Kasvatuskirjoja

Rasaliina Jänö: Viimeisen munasolun maailmanvalloitus (Viisas Elämä, 2024) 
Kansi: Jonna Nisu 

Rasaliina Jänön blogiin perustuva kirja, Viimeisen munasolun maailmanvalloitus, on mustan huumorin sävyttämä matkakertomus lapsettomuushoidoista. Lyhyehköjen blogimerkintöjen kautta lukija saa kaunistelemattoman kuvan hoitojen rankkuudesta, kivuista, säryistä ja epämääräisistä tuntemuksista – sekä jatkuvasta jännityksestä ja stressistä, pysyykö alkio menossa mukana. 

Lineaarisen kerronnan sijaan Jänö pomppii aikajanalla, mikä osaltaan helpottaa lukijan osuutta. Epätoivon syövereissä ei vellota koko ajan, vaan lukemista keventävät Jänön alkiosta jo teini-ikäiseksi kasvaneen jälkipolvenkin hupaisat kommentit. 

Jarno Paalasmaa: Vapaus ja rajat – kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (Viisas Elämä, 2024) 
Kansi: Jonna Nisu 

Kasvatuskysymyksiin erikoistunut tietokirjailija Jarno Paalasmaa pureutuu kirjassaan, Vapaus ja rajat, viime vuosina yleistyneeseen kaverivanhemmuuteen ja sen vaaroihin.

Kaverivanhemmuudella tarkoitetaan nimensämukaisesti vanhempaa, joka toimii päätöksissään ennemminkin kaverin kuin vanhemman tapaan. Siinä missä vanhemman kuuluisi jo lapsen turvallisuudentunteen vuoksi asettaa tietynlaisia rajoja, kaverivanhempi antaa konfliktin pelossa periksi lapsen omille mielijohteille. 

Vaikka tarkoitus voi olla hyvä, kaverivanhempi saattaa itse asiassa Paalasmaan tutkimusten mukaan aiheuttaa enemmän haittaa. Kaverivanhemmuuden seuraukset kun ulottuvat usein myös lapsen muihin sosiaalisiin ympyröihin, kuten kaverisuhteisiin ja koulumaailmaan. 

Negatiivisten vaikutusten lisäksi Paalasmaa käy kirjassaan lyhykäisesti läpi lapsen ikävaiheet ja neuvoo, millaisia rajoja kuhunkin kasvun vaiheeseen kuuluisi. 

Ben Furman: & lasten haasteet taidoiksi (Viisas elämä, 2023) 
Kansi: Marika Tynnilä 

Ben Furman tarjoaa uusimmassa kirjassaan uudenlaisen lähestymistavan lasten erilaisiin haasteisiin. Syyllistämisen ja rangaistusten sijaan taitolähtöinen kasvatusmenetelmä näkee haasteen, mutta myös taidon, jonka oppimalla lapsi pääsee haasteen yli. 

Periaatteessa minkä tahansa haasteen voi oppia kääntämään opeteltavaksi taidoksi. Furmanin kirja tarjoaa käänteentekeviä opeteltavia taitoja moniin yleisiin haasteisiin, kuten keskittymiseen, heikkoon itsetuntoon ja yöheräämisiin sekä erilaisiin pelkoihin, raivokohtauksiin ja ujouteen.  

Opeteltavan taidon löytää miettimällä ensin tilanteita, jotka ovat lapselle hankalia. Sen jälkeen mietitään, mikä taito voisi auttaa selviytymään kyseisissä tilanteissa paremmin. Oppimisen kannalta on toki tärkeää, että lapsi itse osallistuu projektiin: hän tunnistaa haasteen ja haluaa toimia toisin, koska hän ymmärtää mitä hyötyä uudenlaisesta toimintatavasta olisi hänelle itselleenkin. 

Leikkimielisyys ja takapakit kuuluvat asiaan – ja uuden taidon oppimisen myötä tietysti myös juhlat. 

“Lapsilla ei ole ongelmia. Heillä on vain taitoja, joita he eivät ole vielä oppineet”.     

Amy Cuddy: Vahvasti läsnä – Sisäinen rohkeus, ulkoinen itsevarmuus (Viisas Elämä, 2024) 
Kansi: Laura Noponen 

Sosiaalipsykologi Amy Cuddy on keskittynyt urallaan läsnäolon ja kehonkielen vaikutuksiin. Pienelläkin asennon ja asenteen muutoksella voi olla suuri vaikutus yksilön sisäiseen rohkeuteen ja sitä kautta myös ulkoiseen itsevarmuuteen. 

Nuoruudessaan auto-onnettomuudessa loukkaantunut Cuddy kuntoutti itsensä takaisin koulunpenkille ja opiskeli tohtoriksi asti. Vuosien saatossa Cuddy on työryhmineen tutkinut erilaisten asentojen vaikutusta esimerkiksi ennakkoluuloihin ja työnhakijan pätevyyden arvioimiseen. Omien tutkimustensa lisäksi Cuddy käy Vahvasti läsnä -kirjassaan läpi koko joukon muita mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Amy Cuddy esittelee tutkimustuloksiaan myös vuoden 2012 TED Talkissaan, joka onkin yksi kaikkien aikojen katsotuimmista puheista.  

Monien testien ja todistelujen kautta tietynlaisten, vain pari minuuttia kestävien voima-asentojen onkin havaittu lisäävän tutkittavien rohkeutta ja itsevarmuutta. Ennen seuraavaa stressaavaa tilannetta kannattaakin siis asettua omassa rauhassa esimerkiksi parin minuutin supersankariasentoon.     

Joululahjaksi sarjakuvia

Sarjakuva soveltuu monentasoisen ja -ikäisen lukijan käsiin, sillä puhekuplien maltillinen tekstimäärä ja kerrontaa tukeva kuvitus auttavat vasta-alkaneenkin tarinan polulle. Ohessa kaksi lapsille ja nuorille suunnattua sarjakuvasarjaa, joista löytyy suomennettuna jo useampikin osa.

