, mihin talon poikia isin kera ei huolita lainkaan mukaan tällä kertaa. Silti itse kaksoset tulisi aina pitää kahtena eri yksilönä niin perheessä kuin muuallakin.

Oman perheen tavoite tulisi olla kaksosuuden osalta kaikenlainen turhan ”maagisuuden” välttäminen. Lapsilla, kuten ei muillakaan perheenjäsenillä, ole mallia mistään muusta ”meidän perheestä”. Siihen kuuluvat juuri nämä ihmiset ja heidän käyttämänsä rutiinit. Toki jossain tilanteissa aiheesta voi ottaa kaiken ilon irti ulkopuolisten kanssa varsinkin, jos se on kivaa myös lapsista itsestään. Tarhassa ja koulussa kuitenkin lapsia tulisi kohdella yksilönä, oli kyse sitten omasta naulakkopaikasta tai siitä, miten päivä on mennyt ja mitä on tehty. Molempien lapsien päivä on aina erilainen, vaikka samassa ryhmäsä se vietettäisiinkin.

Lisäksi on hyvä muistaa, että joku on jossain päättänyt aina, mitä lapsen kehityksessä mitataan ja kuinka. Yhteiskunnan painoarvo on valitettavankin iso; kukaan ei mittaa hymyn leveyttä tai upeaa murjotustaitoa. Lapselle kannattaa joskus muistuttaa siitä, että on aivan normaalia, että häntä harmittaa kovasti toisen lapsen onnistuminen tai huomionsaanti. On sallittua olla asiasta vihainen, vaikkei asialle mitään olekaan itse tai vanhempien avustamana tehtävissä.

Vanhempien olisi myös kestettävä oman aseman vaihtelua ja suoranaista syrjäyttämistä. Isä saa olla parempi jossain ja äiti suositumpi toisessa tilanteessa. Anna kunkin lapsen haastaa myös suhteenne.

Lapselta voi kysyä suoraan perheen eri jäsenten välisistä suhteista, mistä ajattelee niiden johtuvan ja olisiko lapsella ehdotuksia jonkin muuttamiseen. Lapset voivat kertoa, millaista heidän kunkin mielestä on elää meidän perheessä, ketä selvästi suositaan eniten ja mistä sen huomaa tai kenelle ollaan epäreiluja jossain tilanteessa. Janna Rantala ehdottikin kokeilemaan sormisosiometrialla perheenjäsenten kesken keskustelua; kaikki osoittavat sormella oman näkemyksensä johonkin kysymykseen. ”Kenellä meistä on eniten kiire?” ”Kuka meistä on hitain aamutoimissa?”

Tärkeää on muistaa arjessa, että lapselle ei tule kostaa omaa huonoa oloa, esimerkiksi rankkaa työpäivää ja väsymystä, vaikka kengät olisivatkin sikin sokin eteisessä vastassa palatessasi kotiin. Puolisolle sen enempää ei tule purkaa huonoa oloaan, vaikka aikuinen aikuiselle voikin helpommin sanoa: ”Minulla oli huono päivä, olen aivan väsynyt. Halaa mua, se helpottaa.”

Monikkoperheissä perus(hetero)kolmio (äiti-isä-kaksoset) ei aina riitä. Tämä saattaa tulla esiin esimerkiksi vanhempien valikoivuudessa; kuka on isän poika tai äidin tyttö. Jos toinen vauva itkee enemmän, onko se luonnollisesti äidissä kiinni enemmän ja helpompi, sopeutuvampi lapsi isän hoidettavana? Onnistuisiko silti molempien vuorotellen hoitaminen? Janna Rantala kysyy.

Hän käskee haastamaan kolmiota tietoisesti. Kannattaa yrittää luoda suhde perheessä jokaisen jäsenen välille aivan erikseen. Joidenkin välillä suhde voi toimia tietyissä tilanteissa paremmin, mutta tarvitseeko kaiken aina sujua kuin tanssi? Suhteet voivat kehittyä myös ajan myötä ja niihin saa sisältyä ihan omia juttuja jokaisen kanssa.

 

  • www.jannarantala.fi
  • Blogi: Täähän pistää kampoihin!
  • Fb: lastenpsykiatri Janna Rantala
  • Twitter: @jannarantala
  • Kirjat: Äiti, älä tottele! (Gummerus, 2014), Parin taju (Gummerus 2016)