Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään (Kustannus Z, 2022) Kansikuva: Viivi Kulmala
Kuura Juntusen (s. 2002) romaani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävyksestä, jotka etsivät paikkaansa maailmassa. Osa heistä tuntuu tuntevan olevan itsensä kanssa paremmin sinut, osa on edelleen enemmän tai vähemmän hämmennyksissään. Jos tuntee olonsa vieraaksi omassa kehossaan, kuinka sen kanssa tutustutaan?
Romaani kuljettaa tarinaansa neljän kertojaminän kautta. Luku luvulta lukija tutustuu Hellen, Julianin, Leenin ja Caesarin niin sisäiseen kuin ulkoiseenkin maailmaan. Ratkaisu on kunnianhimoinen. Kertojan vaihtuminen ilmoitetaan toki aina kunkin luvun alussa, mutta hahmot ovat samankaltaisine kamppailuineen melko samanoloisia, joten alussa kestää jonkin aikaa päästä näkökulmahyppelyn vauhtiin. Mutta kun kyytiin on päästy, perille kuljetaan sujuvasti.
Melankolissävytteinen tarina tarjoaa koskettavia kohtaloita, heleitä ilonpilkahduksia ja tärkeän näkökulman sateenkaarevaan arkeen.
Veera Miljan 80-sivuinen runokirja, Supersalanen tyttöpäiväkirja, on ilmava ja kevyt fyysiseltä painoltaan, mutta sisällöltään täyttä kultaa.
Milja kirjaa pienellä alkukirjaimella alkaviin lyhyisiin lauseisiinsa kimurantit kaverisuhteet ja ahdistavat kotiolot, kaksoistornien romahduksen ja Irakin sodan, kuvitteelliset hevoset ja mansikkajäätelön kääreisiin verhotut avunpyynnöt. Lauseet muuttavat toisinaan hienoisesti merkitystään sitä mukaa, kun rivi vaihtuu. Sivuille näennäisen heppoisasti asettuvien sanojen painava merkitys iskostuukin mieleen vasta viimeisen pisteen jälkeen.
Lavarunoilijanakin sanaillut Veera Milja käyttää runoissaan helposti luettavaa puhekieltä, ja sivuilta kuuluvan nuoren esiteinin äänen voi kuulla lukiessakin mielessään.
”ja sinä päivänä joka on vielä aika kaukana sinä päivänä joka vääjäämättä luisuu meiän luo
se päivä lähettää jo savumerkkejään jotka näkisin jos en ois jo tarpeeks vanha leikkimään etten nää mitä nään, etten nää mitä nään
sinä päivänä kun en enää oo tää sama kenenkäs sinä päivänä mun pitää päättää kuka oon, ite
sinä päivänä nostelen kaikki nää mun salaisuudet yks kerrallaan repusta aikuisten kahvipöytään ku pienet terävät kivet jotka kerran kellarista keräsin ja joku en tiiä viel kuka se on mut joku
se joku ottaa ne kämmenelleen yks kerrallaan ja ihailee pitkään niitten kauneutta ai tämmöset simpukat. ”
Tuutikki Tolonen: Varjo ikkunassa (WSOY, 2022) Kuvittanut: Kati Vuorento
Kesäloman alkaessa Agnesin kodissa, Rauhalan huvilassa, järjestetään erilaisia kesäleirejä ja paikka täyttyy hälisevistä uudenoppijoista. Myös Agnes ajautuu ystävänsä Pullan kanssa kummitäti-Silvian järjestämälle valokuvauskurssille, joka viekin kaksikon mukanaan niin valokuvauksen kuin huvilan ja suvunkin saloihin.
Tuutikki Tolosen kerronta on valloittavan soljuvaa. Teksti kulkee niin hyvin, ettei kirjaa malta laskea käsistään. Tolonen osaa pitää yllä hienovaraista jännitystä saamatta lukijaa kuitenkaan pelkäämään sivun kääntämistä. Koskettavan tarinan ohella piirtyy myös mielenkiintoinen kuva valokuvauksen historiasta.
Kati Vuorennon kuvat välittävät herkkyydessään ja suloisuudessaan lukijalle kauniit jäähyväiset, sillä Varjo ikkunassa imaisee lukijan mukaansa Agnesin ja Pullan seikkailuihin kolmannen ja viimeisen kerran. Onneksi sarjan osat voi lukea useammankin kerran.
Hanna Kostamo: Syväkyntö (Avain, 2022) Kansi: Timo Numminen
Haastattelin Hanna KostamoaMonikko-lehteen useampi vuosi sitten. Tuolloin tuntui uskomattomalta, miten paljon neljän lapsen kaksosmamma oli joutunut kokemaan. Rintasyöpä ja lähes kuolemaan johtanut verenmyrkytys eivät kuitenkaan näemmä olleet mitään verrattuna siihen, mitä nyt 44-vuotias Kostamo on sittemmin saanut osakseen.
Syväkyntö on Kostamon omakohtainen kirjoitus koettelevista kokemuksista syövän vuositarkastusten välissä ja jo voitetuksi luullun syövän uusiutumisesta; uusista säde- ja sytostaattihoidoista, uusista verenmyrkytyksistä ja -tulpista, läheistenkin sairastumisista ja poismenoista. Ja kuitenkin siinä samalla nelilapsisen perhearjen, rakastavan parisuhteen ja kansainvälisen bisneselämän pyörittämisestä.
Kirjan lukeminen on melkoista vuoristorataa, sillä synkkääkin synkemmistä sävyistään huolimatta kerronta pitää lukijankin pinnalla juuri mustaakin mustemman huumorin avulla. Kostamon ihailtavan vahva asenne ja kiertelemättömän suora sanailu käyvät sydämeen.