Di Gregorio & Barbucci: Sisarukset Grémillet 4 – Komeetta ja vuorikauris (Storyhouse Egmont, 2023)
Suomennos: Jouko Ruokosenmäki  

Kaunispiirtoinen Sisarukset Grémillet lennättää lukijan Sarahin, Cassiopéen ja Lucillen mukana tällä kertaa Ranskan Alpeille, sisarusten isän luo. Kauan odotettu yhteisloma uhkaa tosin lässähtää tyystin, kun isä on kiinnostunut kolmikon sijaan komeetasta. Isän hätiköidessä observatoriossaan Kolmen sisaren kerho löytää ajanvietteekseen mystisen Vuorikauriin arvoituksen. 

Di Gregorio on kirjoittanut kaikista hahmoistaan miellyttävän moniulotteiset. Isä tuskailee vuosikausia tutkimansa komeetan lähestymisen ja rakastamiensa tytärten etääntymisen välillä, ja kukin sisarus suhtautuu tilanteeseen itselleen tyypillisellä tavalla. Eikähän Barbuccin piirros- ja väritysjälkeä voi olla ihailematta, niin hätkähdyttävän kauniilta ja sulavan vaivattomalta jokainen ruutu ja sivu näyttää. Kertomuksen tunnelma kietoutuukin lukijan ympärille lämpimän peiton tapaan.  

Sarjan aiempien osien esittelyt löydät täältä: 

Sisarukset Grémillet 1: Sarahin uni
Sisarukset Grémillet 2: Cassiopéen ihastus
Sisarukset Grémillet 3: Lucillen aarre

Malin Falch: Pohjantuli – Porttipuu osa 1 (Storyhouse Egmont, 2023)
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry
  

Norjalaistaituri Malin Falchin Pohjantuli-sarjakuvasarjan viides osa, Porttipuu (osa 1), yhdistää Sonjan ja tämän Henrik-sedän. Jälleennäkemisen riemua kestää tosin vain hetken, sillä seikkailu vie Sonjan lopulta taasen toisaalle, pelastamaan peikkopoika Espeniä viikinkien kynsistä. Sonjan taittaessa matkaa myös vuorikansan Lotta saa kuulla totuuden menneisyydestään ja äidistään. 

Hengästyttävän kiivastahtisessa tarinassa juonet punoutuvat taustalla palmikoiden tapaan, eikä missään vaiheessa voi olla varma, keneen kannattaa luottaa. 

150-sivuisessa sarjakuvassa kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota puhekuplien lisäksi myös itse ruutujen sisältöihin, hahmojen ilmeisiin ja taustatapahtumien käänteisiin, sillä pelkkään tekstiin keskittymällä saattaa osa seikkailusta mennä ohi. Tummasävyistä kuvitusta kannattaa lukea myös hyvässä valaistuksessa.  

Sarjan aiempien osien esittelyt löydät täältä: 
Pohjantuli 1: Peikkolaakso
Pohjantuli 2: Viikingit ja varis
Pohjantuli 3: Lintusisaret
Pohjantuli 4: Vuorenpeikon valtakunta

    

Murhabotin päiväkirjat 2

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 2 – Keinotekoinen olotila (Hertta kustannus, 2023) 
Suomennos: Mika Kivimäki 

Kansi: Samppa Ranta 

Hurmaavan antisosiaalisen Murhabotin päiväkirjamerkinnät jatkuvat tämän selvittäessä poispyyhittyä menneisyyttään. 

Turvallisuusandroidista vapaaksi toimijaksi päästyään Murhabotti saa jälleen riesakseen pienen joukon nuoria tutkijoita, joista varsinkin yksi on koitua kohtaloksi. Onneksi introvertti botti saa sekä menneisyytensä tutkimiseen että ihmisolemuksen tulkintaan apua bottikuljetusaluksen AI:ltä, ARTilta. Parivaljakon syvenevä ja toisiaan tukeva suhde on äärimmäisen miellyttävää seurattavaa, melkein kuin kaksikon lempimediapalvelusarjaa Paratiisikuun portteja katsoisi.  

Vaikka Murhabotti pääsee lähemmäs menneisyytensä verisiä saloja, eivät kaikki palaset kuitenkaan vielä loksahda paikoilleen. Onneksi. Seikkailu jatkuu ensi keväänä Oikullisen protokollan merkeissä.  

Murhabotin päiväkirjat 1 taas löytyy täältä.

Mitä luen -lukupäiväkirja

Mitä luen -lukupäiväkirja (Tuuma, 2023) 
Tekstit: Anne Luoma-aho ja Jutta Vainio 
Toimitus: Mirva Kiviaho 
Kannen kuva: Susan Wilkinson 
Kansi ja taitto: Janne Hiltunen
 

Se mitä luet, vaikuttaa ajatuksiisi ja siten tapaasi katsoa maailmaa. 

Kirjat herättävät lukiessa oivalluksia, jotka voivat olla käänteentekeviä myös kirjankansien ulkopuolella. Toisinaan lukemistaan opuksista ei jää mieleen mitään, ja silloin tällöin kirjan lukeminen jää syystä tai toisesta kokonaan kesken. Tuuma-kustannuksen Mitä luen -lukupäiväkirja on oivallinen paikka, johon tallettaa lukukokemusten herättämiä mietteitä. 

Lukupäiväkirja pitää sisällään erilaisia tehtäviä, joiden kautta voi herätellä, haastaa ja pitää yllä lukuintoa. Löytääkö tietokirjabingon avulla uusia taitoja; miten eri vuosikymmeninä kirjoitetut teokset eroavat toisistaan; miltä kirjan lukeminen tuntuu saunassa? Listoista pitäville ihmisille löytyy kirjan sivuilta omat viivansa ja tietysti lukemisen herättämiä mielipiteitä voi kirjata ylös myös täysin vapaasti. 

Mitä luen -lukupäiväkirja on mainio tapa keskustella lukemiensa kirjojen kanssa.

Myrskynvartijan saari

Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari (Kumma, 2020) 
Kadonneet merenväkiset (Kumma, 2021) 
Myrskynvartijoiden taistelu (Kumma, 2022) 
Kuvittanut: Bill Bragg 
Suomentanut: Leena Ojalatva
 

Fionn Boyle ja siskonsa Tara matkaavat kesän alussa isoisänsä luokse Arranmoren saarelle, josta Fionn on kuullut vain äitinsä kertomia tarinanpätkiä. Vaisuksi muuttunut äiti, joka ei aina jaksa edes nousta sängystä, on jäänyt Dubliniin. Vieraaksi jäänyt isoisäkin vain valaa kynttilöitä ja saaren kasvikunta käyttäytyy eriskummallisesti. Ei siis ihme, että Fionn on saarelle saavuttuaan hieman hukassa, kunnes mysteerin usva alkaa hälvetä.

