Muotivinkkejä monikkoisille

Hei kaikki muotitietoiset kanssaisät! Olettekin varmaan jo huomanneet mikä on monikkolasten isien vaatetuksessa kovimmalle laatuvaatimukselle altistuva yksityiskohta. Äkkiarvaamaton voisi luulla, että tarvitaan sadetta ja tuulta pitäviä teknisiä kuorikerroksia, kylmältä eristäviä toppa-asuja, loskaa hylkiviä varsikenkiä, urheilukerrastoja ja ties mitä mikätex-virityksiä.

Vaan ei! Monikkoisä tarvitsee ensisijaisesti huonolaatuiset, mutta kestävät, polvipusseilla varustetut peruslököhalpisfarkut! Muotitietoinen hipsterisä joutuu yllättymään kuinka paljon keskibruttokuukausipalkan hintaisilla matalavyötäröpillihousuilla saakaan kontata kuutamo paljaana, tai bokserien pesulappu vilkkuen talossa ja puutarhassa. Parasta onkin tinkiä tyylikkyyden vaatimuksista heti suosiolla ja alistaa ne huonoimmat housunsa kokopäivätoimiseen konttaamiseen.

Konttaaminen alkaa jo heti ensimmäisiä vaippoja vaihdettaessa. Nyt joku sanoo, että hoitopöytä, vaan kun se hoitopöytä ei olekaan joka reissulla mukana, tai se sattuu olemaan strategisella hetkellä täynnä puhdasta pyykkiä, tai likaista pyykkiä, tai lapsi on kasvanut siitä jo yli. Siitäpä silloin lattialle mukuloita riviin laittaa hän ja nöyrtyy polvillensa perässä. On turvallista ja kätevää – kukaan tai mikään ei pääse vahingossa putoamaan hyppysistä lattiaa matalammalle – vaan isin polvet sanovat niks ja housun saumat sanovat räks.

Ja nyt kun ollaan jo valmiiksi kontallaan lattialla, niin jatketaan samalla hyväksi koetulla taktiikalla: laitetaan muksuille housut ja paita päälle, väkerretään sukat jalkaan, hypistellään napit kiinni ja vyötärönauhat rusetille. Kun saat toisen (tai kolmannen tai neljännen) lapsen puettua, on se ensimmäinen jo karannut leikkimään ja hukannut lelunsa sohvan, sängyn tai televisiotason alle. Turha nousta ylös! Siitä vain kontaten lelun perään ja lapsen leikkejä pelastamaan. Leikeistä tulikin mieleen, että mikään ei ole niin hauskaa kuin konttaava isä, joka imitoi hevosta, autoa, mopoa, kiipeilytelinettä, liukumäkeä, jalkapallomaalia,…

Sitten kun isä on kontannut iltaruokailun jäljet keittiön pöydän alta onkin aika kont…, öh, siirtyä iltatoimiin: polviasentoavusteinen hampaiden pesu ja yöasun vaihto. Jos lapsikatras tarvitsee kylvetystä, tapahtuu se mitä todennäköisimmin irtoammeessa kylpyhuoneen lattialla – kontaten. Rehellisyyden nimissä isä on tässä vaiheessa ymmärtänyt kerrankin riisua konttausfarkkunsa jalasta ensin.

Lasten kanssa ulkoilu on mukavaa puuhaa! Arvatkaapa missä asennossa isä auttaa monikoillensa suksia ja luistimia jalkaan, keräilee pudonneita rukkasia ja pipoja ja etsiskelee pensaiden alle paenneita palloja ja mailoja? Toki on myös siistejä sisäliikuntavaihtoehtoja höplöp-tyyppisissä riehumispömpeleissä. Alkuinnostuksen jälkeen pienoiset piltit joko väsähtävät tai pelästyvät liikkumattomiksi sen korkeimman kiipeilylabyrintin takimmaiseen ja ahtaimpaan ylänurkkaan. Pelastuspartio-isi pelvottaa konttaa perässä – siitä vain – ensin liukkaita portaita ylös, sitten nitisevän riippusillan yli, sitten puolen metrin halkaisijalla varustetun putken läpi (auts, autonavaimet etutaskussa, räks, kännykkä takataskussa) ja lopulta vähän köysirataa pitkin. Onneksi isi ja pelastetut lapset eivät joudu palaamaan samaa reittiä takaisin, sillä paluu hoituu mukavasti ja vaivattomasti ahtautumalla iloisen väriseen kiemuraliukumäkiputkeen, noin kaksi parkuvaa ja rimpuilevaa muksua kummassakin kainalossa. Viuh vain, ja kerrankin polvien sijasta myös isin housujen persukset saavat värihoitoa!

Lasten noin neljän ensimmäisen vuoden aikana isin kannattaa varautua kuluttamaan polvista puhki noin yhdet lököfarkut vuodessa. Tämän jälkeen, kokeneemmat kertovat, muksut ovat saaneet sen verran vauhtia ja kokemusta, että osaavat seuraavat kymmenen vuotta puhkoa housunpolvensa aivan itsenäisesti. Vaaleiksi hioutuneet polvipussit ovat nykyisän varmin ja tyylikkäin tuntomerkki!

Juha Nieminen

Vastaa