Katariina Vuori: Kasvun paikka (Otava, 2022) 334 s.
Moniammatillisen ja monialaisia tietokirjoja kirjoittaneen Katariina Vuoren ensimmäinen romaani Kasvun paikka on hersyvän hauska, tragikoominen ja vastaansanomattoman valloittava.
Kotiäiti-Silvian elämä kulkee näennäisen mukavaa ja rutiininomaista uomaansa; pyykkäystä, siivousta ja kunkin viikonpäivän mukaista ruuanlaittoa lasten ollessa koulussa. Eräällä Ikea-reissulla ostoskärryyn kuitenkin valikoituu viaton yksisarviskasvi, ja sen myötä homma lähteekin vähän käsistä: kasvi toisensa jälkeen koti viidakoituu, eikä tyhjiä tasoja tahdo enää löytyä suurennuslasillakaan. Vaan mitä sanoo mies, joka alati kastelee sukkansa kasteluveden jättämiin lätäköihin ja törmäilee tetrasperman varsiin?
Sekä äidin, anopin että miehen vähättelyistä huolimatta ja rautakaupan viherosaston Riston huojennuttavilla neuvoilla Silviasta kehittyy melkoinen viherpeukalo – ja kekseliäs valehtelija. Kasvirakkaudelle vetää vertoja ainoastaan päähenkilön kaiken voittava rakkaus lapsiinsa.
Vuoren tyyli kirjoittaa on näennäisen vaivatonta. Hoya wayetiit, medinilla magnificat ja alocasia zebrinat soljuvat riviltä toiselle ja päähenkilön rakkaus vihreisiin viettelijöihin on perin romanttista. Tarinankaari kiertyy kauniisti kultaköynnöksen tapaan ja kirjailijan intohimo ja tietämyksen määrä tuoksuu kukkakaupan suloisen sakealta sademetsältä. Ollessaan valtavan viihdyttävä, Kasvun paikka välittää lukijoilleen myös kullanarvoisia hoitovinkkejä. Ilmavan kasvupohjan ainekset perliitistä kookoskuituun, lumensulamis- ja sadeveden käyttö kasteluun ja saunomisen höyrystävät hyödyt kulkeutuvat kuin toisiaan tukevan kasvikeskusteluryhmän käyttäjänimeltä toiselle.
Vuokko HurmeenVärikkäät-sarjan ensimmäinen osa esitteli Värikkäiden perheen punavoimaisen Tiukun, toinen osa sinisiä voimia taitavan Merin ja kolmas osa keskittyy perheen nuorimmaiseen, Tapioon, joka osaa mielensä voimin liikutella kaikkea vihreää – ja vihreän värin muodostavaa keltaista ja sinistä. Useamman värin hallitsevana Tapio saa osakseen perheen ihailua, mutta kun vieraaksi saapuu kullanhohtoinen Loisto, Tapio huomaa pienen vihreän kateuden pistoksen sisällään.
Loiston lisäksi Värikkäiden vieraaksi saapuvat myös Magenta-täti ja Tapion vaari Karri, jotka pakenevat suvun huvilalta edellisessä osassa tapahtuneen Harmauden hyökkäyksen vuoksi. Samaisen hyökkäyksen jälkimainingeissa myös Loiston isä on jäänyt Harmauden vangiksi, ja on sen vuoksi hoidettavana väriparantolassa. Kaiken lisäksi palettia sekoittaa siirtolapuutarhassa asuva mystisen ankea mustavalkoinen mies, Heimo Nokipää, jota Raatomieheksikin kutsutaan.
Värikkäät-sarja onnistuu käsittelemään lapsen tunnemaailmaa sekä konkreettisella että henkisellä tasolla. Tapio jännittää syksyllä alkavaa esikoulua, eikä tutustuminen uuteen Loisto-ystäväänkään tapahdu kädenkäänteessä. Kateus, pelko ja epävarmuus valtaavat Tapion mielen siinä missä lukijankin. Hurmeen sarja tuo Värikkäiden ja Harmauden kontrastilla myös masennuksen ja alakulon helpommin lapsen kanssa käsiteltäviksi.
Reetta Niemensivun kuvitus on tasaisen varmaa; letkeää viivaa ja kauniin vihreää väritystä. Niemensivu tavoittaa hahmojen mielentilat oivallisesti ja piirtää näkyviin niin ilon kuin surunkin.
Ilja KarsikkaanYksisarvinen kertoo pienestä Moasta ja tämän perheestä sekä erityisesti isästä, joka aina viikonlopun tullen katoaa barbaariystäviensä kanssa jahtaamaan imelältä tuoksuvaa yksisarvista.
Vaikka isä muina päivinä laittaa maailman parasta pastakastiketta, hölmöilee hassusti ja lukee iltasatuja, jahdista palattuaan hän näyttää hurjalta hoippuessaan kotiin rikkinäisine housunpolvineen, punaisine paidankauluksineen ja silmäkulmineen. Miksi isä haluaa saada yksisarvisen kiinni, vaikka äitikin raivostuu siitä?
Vauhdikkaan värikkäät kuvitukset valtaavat kirjan aukeamat ja moniulotteinen teksti mielen. Lukijan iästä riippuen teksti saanee erilaisia merkityksiä, erilaisin painotuksin. Perheille, joissa alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia, kirja tarjoaa hienovaraisen tavan käsitellä asiaa, ja havahduttaa jokaisen aikuisen pohtimaan oman käyttäytymisensä näyttäytymistä lapsen silmin.