Arranmoren taianomainen saari valitsee itselleen nimittäin kerran sukupolvessa uuden Myrskynvartijan, jonka tarkoituksena on suojella saarta ja sen sisältämiä voimia. Saarta uhkaavat niin ihmiset kuin pinnan alla heräilevä muinainen velhotar Morrigan sielunvaanijoidensa kera. Nykyinen Myrskynvartija on Fionnin ja Taran isoisä, mutta tämän aika saaressa on käymässä vähiin. Kenet saari valitsee uudeksi vartijakseen?      

Myrskynvartijan saari käynnistää kolmiosaisen kirjasarjan, jossa rohkeus, ystävyys ja nokkeluus punnitaan. Hieman arasta ja vettäkin pelkäävästä Fionnista kasvaa alati hurjempien koitosten myötä todellinen Myrskynvartija, joka saa apuja yllättäviltä tahoilta. Vetävästi punotun juonen lisäksi hahmojen dialogi on ilahduttavan sutjakkaa luettavaa.  

Laske salaa kymmeneen

Laura Lähteenmäki: Laske salaa kymmeneen (WSOY, 2023) 
Kannen kuva: Tilda Rose 

Laura Lähteenmäen Laske salaa kymmeneen kertoo pakahduttavasti siitä väräjävästä ajasta, jolloin ei oikein tiedä, onko vielä soveliasta leikkiä vai pitäisikö jo olla liian iso hypätäkseen mielikuvituksen matkaan.  

Kymmenvuotias Myy kuuluu viiden tytön porukkaan, Pätkiksiin, joista suurin osa on jo jättänyt leikit taakseen. Tyttöjen Whatsapp-ryhmien viestit laulavat, ja vahingossa Myy huomaa, että muilla onkin ryhmä, johon häntä ei ole lisätty. Toiset ovat myös menossa kesällä temppuleirille, josta Myylle ei ole kerrottu. Ulkopuolisuuden tunne on raastavaa, eikä sitä helpota Myyn äidin alituiset fraasit, kuten “kaikkien kanssa pitää leikkiä, eikä ketään saa jättää ulkopuolelle” – eikä toisaalta sekään, että tomera äiti saa kuin saakin ilmoitettua myös Myyn samaiselle leirille. 

Onnekseen Myy kohtaa sattumalta Lassin, ikäisensä pojan, jonka kanssa leikit sujuvat. Ja millaiset leikit! Mielikuvituksen tyyssijan, eli metsän siimeksessä kaikki on mahdollista: kivet muuttuvat master chefien superhienoiksi rosteriliesiksi, vesimelonille suoritetaan eittämättä maailman vaikein aivokirurginen operaatio ja puun juuret muodostavat pohjapiirroksen talolle, joka asuttaa ison ja sekavan perheen, jolle käy aina vain surkeammin ja jonka vain Lassin ja Myyn hyväntahtoisuus pelastavat. 

Lähteenmäen kieli ja kerronnan rytmi on ihastuttavan laukkaavaa. Myyn karut yksinäisyyden tunteet vaihtuvat lennosta riemun kiljahduksiin leikin tiimellyksessä. Kaksin äitinsä kanssa kasvaneen Myyn mieltä myllertävät iän tuomien muutosten lisäksi myös olemattoman isän mysteeri, vaarin sairastuminen ja äidin treffailu. Kirja käsittelee suuria aiheita, ja tekee sen uskomattoman hienolla tavalla. 

Laske salaa kymmeneen on suositeltavaa luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. 

Huippuhyvä päivä

Huippuhyvä päivä (Hertta kustannus, 2023) 
Kirjoittanut: Kotryna Zylé 
Kuvittanut: Inga Dagilé 
Suomentanut: Urté Liepuoniuté
 

Hertta kustannuksen uusin lastenkirja, Huippuhyvä päivä, on riemastuttavan kekseliäs. Jo kirjan poikkeuksellinen lukusuunta (ei vasemmalta oikealle, vaan ylhäältä alas) on ihastuttava ja istuu mainiosti kerrostaloon sijoittuvaan tarinaan.  

Lasten lukutaitoa edistävän projektin puitteissa alunperin vuonna 2020 syntynyt tarina kertoo kahdesta ystävyksestä, Elsasta ja Tiituksesta. 12-kerroksisen kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa asuva Elsa kasvattaa tomaatteja, neljännessä kerroksessa asuva Tiitus taas on rakettien rakentaja. 

Elsan mielestä parhaita päiviä ovat ne, joita ei ole suunnitellut etukäteen, sillä milloinkaan ei voi tietää, koska onni potkaisee. Aina ei välttämättä kuitenkaan ole hyvä päivä, väliin mahtuu myös huonohkoja. Tuollaisia päiviä varten Elsa on kehittänyt HPPS:n, Huonon päivän pelastussuunnitelman

Elsan nerokas idea on säilöä tulitikkurasioihin hyvien päivien muistoja, joihin voi palata huonohkon päivän sattuessa. Viisas tyttö on saanut myös ystävänsä Tiituksen tallettamaan hyvyyttä ja hymyjä tyhjiin rasioihin. Tikkuaskeihin mahtuukin monenmoisia päiviä: hyviä, huippuhyviä, hölmöjä, hassuja, hauskoja, hirveän hauskoja tai muuten vain kivankokoisia. Ja mikä parasta: hyviä muistoja voi tehdä ja kerätä myös ystävän kanssa yhdessä. 

Liettualaistekijöiden kirja on kerrassaan valloittava niin tarinan kuin kuvituksensakin puolesta. Sekatekniikalla toteutetut kuvitukset innostavat tutkimaan sekä kirjaa että omaa ympäristöä – ja päiväänsä – tarkemmin. Millainen sinun hyvä päiväsi on – ja mahtuisiko se tulitikkurasiaan?       

Pohjantuli 4: Vuorenpeikon valtakunta

Malin Falch: Pohjantuli 4 – Vuorenpeikon valtakunta (StoryHouse, 2023) 
154 s. 

Norjalaisen Malin Falchin upea Pohjantuli -sarjakuvasarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa. 

Portaalin kautta ihmisten maailmasta Peikkolaakson puolelle astunut Sonja jatkaa Henrik-setänsä etsimistä. Matkaseurana kulkee edelleen peikkopoika-Espen ja vuorikansan parissa varttunut Lotta, mutta tuttu ja turvallinen mesikämmen, Otso, kääntyy jo kotimatkalle. Hänen sijastaan seurueen oppaaksi ilmaantuu jälleen mystinen harakka sekä erityisen etevä metsänhenki, Tirill, joiden avulla kokoonpanon onnistuu löytää lopulta peikkojen vangitsema setä.    

Mutta ei hätää, ei seikkailu vielä tähän lopu, täytyyhän Sonjan ja Henrikin päästä takaisin omaan maailmaansa – ja epilogin perusteella esteitä on edelleen luvassa.  

Falchin tarina- ja kuvakerronta on silmiä hivelevän näyttävää. Niin tarkat yksityiskohdat kuin kaukaisemmat taustatkin on taiten vangittu. Hahmojen keskinäiset suhteet elävät tarinan mukana mukavasti. Pohjantuli on oivallista luettavaa.  

Sarjan aiemmat osat on esitelty täällä: 
Pohjantuli 1: Peikkolaakso
Pohjantuli 2: Viikingit ja Varis
Pohjantuli 3: Lintusisaret

Hereiset

Siri Kolu: Hereiset – Yön salaisuus (Otava, 2022), 175 s.
Siri Kolu: Hereiset – Aamun kauhut (Otava, 2023), 185 s. 
Kuvitus: Johanna Lumme  

Siri Kolun Hereiset kaappaa lukijan mukaansa yön pimeyteen, joka kuhisee mitä ällöttävimpiä ääniä ja mielikuvituksekkaimpia menijöitä. 

Eräänä iltana 11-vuotiaalle Leolle selviää, että lasten nukkumaanmenon jälkeen vanhemmat eivät vietäkään iltaa pyykkiä viikkaamalla ja avaruuselokuvaa katsomalla. Ehei, äiti ojentaa isälle köyden ja ennen niin turvallisen tylsähköt vanhemmat suuntaavat ulos ja jättävät jälkeensä vain tavallisen arkista rupattelua sisältävän nauhoitteen. Mitä ihmettä? 

Jälkiviisaasti ajateltuna Leon ei olisi kannattanut varjostaa vanhempiaan, sillä ulko-oven takana avautuu varsin toisenlainen yö kuin poika on pahimmissa painajaisissaankaan kuvitellut. Takapihalla vilistää nimittäin erilaisia hereisiä: nelistäjiä, liiskaajia ja nuuskuja – sekä kenties hurjimpina kaikista Kita, Riikinkäärme ja Leidi.      

Leolle selviää, että hänen syntymänsä jälkeen äiti ja isä ovat viettäneet yönsä taistellen ilkeitä örrinkäisiä vastaan – kuten ilmeisesti kaikki maailman vanhemmat, elleivät nämä ole turvahäkitettyjen talojensa suojiin vetäytyviä Piiloutujia. Ei siis ihme, että vanhemmat näyttävät aamupalapöydissä väsyneiltä. 

Vaikka Leo saakin vastedes valvoa luvan kanssa öisin, pääsee toteuttamaan taistelupeleissä oppimiaan teoreettisia taitojaan käytännössä ja vanhemmat kohtelevat häntä kuin lähes vertaistaan, ei yön kauhujen häätäminen olekaan ihan kaikkein mukavinta hommaa. Iljetyksiä riittää sekä omiksi että naapuruston tarpeiksi ja uuvuttavan yön jälkeen on kuitenkin herättävä ja raahauduttava kouluun. 

Kaikkein pahinta on, ettei Leo voi kertoa öisistä seikkailuistaan parhaalle ystävälleen Kirilille tai pikkusiskolleen Lumille, sillä se, joka tietää, ei voi olla koskaan enää tietämättä.   

Mutta mitä öiset hirmut oikein haluavat? Ja mitä tapahtuu, kun yön salaisuudet paljastuvat myös niille, joita Leo ja vanhemmat ovat koittaneet parhaansa mukaan suojella? 

Sarjan toisessa osassa, Aamun kauhut, meno äityy entistä kummallisemmaksi, sillä Lumi tuntuu herättävän hereisten kiinnostuksen aivan uudella tavalla. 

Johanna Lumme on vanginnut öiset kauhistukset vesiväreillään valloittavasti. Herkemmillä vedoilla Lumme kuvaa kauniisti Leon ja Kirilin kaikenkestävää ystävyyttä, lumoavaa Lumia ja kaikkeen valmiita vanhempia. 

Myyttiset 1

Miila Westin: Myyttiset 1 – Loputon talvi (S&S, 2023) 
262 mm x 188 mm, nelivärinen, 114 s. 

Miila Westinin Myyttiset-sarjan aloittava sarjakuva Loputon talvi kertoo Eevi-tytöstä, joka vihaa talvea – eikä ihme, sillä tarinassa ollaan jo kesäkuussa, mutta lunta vain tupruttaa. Koko luonto tuntuu olevan sekaisin. Edesmennyttä ukkiaan kaipaava Eevi saa mummiltaan mystisen, suvussa kulkeneen korun, jonka kautta tytölle näyttäytyykin aivan uudenlainen maailma. 

Lumisesta metsästä Eevi löytää nimittäin haltiat Rongoteuksen, Pekon ja Ägräksen, joilla on selitys loputtomalle talvelle: luonnon keväisin herättävä haltija, Sämpsä Pellervoinen, nukkuu edelleen talviunta. Mutta missä Sämpsä uinuu ja kuka hänet voi herättää?

Metsän haltia Tapion pakeilla selviää, että Sämpsä on Louhen vankina Tuonelassa, ja mikäli nukkuminen jatkuu, voi seurauksena olla kaiken alleen peittävä jääkausi. Eevi on valmis kulkemaan kuolleiden valtakuntaan toiveenaan, että tapaisi siellä vielä ukkinsa. Kun Eevin ja haltioiden seuraan lyöttäytyy maahispoika Otso, on pelastuspartio valmis matkalle manan majoille. Mutta mikä onkaan Otson osallistumisen motiivi? 