Yksisarvinen on valtavan upea ja tärkeä kirja. Se tuo saarnaamatta esiin sekä Moan että isän näkökulman; pienen lapsen pelon ja hämmennyksen sekä isän pakottavan vapauden (?) kaipuun. Tarinan isä myös yrittää parhaansa mukaan jättää viikonloppuiset jahtinsa väliin ja etsiä symbolista yksisarvista muualta, Moan opastamana. Avoin loppu on toivoa herättävä.
Veera Salmi: Oboin kirja (Otava, 2022) Kansi: Nelli Längstedt
13-vuotias Oboi pääsee karkaamaan Tómos-Raamatista, vankilan kaltaisesta paikasta, jossa poika on asunut vuosia kolmossisarustensa Fantan ja Marmeladin – ja tuhansien muiden rakennukseen sijoitettujen hahmojen – kanssa. Tarkoituksenaan löytää perheensä auringonkeltainen lapsuuskoti ja selvittää kadonneiden vanhempiensa arvoitus, Oboi saapuu Vuorikaupunkiin, jossa hän törmää yllätyksekseen kansaan, joka ei osaa lukea ja saa vastaanpanemattomat toimintaohjeensa kämmeniinsä asennetuista älypuhelimen tapaisista kjämmenistä.
Kirpputorilla Oboi saa käsiinsä kirjan, jonka tyhjille sivuille kirjoittautuu Oboin tarina. Löydettyään muutamia kaltaisiaan kjämmenittömiä, Oboi pääsee selvittämään niin omaa kuin muidenkin Tómos-Raamatiin teljettyjen taustaa – ja tulevaisuutta.
Veera Salmen aiempien Puluboi-kirjojen tapaan teksti on jaoteltu sivuille melko maltillisesti. Useimpien lukujen lopussa on myös Oboin lyhyt kertaus päivien tapahtumista. Kirja on kuitenkin sekä aiheensa että hieman vaikeamman ja pidemmän tekstinsä puolesta suunnattu Puluboita vanhemmille lukijoille.
Oboin kirja on kunnianosoitus tarinoiden voimalle – ja lukutaidon tärkeydelle. Sotaisissa kohtauksissaan kirja on myös surullisen ajankohtainen.
Anniina Mikaman 1800-luvulle sijoittuva Myrrys kertoo 14-vuotiaasta Niilosta, joka jo pienenä orvoksi jäätyään on päätynyt Kivihalmeen taloon rengiksi, julman isännän käskyvallan alaisuuteen. Kun Niilon ja talon oman pojan, Akselin, metsästysretkellä käy huonosti, tarvitaan paikalle osaavaa parantajaa ja tietäjää, kaikkien hieman pelkäämää myrrysmiestä. Palkkionmaksun koittaessa äkkipikainen isäntä antaakin myrrysmiehelle Niilon rengiksi.
Vailla hellää huomiota ja lähes omanarvontunnotta kasvanut Niilo oppii myrrysmiehen muassa eläessään tuntemaan omat voimansa ja vastineeksi myös yksinäisyyteensä tyytyneen tietäjän elo rikastuu kanssaeläjän myötä. Kun Niilon unohtama menneisyys paljastuu vähä vähältä, uskaltaa hän vihdoin puolustaa sekä itseään että arvojaan.
Tänä vuonna Topelius-palkinnon ansaitusti voittaneessa teoksessaan Mikama kuvaa yhteiskunnan reunamilla elävien hahmojensa yhteiseloa ihastuttavan lämpimästi. Kaunis teksti kunnioittaa luontoa ja luonnollisuutta sekä vanhaa suomalaista kansanperimätietoa ja mytologiaa. Loppu jättää polun auki myös Niilon myöhempien vaiheiden kuvaukselle.
Tero Mielonen & Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat (Ursa, 2021)
”Tutkijoiksi kutsutaan ihmisiä, joiden työnä on selvittää, miten maailmamme toimii”.
Tero Mielosen kirjoittama ja Mari Ahokoivun kuvittama Maailman tutkijat esittelee eri alojen tutkijoita leppoisan lapsilähtöisesti.
Tietokoneella pelaamista rakastaneesta Eduardosta tuli ilmastomallintaja; pienenä puissa kiipeillyt Claire päätyi etsimään uusia hyönteislajeja Amazonin sademetsistä; rikkoutuneita lelujaan korjannut Lin alkoi isona tutkimaan aurinkoenergian hyötyjä. Kirjan kautta tulevat tutuiksi niin tähtitieteilijän työvälineet ja tutkimuksen kohteet, arkeologin ammatin perusosat kuin psykologin mieltä luotaavat käsitteetkin. Kaiken kaikkiaan teos valottaa yhdentoista eri tutkijan ammatin monipuolista työnkuvaa.
Nerokkaasti rakennettu kirja samaistuttaa lapsen erilaisten mielenkiinnon kohteiden kautta tutkimaan harrastuneisuuden mahdollisuuksia ammatiksi asti. Ahokoivun veikeä kuvitus ja mukavan väljästi taitettu kirja sisältää paljon asiaa ja kannustaa ottamaan niistä selvää vieläkin enemmän.
J.K. Rowling: ”Harry Potter ja Viisasten kivi” (Tammi, 2021) J.K. Rowling: ”Harry Potter ja Salaisuuksien kammio” (Tammi, 2021) Ulkoasu ja kuvitus: MinaLima Suomennos: Jaana Kapari
J.K. RowlinginHarry Potter -kirjoista on maailmanmenestyksen myötä julkaistu lukuisia hienoja erikoisversioita. Taikasaagan 20-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistut uutuudet sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta, Viisasten kivestä ja Salaisuuksien kammiosta, sisältävät upeiden kuvitusten lisäksi lapsenomaista ilontunnetta herätteleviä paperitaideteoksia tarinoiden avainkohdista. Niin Tylypahkan kutsukirje, Viistokuja kaikkine putiikkeineen kuin hormipulverimatkustus ja Gilderoy Lockhartin muuttuvat muotokuvatkin avautuvat lukijan hypellettäviksi.