Kalevalan hahmoista on tehty viime vuosina ilahduttavan monenlaisia kirjaversioita. Miila Westinin tapa tutustuttaa lukijansa kiinnostavan seikkailun kautta itämerensuomalaisen kansanperinteen myyttisiin hahmoihin ja paikkoihin on aivan mahtava lisä kaanoniin. Kirjan lopusta löytyy lisäksi erillinen lyhyt tieto-osuus kustakin. Westinin piirrosjälki on mukavan selkeää ja tekstifontti helposti luettavaa, joten kirja soveltuu mainiosti eri ikäisille ja monentasoisille lukijoille.   

Sisarukset Grémille 3

Di Gregorio & Barbucci: Sisarukset Grémillet 3: Lucillen aarre (StoryHouse, 2023) 

Grémillen sisarukset ovat joutuneet leirille Atlantin rannikolle, vieläpä keskellä kylmää ja sateista marraskuuta. Siinä missä vanhemmat sisarukset, Sarah ja Cassiopée, keskittyvät valittamaan täysin epäreiluista olosuhteistaan, sisarusparven nuorin, Lucille, tekee omia tutkimusretkiään pitkin rantaviivaa – ja löytääkin jotain Kolmen sisaren kerhoa kiinnostavaa. 

Hiljaisena kuin varjo Lucille onnistuu usein livahtamaan omiin oloihinsa kenenkään sitä edes huomaamatta. Ominaisuus on sekä siunaus että kirous, sillä ennemmin eläinten kuin ihmisten parissa aikaansa viettävä tyttö on ulkopuolisten silmin lähinnä omituinen. Tosiasia sen sijaan on, että Lucille näkee asioita paljon tarkkanäköisemmin kuin suulaammat lajitoverinsa.  

Hylätyn hautausmaan kiven, rannalle ajautuneen valaan ja pommitetun hotellihuoneen kätköistä paljastuneiden piirrustusten kautta sisarukset pääsevät kaukaisen sukulaisensa jäljille – ja ratkaisevat heidätkin pelastavan arvoituksen.   

Vetävän seikkailullinen ja lumoavan kaunis sarjakuva kutsuu viettämään aikaa kanssaan. Vaikka sarjakuvat ovat näennäisesti todella nopealukuisia, lukemattomia tarinaa täydentäviä yksityiskohtia saattaa mennä hukkaan, jos keskittyy lukemaan pelkät puhekuplat. Olen aina miettinyt, että sarjisten sivuilla tulisi olla aikalukko: sivua voisi kääntää vasta, kun ruutujen kuvituksia olisi katsonut ja tutkinut riittävän kauan.  

Nuortenkirjojen moninaisuutta

Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet (WSOY, 2022) 
Piirrokset: Ulriikka Kalliojärvi
 

Elias perii isänsä asunnon englantilaiselta pikkukadulta, Turnaroundilta. Naapurissa asustaa yksinään teini-ikäinen, konemusiikkia tekevä Ian. Kadulla kulkee huppariinsa piiloutuva tyttö, K, kuin etsien jotakin. Nuoret ovat oppineet tulemaan toimeen omillaan, uusimpana omia siipiään koettelee Elias. Silti kunkin elämästä tuntuu puuttuvan jotakin.

Marisha Rasi-Koskisen nuortenromaani, Pudonneet, punoo kolmen nuoren elämästä mielenkiintoisen ja moniulotteisen mahdollisuuksien verkoston. Multiversumiteoriaan nojaava tarina kertoo jokaisen valintatilanteen synnyttämästä aikasäikeestä ja näiden luomista vaihtoehtoisista todellisuuksista.   

Rasi-Koskinen kirjoittaa kutsuvasti ja pitää mysteeriä taitavasti yllä. Nuorten todellisuuden silmukat avautuvat pikkuhiljaa ja lukija imaistaan mukaan kaninkoloon. 

Dess Terentjeva: Freestyle (WSOY, 2023) 
Kansi: Kaisu Sandberg 

Dess Terentjevan nuorten säeromaani, Freestyle, kertoo tanssiharrastukselleen omistautuneista ystävyksistä, Kaista ja Mandista. Katutanssin rytmiin kirjoitetut säkeet kertovat tasatahtiin tanssivasta ystävyydestä ja siitä, miten käy, kun kuvioihin ilmestyykin kolmas jalkapari.   

Terentjevan sanat liitävät kirjan sivuilla kauniin koreografian tavoin, rytmikkäästi ja mukaansatempaavasti. Ilmavasti ladotut sanat ovat helppolukuisuudessaankin kuitenkin tunnetta ja merkitystä täynnä. Teos käsittelee niin ystävyyttä, rakkautta kuin yhteenkuuluvuuttakin; seksuaalisuutta, biseksuaalisuutta, aseksuaalisuutta; lokeroita ja niiden tarpeellisuutta – niin itselle kuin muullekin yhteiskunnalle. 

Pohjantuli 3: Lintusisaret

Malin Falch: “Pohjantuli 3 – Lintusisaret” (Storyhouse Egmont, 2023) 
174 s., B5, nelivärikuvitus

Norjalaisen Malin Falchin eeppinen sarjakuvatarina Peikkolaakson puolelle ajautuneesta Sonja-tytöstä jatkuu sarjakuvasarjan kolmannessa osassa, Lintusisaret

Sonja ja puhuva karhuystävänsä Otso saattavat taikavoimaisen Lotan vuorikansan pariin, jossa tytön mummo ja kasvattisisko Marén ottavat tämän avosylin vastaan. Kansan johtaja, Ravdna, sen sijaan vaikuttaa hieman hämäräperäisemmältä. Siinä missä Lotta saa kuulla tiedonmuruja menneisyydestään, peikkopoika Espen ymmärtää, mitä Ennustaja haluaa löytää ja Sonja jatkaa Henrik-setänsä etsimistä.  

Suurtarina kulkee hienosti ja valottaa osa osalta monituisten hahmojensa taustoja. Vihjeet johtavat toiseen, mutta kokonaiskuva ei paljastu tälläkään kerralla. Tarina jättää lukijansa jälleen melkoiseen cliffhangeriin. 

Vaikka sarjakuva onkin näennäisen nopealukuinen, Falchin saaga on sen verran mittava, että jokainen puhekupla tulee lukea huolella. Huomiota kannattaa kiinnittää myös taidokkaaseen kuvitukseen niin hahmojen, ilmeiden kuin taustojenkin tasolla.  

Sarjan aiemmat osat on esitelty täällä: Peikkolaakso ja Viikingit ja Varis.