Kirjan valloittavan mielikuvitusrikkaasta ulkoasusta vastaa Miraphora Minan ja Eduardon Liman perustama MinaLima -toimisto, joka on ollut mukana myös Harry Potter – ja Ihmeotukset -elokuvien graafisina suunnittelijoina.
Tanis Gray: Harry Potter -neuleiden taikaa (Tammi, 2021) Kannen suunnittelija: Jukka Iivarinen Suomennos: Sirkku Viitanen-Vanamo
Harry Potter -kirjat ja -elokuvat vilisevät toinen toistaan ihanampia asuja ja asusteita. Tylypahkan tupahuivit ja -villatakit, Weasleyn äidin kutomat jouluvillapaidat, Beauxbatonsin keeppi. Tanis GraynHarry Potter Neuleiden taikaa -kirjan ohjeilla voi taikoa kaikki edellämainitut sekä liudan pipoja, käsineitä ja villasukkia, joita koristavat Potter-maailmasta tutut jutut: Salaisuuksien kammio -pipo, Odotum suojelius! -lapaset, Tunnusta väriä -huispaussukat. Puettavien lämmikkeiden lisäksi kirjan ohjeilla valmistuvat myös erilaiset pehmoeläimet, mukinlämmittimet kuin mobiletkin.
Neuleohjeita on aloittelijasta vaativan tason taitajille, ja kirjan lopussa on myös apuohjeet tasolta toiselle pyrkiville.
Malin FalchinPohjantuli-sarjakuvasarjan ensimmäinen kirja, Peikkolaakso, esittelee rippikouluikäisen, reippaan oloisen ja seikkailuille alttiin Sonjan. Tytön suosikkieno saapuu konfirmaatiojuhliin ja antaa Sonjalle lahjaksi mystisen rintaneulan, jonka on löytänyt tutkimusmatkoiltaan. Mutta eipä aikaakaan, kun korun todellinen omistaja, Espen, tulee vaatimaan omaansa takaisin.
Tarina vie Sonjan ”toiselle puolelle”, Peikkolaaksoon, jossa hän tapaa puhuvia eläimiä, kiukkuisia pikkupeikkoja ja isompia, pelottavia yksilöitä. 168-sivuisen tarinan hahmot ja maailma on rakennettu taiten ja saavat paikoitellen aikaan Peter Panmaisia mielleyhtymiä. Hieman liian avoimeksi tosin jää, mikä on Sonjan tehtävä Peikkolaakson puolella ja kuinka hän lopulta pääsee takaisin omaan maailmaansa – vai pääseekö?
Trondheimissa varttuneen Malin Falchin Pohjantuli on äärimmäisen kaunista katsottavaa. Sulavan notkealla viivalla piirretyt hahmot ja taidokkaasti maalatut taustat ovat mahtava osoitus korkeatasoisesta sarjakuvataiteesta.
Australialaisen Aaron Blabeyn kasaama Hurja jengi on valloittanut maailmaa jo vuodesta 2015 ja Suomeakin keväästä 2020. Lukemaan opetteleville suunnatut sarjakuvakirjat ovat pysytelleet New York Timesin Bestseller-listalla viikkokaupalla ja kirjoja on myyty jo yli 10 miljoonaa neljässäkymmenessä eri maassa.
Hurja jengi koostuu herroista Susi, Piraija, Käärme ja Hai. Entiset pahikset päättävät sarjan alkaessa tehdä täyskäännöksen ja ryhtyä keinoja kaihtamatta hyviksiksi – mikä ei olekaan ihan niin helppo homma. Sankaruuden tielle asettuu nimittäin jos jonkinlaisia hulluja tiedemiehiä ja zombikissaklooneja.
Maltillinen tekstimäärä, ilmeikäs fontti ja selkeä kuvitus ovat omiaan innostamaan uusia ja harvemmin lukevia. Tapahtumat rullaavat eteenpäin lumivyöryn tavoin ja jengin keskinäinen sanailu on huvittavaa. Ei siis ihme, että piirroselokuvankin on huhuttu olevan ainakin jo tuotannossa.
Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet (Karisto, 2021) Kansi: Karin Niemi
Suuren kato- ja kuivuuskauden jälkeen Ilveksen vanhemmat ovat lähteneet etsikkoryhmänsä muassa karuun ja vaaralliseen Silkkomaahan paremman tulevaisuuden perässä. Mummonsa hoiviin jätetty Ilves on nuori kapinallinen ja tahtoo selvittää palaamattomien vanhempiensa kohtalon. Hän saakin sysäyksen tutkimusretkelleen, kun löytää metsästä kuolleen vanhuksen ja tämän listineen hopeahiuksisen robottityttö Ainon.
Aino ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan paha, sillä hänet on alunperin ohjelmoitu ihmisten auttamiseen, mutta viekkaat roistot vain ovat käynnistäneet hänet väärin. Aino lähtee Ilveksen matkaan, koska tarvitsee itselleen latausta, ja kaksikon kimppaan lyöttäytyy myös Ilveksen orastava mielitietty Västäräkki.
Kolmikko kohtaa ympäristökatastrofin jälkeisessä Silkkomaassa toinen toistaan mutatoituneempia hirviöitä, enemmän tai vähemmän vihamielisiä ihmisryhmiä sekä omat pelkonsa ja epävarmuutensa.
Joonas Riekkolan esikoiskirja Silkkomaahan kadonneet vie nuoret lukijat Mad Maxiä vivahtavaan scifiseikkailuun, jossa käänteitä ei puutu. Vauhdin tiimellyksessä herätellään myös pohtimaan luonnon tuhoamisen vaikutuksia.
Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama novellikokoelma Likainen tusina sisältää kaksitoista novellia kahdeltatoista eri kirjailijalta. Kuten tekijänsä, nuorille suunnatun ryppään tarinat ovat keskenään ilahduttavan moninaisia, kun kukin kirjailija tuo tehtävänannoksi saamansa likaisuuden käsitteen esiin haluamallaan tavalla.
Krav magan hikisyyttä, ystävyyden tasapainoa horjuttavaa kateutta, äärimmilleen viedyn tekoälyn tirkistelevyyttä. Pelkoa, halua ja häpeää. Ja oikean ja väärän puntarointia.
Monesti likaisuuden teema jää myös lukijan itsensä löydettäväksi, joskaan se ei päätarkoitus olekaan. Päätarkoitus lienee saada nuoret tarttumaan kirjaan hieman lyhyempien kertomusten houkuttamana ja ikäistensä maailmaa peilaavina.
Ainakaan tekijöidensä ammattitaidosta tavoite ei jää kiinni, sillä useimmilla teoksen tarinanpunojilla on taustallaan hyllyrivillinen aiempaa tuotantoa ja toinen näistä ansaittuja palkintoja.
Stefanos Xenakis: ”Lahja – Miten nauttia elämästä ja nähdä ihmeitä kaikkialla” (Gummerus, 2021) Englanninnoksesta suomentanut Jade Haapasalo
”Useimmat ihmiset näkevät, mutta vain harvat havainnoivat”.
Kreikkalaisen Stefanos XenakiksenLahja on muistutus elämän pienten asioiden huomioimisesta. Sen sijaan, että ihminen kulkisi rutiininomaisesti aamusta iltaan ja päivästä toiseen, Xenakis tuo pienten arkipäiväisten tarinoidensa kautta esiin toisenlaisen tavan hahmottaa elämää: lahjana, joka tulisi avata.
Xenakis muistuttaa kuinka tärkeää on kunnioittaa vanhempiaan – ja kertoa se heille; miten huumorin avulla selviää pidemmästäkin pankkijonosta – ja epäilyttävistä ennakkoluuloista huolimatta jonon päässä saattaakin odottaa kaikista ystävällisin virkailija; ja miten usein oikeastaan vedämmekään herneen nenään lähes olemattomista syistä ja pilaamme sillä sekä oman että mahdollisesti jonkun toisenkin päivän – sen sijaan, että ohittaisimme ärtymyksen aiheuttajan olankohautuksella ja jatkaisimme päiväämme paremmalla tuulella.
Xenakis on pitänyt päivittäisistä ilon ja kiitollisuuden aiheistaan päiväkirjaa, ”Ihmeiden muistikirjaa”, viimeiset kymmenen vuotta. Sen myötä hän on oppinut havainnoimaan niitä päivistään yhä helpommin ja yhä enemmän. Mitäpä, jos antaisi isänpäivälahjaksi – tai joululahjaksi itselleen tai ystävälle – muistikirjan, johon koota omia ilon huomioitaan?
Helena Hallenberg: ”Aivo-Qigong – Harjoita mielesi toimintaa ja terveyttä” (Bazar, 2019) Kansi, ulkoasu ja piirrokset: Susanna Appel
Liikunta on tutkitusti aivojen paras huoltaja. Liikunta vaikuttaa osaltaan myös muihin sisäelimiin, kuten munuaisiin ja sydämeen, joilla taas on edelleen vaikutusta aivoihin. Niin ikään hengityksen sujuva virtaus auttaa aivojen verenkiertoa ja hapensaantia sekä vahvistaa kehon koordinaatiota.
Helena Hallenberg on koostanut muilta oppimistaan ja itse hyväksi havaitsemistaan liikkeistä sarjoja, jotka säännöllissä harjoituskäytössä edesauttavat niin aivojen, sydämen ja munuaisten toimintaa kuin helpottavat stressiä ja korkeaa verenpainetta.
Hallenbergin kehittelemä Aivo-qigong esittelee havainnollisin piirroksin ja selkein kuvauksin 20 rauhallista liikettä, jotka ovat kiinalaisten perinteiden pohjalta saaneet nimensä eri eläinten mukaan. Laiska apina notkuu oksalla; kilpikonna katsoo taivaaseen; tiikeri venyttelee käpäliään. Mielikuvat auttavat mukautumaan liikkeisiin. Paitsi eläimistä, liikesarjat sisältävät vaikutteita myös tanssista ja kamppailutaidoista. Harjoitteissa käytetään koko kehoa, mikä aktivoi tasaisesti aivojen eri osia. Liikkeiden välissä esitellään myös akupisteitä aktivoivia ja avaavia hierontatekniikoita.
Kirjassa käydään läpi harjoitteisiin valmistautuminen, harjoitusten perusteet sekä mahdolliset rajoitukset liikkeiden tekemiseen.
Electronic Artsin julkaisema ja kehittämä FIFA 21 on ollut meillä viime kesän jalkapallon EM-kisoista lähtien aktiivisessa käytössä, ja sen vaikutukset myös reaalimaailman jalkapallokiinnostukseen ovat olleet valtaisat. Pelin kautta tutuksi tulleet hyödylliset pelaajaharjoitteet ovat olleet käytössä lähikentällä ja erilaisia taitoharhautuksia on toistettu ilostuttavan ahkerasti olohuoneessakin.