Sang

Elina Pitkäkangas: Sang (WSOY, 2022) 
Kansi: Kaisu Sandberg 

Elina Pitkäkankaan taidokkaan kauniskielinen Sang vie lukijan mukanaan tulevaisuuden itä-Aasiaan ja keskelle vallanpitäjien juonikkaita julmuuksia. Kansalaisvelkansa kuitatakseen päähenkilö Dawei hankkii rahaa yöllisillä ryöstöretkillään. Yhden sellaisen mennessä pahasti pieleen, Dawei joutuu jättämään rauhaisan vuoristokotiseudun taakseen ja kulkeutuu sattumuksesta toisen kautta pääkaupunki Penglain kivisille kaduille ja palatsin palkolliseksi. Ajauduttuaan vielä erilleen isoveljestään Qirenistä, Dawein on opittava puolustamaan itseään yksin. 

Muun muassa Kuura-nuortenkirjasarjastaan tunnettu Pitkäkangas rakentaa sanoillaan kuvitteellisesta maailmastaan niin monipuolisen, että sivuihin on ilahduttavan helppo uppoutua. Kirjailijan tekemä valtava taustatyö luo tarinalle vankan pohjan ja saa kerronnan soljumaan vaivattomasti eteenpäin. Sangin 493 sivua kääntyykin sangen (heheh) ripeään tahtiin.  

Aidon koskettavasti kuvattuja perhesuhteita, välittävää ystävyyttä sekä sydäntäriipaisevaa sateenkaarevaa rakkautta – ja toisaalta käsittämätöntä ilkeyttä, puhdasta pahuutta ja hengästyttäviä taistelukohtauksia. Kaikkea tätä tarjoava Sang voitti täysin ansaitusti vastikään lasten- ja nuortenkirjallisuuden Topelius-palkinnon. Onneksi jatkoakin on lupa odottaa, sillä Sang loppuu elokuvamaisen herkullisesti ja jättää lukijan varsin malttamattomiin tunnelmiin.        

FIFA23

FIFA23 (EA) tarjoaa jälleen monipuolisen ja viihdyttävän pelielämyksen virtuaalisella viheriöllä. 

Pelin valikot ovat melko selkeitä ja helppoja, vaikka eroja tietenkin on. Päävalikko on yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä, kun taas osa asetusvalikoista on hieman haastavampia. Asetusvalikoissa voi olla vaikeaa esimerkiksi tiettyjen asioiden löytäminen. Monien mielestä esimerkiksi Career Moden aiemmat valikot olivat parempia, mutta mielestäni uudetkin ovat ihan hyviä, kunhan niihin tottuu. Onneksi navigoinnin oppii nopeasti, kun valikoita tosiaan vain käyttää. Uudet valikot myös näyttävät graafisesti paremmilta kuin vanhat. Vaikka uudet valikot saattavat siis aluksi tuntua hankalilta, niihin tottuu kyllä pelin tiimellyksessä nopeasti – ja tarjolla on myös yksityiskohtaisia tutoriaaliopastuksia.   

Muutokset

Valikoiden lisäksi myös joissakin pelimuodoissa on tullut erikokoisia muutoksia. FUTissa eli FIFA Ultimate Teamissa on tullut uusi pelimuoto nimeltään FUT Moments, jossa voi ansaita tähtiä suorittamalla erilaisia haastetehtäviä tietyssä ajassa. Hankituilla tähdillä saa myöhemmin ostettua palkintoja. FIFA on saanut lisää lisenssejä eri joukkueilta ja liigoilta, joten seuroja tulee olemaan yhä enemmän. Suurimpana takaisin hankittuna seurana on varmastikin Juventus.

Isoja muutoksia on tapahtunut myös itse peliin vaikuttavissa asioissa. FUTin Chemistry system on muuttunut melkoisesti. Aiemmin täysi Chemistry oli 100, mutta nyt se on 33. Tuo 33 koostuu koko avauskokoonpanon pelaajien kemiasta. Jokaisella yhdestätoista pelaajasta on mahdollisuus saada 3 Chemistry Pointsia. Pelaajien keskinäiseen kemiaan vaikuttaa muun muassa, kuinka moni pelaaja on samasta seurasta, liigasta tai maasta. Myös valmentajien kotimaa ja liiga voivat vaikuttaa pelaajien väliseen kemiaan. 

Toinen iso muutos pelissä ovat uudistuneet vapaa-, kulma- sekä rangaistuspotkut. Nykyään vapaapotkussa täytyy oikean puoleisella tatilla säätää mihin kohtaan palloa pelaaja potkaisee, ja tämä tietenkin vaikuttaa, millä tavalla pallo lentää. Sama mekaniikka on myös kulmapotkuissa. Rangaistuspotkuissa taas täytyy vain ajoittaa pallon laukaisu oikein ja valita, potkaiseeko pallon jompaan kumpaan reunaan vai keskelle.

Jokaisessa FIFAssa panostetaan grafiikoihin ja yleensäkin pelin ulkonäköön, kuten erilaisiin animaatioihin. FIFA 23:ssa esitellään uusi Hypermotion2-kuvausteknologia, jolla pelaajien animaatioista on saatu entistäkin realistisemman näköisiä. FIFA23:ssa onkin yli 6000 uutta animaatiota, jotka parantavat pelin ulkonäköä huomattavasti tehden kaikesta sulavampaa. Moniin yksityiskohtiin on panostettu erittäin paljon. 

Pelimuodot

FIFAssa on se hyvä puoli, että sitä voi pelata monella tavalla. Jos haluaa pelata yksin, voi pelata eritasoisia botteja vastaan. Yksin voi myös pelata Career Modia, jossa voi valita, haluaako valmentaa jotakin seuraa oikeana managerina vai tehdä oman managerin. Career Modissa on myös mahdollista pelata kenttäpelaajana, ja siinäkin voi valita oikean pelaajan ja aivan itse rakentamansa pelaajan välillä. Molemmissa muodoissa on paljon vaihtoehtoja, ja joskus eteen tulee myös vaikeita päätöksiä, joissa pääsee harjoittamaan niin matemaattisia kuin strategisiakin taitoja: missä vaiheessa pelaajauraa siirtotarjous kannattaa hyväksyä tai paljonko pelaajille tulisi maksaa palkkaa. 