Lokakuun alussa julkaistu FIFA 22 tuo kotistadioneille uuden hypermotion-teknologiansa ansiosta entistä realistisemman näköiset pelaajat, sulavammat animaatiot ja tasapainotetumman hyökkäys-puolustus -pelin, jossa bottipelaajia ei enää ohitetakaan vain muutamalla tatinpyöräytyksellä. Monipuolisen pelin mukana pääsee tutustumaan yli 17 000:een pelaajaan yli 700:sta tiimistä, ja tokihan oikeita pelaajia on scoutattu myös netin kautta ja kyseisten herrojen viikko- ja vuosipalkat ovat tiedossa. Lajin isojen nimien ohella tutuksi on tullut liuta vasta uransa alussa olevia lupauksia.
Perus Kick off -matsien lisäksi pelaaja pääsee Career moden kautta etenemään itserakentamallaan hahmolla pukuhuoneen perältä huippujoukkueiden tähtipelaajaksi tai kaikkien kunnioittamaksi valmentajaksi. Kenties odotettuimpana uutuutena mukana on Create a club, jossa voi luoda oman joukkueen pelaajapaitoineen, stadioineen ja kannustushuutoineen päivineen. Virtuaalinen valmentajaura näyttää opettaneen lapsille niin rahankäyttöä, järjestelytaitoa kuin aikatauluttamistakin – varsin hyödyllisiä taitoja siis.
Ultimate Team -muodossa availlaan keräilykorttien tapaisia paketteja, joista saa pelaajia ja stadioneiden kustomointimahdollisuuksia. Paketteja voi myös ostaa pelirahalla (joita saa pelatuista otteluista, suoritetuista tehtävistä tai oikealla rahalla). Pakettien kautta koostetuilla tiimeillä voi pelata joko botteja tai oikeita pelaajia vastaan.
FIFA on siitäkin suotuisa peli, että sitä voi pelata sekä yksin että useampi pelaaja samaan aikaan. Netin välityksellä (ja Playstation+ -kuukausimaksulla) pelatuissa Pro Clubs -otteluissa jopa jokaisella pikselipelaajalla voi olla oma ohjaajansa.
Edellisen vuoden versioon verrattuna valikkojärjestelmä ja suurin osa ohjausyhdistelmistä on pysynyt luonnollisesti ennallaan. Menut ovat selkeän värikoodauksensa ansiosta myös varsin havainnollistavat.
Väkivallattomana pelinä FIFA 22 soveltuu perheen pienemmillekin, jotka oppinevat ohjailun kultaisen taidon usein vanhempiaan nopeammin. Mikäli virtuaaliviheriöille ei ole astunut jalallaan kertaakaan, ei hätää, tutoriaalivalmentaja opastaa pelikuvioihin askel kerrallaan.
Haaste 2 (Tactic) Ikäsuositus: 8+ Pelaajia 3-6 Peliajan voi valita itse
Haaste 2 -peli mittaa pelaajien taitoja niin älyllisesti, henkisesti kuin fyysisestikin. Osallistujien tarkoituksena on suorittaa vuorollaan tehtäviä, joiden onnistumisesta muut pelaajat lyövät vetoa. Voittokerroin on sitä suurempi, mitä enemmän valuuttaa uskaltaa laittaa likoon. 144 aktiivista haastetta yllyttävät toiminnallisiin suorituksiin, 144 passiivista tehtävää taas edellyttävät kiperää ajatustoimintaa. Monipuolisissa tehtävissä on mukavasti myös mahdollisuus juniorivaihtoehtoihin.
Vuoden 2017 partypeli -finalistiksikin valittu Haaste 2 on aivan älyttömän hauska, ja jokainen henkilö iästä riippumatta odotti vuoroaan innoissaan. Erityisesti aktiiviset tehtävät olivat lasten suosikkeja, ja ennalta puolen tunnin pituiseksi määritetty peliaika ylitettiin riemukkaasti.
Perhe Alias (Tactic) Ikäsuositus: 7+ Pelaajia 3-8 Peliaika 45+ min
Sanaselityspeli Alias on varmasti kaikille tuttu seurapeli, jossa tarkoituksena on selittää sanoja omalle parilleen niin, että tämä ymmärtää vihjeet. Perhe Aliaksessa ei ole vakipareja, vaan tiimitoveri vaihtuu spinnerin pyöräytyksellä. Nimensä mukaisesti koko perheelle tarkoitetussa pelissä selitettäviä sanoja on sekä helpompia että vaikeampia ja oman hauskan lisänsä peliin tuovat villit kortit ja lasten kortit.
Perhe Aliaksen tapa vaihtaa pareja sattumanvaraisesti joka kierroksella on todella mukava, ennalta sovitut tiimit kun saattoivat taannoin aikaansaada melkoisen totisiakin kamppailuja. Lasten kanssa sanoilla pelaaminen on myös todella opettavaista – ja mikä tärkeintä: hauskaa.
Pako kummituslinnasta (Tactic) Ikäsuositus: 7+ Pelaajia 2-4 Peliaika 20+ min
Lokakuun pimeneviin iltoihin sopii hienosti Pako kummituslinnasta -lautapeli, jossa yksi pelaajista piiloutuu pelilaudan ruudukkoon ja muut yrittävät kummituksina etsiä hänet. Mitä pidempään kummituksia pystyy välttelemään, sitä enemmän kerää pisteitä.
Pako kummituslinnasta toimii periaatteessa kuin laivanupotus, jossa muut rajaavat hakuammunnalla piiloutujan lymypaikkaa. Ainoastaan sekä tyhjien että piiloutujan mahdollisen olinpaikan merkitseminen samanlaisilla merkeillä aiheutti hieman epätietoisuutta.