FIFAa voi pelata myös moninpelinä samalla konsolilla, kunhan ohjaimia on tarpeeksi. Moninpelinä voi pelata niin normipelejä kuin järjestää omiakin turnauksia. Moninpelinä voi myös etäpelata netin kautta, mutta se vaatii Playstation Plus -tilauksen. 

Netissä pelatessa mahdollisuuksia on jälleen monia. FUTissa voi esimerkiksi pelata Division Rivalsia, jossa voittamalla tarpeeksi pelejä pääsee siirtymään parempiin divisiooniin. FUT Champions -pelimuotossa pelataan 20 peliä viikonlopun aikana, ja useamman pelin voittamalla saa parempia palkintoja. Online Draft -pelimuodossa rakennetaan joukkue valitsemalla kullekin pelipaikalle pelaaja aina viidestä eri vaihtoehdosta. 

Toinen nettipelimuoto on Volta, jossa pelataan normaalin jalkapallokentän sijaan aidatulla alueella kadulla. Voltassa tärkeintä ovat hyvät pallonhallintataidot sekä erilaiset temput. Voltassa saa myös tehtyä oman pelihahmon, jolle voi valita erilaisia erikoisominaisuuksia sekä ostaa pelivoittorahoilla erilaisia vaatteita ja kenkiä. 

Pro Clubs -nettipelissä saa myös tehtyä oman hahmon, mutta siinä pelataan oikealla kentällä. Pro Clubsia pelataan muiden pelaajien kanssa, jolloin joukkue koostuu usean eri pelaajan ohjaamista hahmoista. Hahmoa saa kehitettyä ansaitsemalla pisteitä, joita saa pelaamalla pelejä. Pro Clubsissa on myös mahdollisuus liittyä seuraan ja taistella tiensä yhdessä seuran kanssa parempiin divisiooniin. 

Netissä myös järjestetään viikonloppuisin erilaisia turnauksia. 

Päivitykset

FIFAan tulee päivityksiä melko usein, ja monesti päivitykset ovat isoja, joten konsolilla kannattaa olla tilaa. Päivitykset sisältävät esimerkiksi uusia FUT-kortteja, ja niissä korjataan virheitä ja bugeja, joita pelissä on saattanut olla. 

FIFA on erittäin mukava ja viihdyttävä peli, kunhan sitä ei ota liian tosissaan. Pelimuotoja on myös niin monia, että vaikka yksi kävisikin jossain kohtaa tylsäksi, niin aina voi pelata jotain muuta. 

Aatos Taponen

Voi välikausi

Yhtä aikaa ensimmäisen syyssateen piiskatessa ikkunoita ne lävähtävät mieleen: välikausitakit ja -kengät! Missä ne ovat? Ovatko ne vielä sopivan kokoisia? Ja tietysti seuraavana päivänä koulussa on ulkoliikuntaa. Tai retkipäivä. 


Reiman tyylikkäitä ja monen ikäiselle soveltuvia Selkis– ja Seiskari-takkeja löytyy ilahduttavasti 104-senttisistä 164-senttisiin. Mukavan kevyet ja ihanan hengittävän oloiset takit pitävät käyttäjänsä kuivana kovassakin sateessa (vesipilari vähintään 5000 mm). Molemmat ovat hieman pidempää mallia, jolloin takki suojaa paremmin myös jalkoja. Vettä ja likaa hylkivä pintamateriaali pitää myös tuulen visusti takin ulkopuolella, hikoiluttamatta sisältöään kuitenkaan liiaksi (hengittävyys 7000 g/m2/24 h).   

Sininen Seiskari-takki on helmaltaan hieman pidempi kuin oranssinkeltainen Selkis.

Selkis-takin puuvillatrikoovuori ja Seiskari-takin sileä polyesterivuori tuntuvat pehmeiltä ja lämpimiltä ihoa vasten. Mitoitukseltaan takit ovat melko reiluja, ylenpalttista kasvunvaraa ei siis tarvitse erikseen laskea. Takkien alle mahtuu todella hyvin huppari tai fleece kylmempien kelien varalle, ja takkiin voi myös kiinnittää Reiman oman erillisen Sisin-sisätakin.

Seiskarin kaulus tulee Selkistä hieman ylemmäs suojaten myös kaulaa viimalta.    

Molempia takkeja voi kääntää tai säätää tarranauhoilla helposti hihansuista tiukemmin istuviksi. Selkis-takki säätyy myös helmasta ja Seiskari vyötäröltä. Molemmista nutuista voi tarvittaessa irrottaa tarrasäädettävät ja nepparikiinnitteiset huput kokonaan. Kumpaisestakin löytyy valtavan ihanat isot taskut, joissa niin ikään on näpsäkkä nepparikiinnitys.

Takeissa on liikkuvuutta mukavasti lisäävät helmaleikkaukset.

Jos ei aamulla kouluun lähtiessä kylmä olisikaan, kevyet takit viikkautuvat melko pieneen tilaan, jolloin ne on helppo ja kätevä pakata reppuun viileän varalle.

Seiskarin yhdessä taskussa on lisäksi vetoketju. 

Värienkin puolesta takit käyvät monen ikäisille. Selkistä löytyy iloisen oranssin ja turkoosin värisinä, Seiskaria hillitymmän tummansinisenä ja vihertävänä.

Ja mikä parasta: sekä Selkiksessä että Seiskarissa on heijastinnauhat sekä hihassa että selässä.    

Kauniiden sarjakuvien jatko-osia

Di Gregorio & Barbucci: “Sisarukset Grémillet – 2: Cassopéen ihastus”
(Story House Egmont, 2022) 

Grémillet’n sisaruksista kertovan sarjakuvasarjan keväällä julkaistu ensimmäinen osa, Sarahin uni, kuvattiin enimmäkseen katraan vanhimman sisaruksen, Sarahin, näkökulmasta, vastikään ilmestynyt kakkososa keskittyy keskimmäisen, Cassiopéen, tarinaan. 

Sarah, Cassiopée ja perheen kuopus, Lucille, matkaavat kesäloman kunniaksi mumminsa luokse maaseudulle. Cassiopée haikailee kaupunkiin jääneen ihastuksensa perään, mutta havahtuu yllätyksekseen myös tutun maalaispojan herättämiin lämpimiin tunteisiin. 

Cassiopéen romanttisten pohdintojen lisäksi eläinrakas Lucille löytää jälleen yhden hoivattavan ja Sarah pähkii, miksi mummi vaikuttaa hieman unohtelevaiselta ja poissaolevalta. Ja kuka kumma soittelee vanhan rauniokirkon kelloja keskellä yötä?     

Giovanni Di Gregorio kuljettaa jälleen näennäisen helposti useampaa juonenpätkää kautta kirjan ja solmii langat siististi takakannen käänteessä. Alessandro Barbuccin viivan ja värin käyttö on silmiä hivelevän kaunista, kuten aina. 

Malin Falch: “Pohjantuli – Viikingit ja varis” (Story House Egmont, 2022) 
Suomennos: Jonna Joskitt-Pöyry 

Malin Falchin Pohjantuli-sarjan ensimmäisessä osassa lukija kuljetettiin Sonjan muassa Peikkolaaksoon, jossa tyttö onnekseen tutustui reilunoloiseen peikkopoika Espeniin ja tämän kaikenkarvaiseen seurueeseen. 

Toinen osa tuo lukijan nähtäville koko joukon uusia hahmoja: sotajalalla kulkevan viikinkiheimon, hirvittävän merikäärmeen sekä mystisiä voimia omaavan ennustajan ja tämän vuoriheimolaisten parista eksyneen oppityttö Lotan. Tällä kertaa myös Sonjan eno ajautuu Peikkolaan – ja suoraan vangiksi. 

Kuten ensimmäinen, myös toinen osa rakentaa suurempaa tarinaa kuin yksien kansien väliin näemmä mahtuu. Monen hahmon tahto ja päämäärä pedataan, mutta mitään ei ainakaan vielä ratkea. 

Ja kuten ensimmäisessä, myös tässä toisessa kirjassa Falchin kuvitustaide on ensiluokkaisen kaunista. 

Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään (Kustannus Z, 2022) 
Kansikuva: Viivi Kulmala

Kuura Juntusen (s. 2002) romaani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävyksestä, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Osa heistä tuntuu tuntevan olevan itsensä kanssa paremmin sinut, osa on edelleen enemmän tai vähemmän hämmennyksissään. Jos tuntee olonsa vieraaksi omassa kehossaan, kuinka sen kanssa tutustutaan? 

Romaani kuljettaa tarinaansa neljän kertojaminän kautta. Luku luvulta lukija tutustuu Hellen, Julianin, Leenin ja Caesarin niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin maailmaan. Ratkaisu on kunnianhimoinen. Kertojan vaihtuminen ilmoitetaan toki aina kunkin luvun alussa, mutta hahmot ovat samankaltaisine kamppailuineen melko samanoloisia, joten alussa kestää jonkin aikaa päästä näkökulmahyppelyn vauhtiin. Mutta kun kyytiin on päästy, perille kuljetaan sujuvasti.  

Melankolissävytteinen tarina tarjoaa koskettavia kohtaloita, heleitä ilonpilkahduksia ja tärkeän näkökulman sateenkaarevaan arkeen.       

Supersalanen tyttöpäiväkirja

Veera Milja: “Supersalanen tyttöpäiväkirja” (Tammi, 2022) 

Veera Miljan 80-sivuinen runokirja, Supersalanen tyttöpäiväkirja, on ilmava ja kevyt fyysiseltä painoltaan, mutta sisällöltään täyttä kultaa. 

Milja kirjaa pienellä alkukirjaimella alkaviin lyhyisiin lauseisiinsa kimurantit kaverisuhteet ja ahdistavat kotiolot, kaksoistornien romahduksen ja Irakin sodan, kuvitteelliset hevoset ja mansikkajäätelön kääreisiin verhotut avunpyynnöt. Lauseet muuttavat toisinaan hienoisesti merkitystään sitä mukaa, kun rivi vaihtuu. Sivuille näennäisen heppoisasti asettuvien sanojen painava merkitys iskostuukin mieleen vasta viimeisen pisteen jälkeen. 

Lavarunoilijanakin sanaillut Veera Milja käyttää runoissaan helposti luettavaa puhekieltä, ja sivuilta kuuluvan nuoren esiteinin äänen voi kuulla lukiessakin mielessään.   

“ja sinä päivänä joka on vielä aika kaukana sinä päivänä
joka vääjäämättä luisuu meiän luo 

se päivä lähettää jo savumerkkejään 
jotka näkisin jos en ois jo tarpeeks vanha leikkimään 
etten nää mitä nään, etten nää mitä nään 

sinä päivänä kun en enää oo tää sama kenenkäs 
sinä päivänä mun pitää päättää kuka oon, ite 

sinä päivänä nostelen kaikki nää mun salaisuudet yks kerrallaan 
repusta aikuisten kahvipöytään ku pienet terävät kivet jotka kerran 
kellarista keräsin ja joku 
en tiiä viel kuka se on mut joku 

se joku ottaa ne kämmenelleen yks kerrallaan ja ihailee pitkään 
niitten kauneutta 
ai tämmöset simpukat. 

Agnes ja varjo ikkunassa

Tuutikki Tolonen: Varjo ikkunassa (WSOY, 2022) 
Kuvittanut: Kati Vuorento 

Kesäloman alkaessa Agnesin kodissa, Rauhalan huvilassa, järjestetään erilaisia kesäleirejä ja paikka täyttyy hälisevistä uudenoppijoista. Myös Agnes ajautuu ystävänsä Pullan kanssa kummitäti-Silvian järjestämälle valokuvauskurssille, joka viekin kaksikon mukanaan niin valokuvauksen kuin huvilan ja suvunkin saloihin.  

Tuutikki Tolosen kerronta on valloittavan soljuvaa. Teksti kulkee niin hyvin, ettei kirjaa malta laskea käsistään. Tolonen osaa pitää yllä hienovaraista jännitystä saamatta lukijaa kuitenkaan pelkäämään sivun kääntämistä. Koskettavan tarinan ohella piirtyy myös mielenkiintoinen kuva valokuvauksen historiasta. 

Kati Vuorennon kuvat välittävät herkkyydessään ja suloisuudessaan lukijalle kauniit jäähyväiset, sillä Varjo ikkunassa imaisee lukijan mukaansa Agnesin ja Pullan seikkailuihin kolmannen ja viimeisen kerran. Onneksi sarjan osat voi lukea useammankin kerran.