Maailman lapset (Tactic) Ikäsuositus: 5-10 vuotta Pelaajia 2-6 Peliaika 15+ min
Perheen pienemmille suunnatussa Maailman lapset -pelissä tutustutaan kuvien ja kysymysten avulla maailman eri kansoihin ja kulttuureihin. Pelisäännöt ovat yksinkertaiset ja kaverilta voi aina pyytää apua, jos ei itse tiedä vastausta.
Pelin sääntöjä voi melko vapaasti muokata osallistujien iän mukaan ja pidempien merimatkojen taittamisessa se lieneekin tarpeen, sillä muuten mielenkiintoisia ja hauskoja kysymyksiä ei pääse pohtimaan tarpeeksi usein. Plussaa pelin mukavasta ulkoasusta.
Louisa May Alcott: Pikku naisia (Art House, 2021) Suomennos: Sari Karhulahti Kansikuva: Anna Bond
Louisa May Alcottin Pikku naisia kuuluu kirjoihin, joihin voi uppoutua. Alcottin selkeän kuvailevan kielen kautta lukija pääsee Marchin perheen sisarusnelikon pariin lämpimän takkatulen ja dramaattisten näytelmäesitysten ääreen.
Kirjailijan omaan lapsuuteen perustuva ja alun perin vuosina 1868 ja 1869 kahtena kirjana ilmestynyt teos esittelee Marchin perheen lämpimän ja järkevän äidin sekä tämän neljä keskenään hyvin erilaista tyttöä. Perheen isä toimii rintamapappina Yhdysvaltain sisällissodassa, mutta on läsnä tyttöjensä elämässä kirjeiden kautta.
Vanhin tytär, Meg, on (itse)tietoinen iästään ja toivookin löytävänsä pian hyvän miehen ja perustavansa perheen. Poikatyttö Jo haaveilee kirjailijuudesta ja karttaa kaikkea naismaista turhuutta. Ujo ja herkkä Beth toivoo kaikille pelkkää hyvää jättäytyen itse mieluiten taka-alalle. Nuorin Amy on hieman turhamainen sekä taiteellisesti lahjakas. Nelikon elämä saa naapuriin muuttavasta Lauriesta oivallisen lisän teatteriesityksiinsä – ja innokkaan, mutta kohteliaan ihailijan (etenkin) Jo’lle.
Sisarusten elämästä löytyy luonnollisesti koko kirjo tunteita; sydänalaa korventavaa ihastumista ja katkeraa pettymistä, raivostuttavaa ärsyyntymistä ja sydäntäsärkevää surua, mutta myös kepeää iloa ja rauhoittavaa toivoa.
Pikku naisia jaksaa ihastuttaa vuosisatojen jälkeenkin. Anna Bondin huikean kaunis kansikuva on omiaan houkuttelemaan kirjan pariin yhä uusia lukijoita.
J.M. Barrie: Peter Pan (Art House, 2021) Suomennos: Sari Karhulahti
Peter Pan, poika, joka ei koskaan tahtonut kasvaa aikuiseksi. Miten ihastuttavan riemastuttava J.M. Barrien vuonna 1911 kirjoittaman tarina on vielä – ja ehkä erityisesti – tänäkin päivänä. Barrien kerronta on mahtavan ilkikurista ja suoruudessaan houkuttelevan mukaansatempaavaa.
Peter Pan on hurmaavan vetävä päähahmo, jonka jokaista liikettä ja mielen oikkua hänen muodostamansa joukkio, Kadonneet pojat, seuraavat kuin krokotiili Kapteeni Koukkua. Peter saa houkuteltua myös Darlingin perheen lapset Wendyn,Michaelin ja Johnin mukaansa Kaukamaahan (toisissa suomennoksissa Mikä-mikä-maahan), jossa kaikki on aluksi jännittävien seikkailujen sävyttämää.
Äidin rooliin hyvillään asettautuva Wendy alkaa sukkien parsinnan, mielikuvituslounaiden valmistuksen ja iltasatujen kerronnan lomassa unohtaa vanhempansa. Mutta mitä tapahtuu, kun Wendy ja hänen veljensä haluavat lähteä kotiin ennen kuin on liian myöhäistä?
Toisin kuin Disneyn silotellummat kirja- ja elokuvaversiot, alkuperäisteos piirtää kuvan verrattoman rohkeasta, mittaamattoman itsetyytyväisestä ja jonkin verrankin tarkkaavaisuushäiriöisestä pojasta, joka vakuutteluistaan huolimatta kaipaa äitiään, jota ei muista. Verenhimoisten merirosvojen miekkojen kalskeessa ja sotapolulla marssivien punanahkojen hyytävien huutojen lomassa Barrie kertoo koskettavan tarinan vanhempien rakkauden tärkeydestä.
Second Chance (lautapelit.fi) Ikäsuositus: 8+ Pelaajia 1-6 Peliaika 10-15 min
Tetris-tyyppiset pelit ovat aina olleet henkilökohtaisia suosikkejani. Niin tälläkin kertaa.
Uwe Rosenbergin kehittelemässä Second Chance -pelissä on ilahduttavan helpot säännöt: valitse aina kahdesta kuviosta toinen, piirrä se ruudukkoosi, täysin ruudukko voittaa.
Kuvioita voi asetella 9×9-kokoiseen ruudukkoon haluamallaan tavalla, vaikka peilikuvana, mutta ei toistensa päälle. Mikäli kumpikaan esille käännettävistä kuvioista ei sovi juuri sinun ruutukaavaasi, nimensä mukaisesti peli antaa vielä toisen mahdollisuuden yksilöllisen lisäkortin muodossa.
Ihanaa, että peliä varten ei myöskään tarvitse raivata koko pöytää (tai mattoa) tyhjäksi, vaan pelialue voi olla hyvinkin pieni. Lisäksi laatikossa ollessaankin Second Chance vie kiitettävän vähän tilaa (13cm x 18cm x 4cm). Ja mikäli peliruudukot sattuvat loppumaan, on uusia alustoja helppo napata ruutuvihkosta.
Palikkapeli onkin ansaitusti vuoden 2020 perhepelien voittaja.
EXIT pakohuonepeli – Kielletty linna(lautapelit.fi) Ikäsuositus: 12+ Pelaajia 1-4 Peliaika 45-90 min Vaikeustaso 4/5
Inka ja Markus Brandin juonima Kielletty linna -pakohuonepeli tarjoilee mukavaa aivojumppaa hieman varttuneemmille. Kuten pakohuonepeleissä yleensä, pelin tarkoituksena on ratkoa arvoituksia ja pähkäillä itsensä ulos ansasta, tällä kertaa idyllisen vuoristokylän keskiaikaisesta linnasta.
Mikäli pakohuonepelit eivät ole entuudestaan tuttuja, punaisen langan alkupään löytäminen saattaa olla hieman haastavaa. Onneksi vihjekortit ovat sallittuja ja joukkuepelillä pärjää. Ja rohkeudella. Kielletty linna on tarkoitettu pelattavaksi vain kerran, joten vihjeet ovat vapaata riistaa saksimiselle.
Henkilörajoitus on 1-4 pelaajaa, mikä onkin ymmärrettävää, sillä vihjeitä kätkevät kuvat ovat kooltaan melkoisen pieniä. Ikäsuosituksen 12 vuotta selittynee kyseisen pelin vaikeustasolla (pienemmät tarkkasilmäiset eivät jaksaneet odottaa arvoituksen ratkeamista). Iäkkäämpien illanviettoon kotisohvalta osallistava pakohuonepeli sen sijaan on omiaan. Ja mikä parasta, seikkailu näyttäisi jatkuvan muilla pelilaudoilla.
Kirsi Ranin: Lukupiiri, Kirjoista keskustelemisen elämää muuttava taika (Nemo, 2021)
Siinä missä lukeminen oli esimerkiksi 1800-luvulla harvojen huvia (ja tuolloinkin usein vain uskonnollisten tekstien sävyttämää), viime vuosina erilaiset lukupiirit ovat nauttineet uudesta kukoistuskaudestaan. Yli kymmenen vuotta sitten Kirsin Bookclub -lukupiirin perustanut Kirsi Ranin avaa Lukupiiri-kirjassaan, miksi ja miten kirjoista keskustelu voi muuttaa elämää.
Lukupiirissä ehkä piristävintä – ja toisinaan ärsyttävintä – on, että sen myötä tulee luettua kirjoja, joita ei muuten lukisi. Sattuman kautta saattaa löytää uuden lempikirjansa. Kirjoista keskustelu auttaa paitsi pohtimaan ja perustelemaan omia mielipiteitään myös avartamaan lukukokemustaan, kun kuulee, miten eri tavoin ihmiset lukevat ja ymmärtävät saman tekstin. Muut saattavat kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, joita et itse lukiessasi huomannutkaan. Kirjat ovat lisäksi äärimmäisen hyvä syy tavata säännöllisesti vanhoja ystäviä – ja jos oikein hyvin käy, kirjoista keskustelun lomassa saa myös uusia.
Ranin kertoo käytännön kokemuksen kautta oppimiaan vinkkejä, miten lukupiiri pyörii parhaiten. Miten luettavat teokset valitaan; kuinka usein ja missä tavataan; mitä oheistoimintaa ja rekvisiittaa keskustelussa tarvitaan – vai tarvitaanko? Kirjassa on ehdotus lukupiiri-illan ohjelmakululle ja varoitus kirjakokoontumisten yleisimmistä haasteista ja sudenkuopista. Lopuksi Ranin listaa parisensataa hyväksi havaittua opusta aihealueittain ja sivuilla on tilaa myös omille muistiinpanoille ja lukupiirin pöytäkirjoille.
Varsinkin sosiaalisessa mediassa hurjaa suosiota niittänyt Maisku Myllymäen Holly-kirja voisi olla oivallista lukupiiriluettavaa.
Maisku Myllymäki: Holly (WSOY, 2021) Kannen graafinen suunnittelu: Anna Makkonen
Maisku Myllymäen esikoisteos Holly on vahva kertomus kahdesta toisilleen tuntemattomasta ja täysin erilaisesta naisesta.
Äitinsä tiukkojen raamien puitteissa elänyt Eva lähtee tekemään lehtijuttua erakoituneesta näyttelijättärestä, Hollysta, joka on kertonut nähneensä yksityissaarellaan harvinaisen lintulajin, vihermehiläissyöjän. Viittäkymppiä lähenevä suorasukaisen räväkkä ja näennäisesti mitään häpeilemätön tähti elelee saarellaan kuin estradilla. Siivekkään harvinaisuuden sijaan Eva päätyykin tarkkailemaan kaftaanissaan liihottelevaa entistä katseidenkääntäjää.
Kerrontaa jaksottavat lyhyet poliisikuulustelut, jotka saavat lukijan janoamaan lisätietoa tapahtumista. Myllymäki punookin tietotulvaisilla lauseillaan jännitettä, joka kasautuu naisten välille kuin myrskypilvet taivaanrantaan. Viiniä virtaavat illat saavat Evan padot murtumaan vähä vähältä, ja hän huomaakin lopulta käyttäytyvänsä kuin toinen ihminen.
Käytämme verkkosivustollamme evästeitä, jotta voisimme tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen tallentamalla valintasi ja toistuvat käynnit sivustolla. "Hyväksy kaikki"-nappia painamalla hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Lue tietosuojaseloste.Hyväksy kaikkiHylkää kaikki
