Tiina Mahlamäki: Neuloosi (Into, 2023) Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Neulomisella (tai kutomisella) on monia positiivisia vaikutuksia. Sen lisäksi, että käsillä tehden saa aikaiseksi sukkia, pipoja ja paitoja, parantaa neulominen tutkimusten mukaan myös keskittymiskykyä, kognitiivisia taitoja sekä ajatusten jäsentämistä ja purkamista. Toisille, kuten Neuloosi-kirjan kirjoittajalle Tiina Mahlamäelle, neulominen toimii myös meditaationa.
Uskontotieteilijä Tiina Mahlamäki kutoo tietokirjaansa neulomisen historiaa, tekniikoita sekä henkilökohtaista ja yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Siinä missä neulekiltoihin hyväksyttiin aikoinaan vain miehiä, yhdistettiin kutojan mielikuva myöhemmin harmaapäiseen, keinutuolissa istuvaan mummoon. Mahlamäen kirja kuitenkin osoittaa, että neuloja voi olla kuka ja millainen tahansa ja stereotypiat on syytä heittää jämälankakoppaan.
Mahlamäen kirja on rauhoittavaa, innostavaa ja koskettavaa luettavaa. Kertoessaan, miten neulominen tuli Espanjaan 700-luvulla, laajemmin Eurooppaan 1300-luvulla ja birgittalaisnunnien myötä Suomeen keskiajalla, Mahlamäki punoo mukaan oman tarinansa lukioikäisestä punkkarista, joka hurahti kutomiseen, sai käsityöneuvoja ja -ohjeita äidiltään, sekä lopulta kutoi tälle taivassukat.
Silmukoista, palmikoista ja kaarrokkeista kertoessaan Mahlamäki tuo esiin myös hyväntekeväisyyteen neulotut nutut, puiden ympärille kiedotut neulegraffitit ja kannustavan ja tiedostavan yhteisöllisyyden. Neulominen ja neuleet ovat mukana niin arjessa kuin juhlassakin, ne kertovat tekijästään ja kantajastaan sekä välittävät tarinoita että lämpöä.
Satu Vasala: Opi neulomaan 1 ja 2 (Pieni karhu) Teksti ja valokuvat: Satu Vasala
Mikäli kutominen (tai neulonta) kiinnostaa, mutta perusteet ovat unohtuneet yläasteen kässätunnin hikisiin uumeniin, kannattaa silmukoiden saloihin tutustua Satu Vasalan selkeiden oppaiden kanssa. Yksityiskohtaisesti etenevien ohjeiden mukaan valmistuvat vielä vaikka joululahjaksi niin peruspipot, -villasukat kuin -lapasetkin.
Heli Nikula: Villahullu – asusteet (Readme, 2024) Kansi: Marko Tapani Valokuvat: Tiina Routamaa
Heli Nikulan kolmas neulekirja ohjeistaa nimensä mukaisesti villaisten asusteiden tekemiseen. Mukana on pipoja, sukkia ja tumppuja; pantoja, rannekkeita ja nilkkureita. Lähtökohtaisesti ohjeet on kirjoitettu niin, että aloittelijakin pääsee kärryille. Samasta syystä kirjan sisältö koostuu neuleiden sijaan asusteista, jotka ovat pienitöisiä ja siten helpompia saada valmiiksi(kin).
Tiina Lukkarinen: Neulova kettu – Värikkäitä neuleita (Readme, 2024) Kansi: Marko Tapani Valokuvat: Anna Välimäki
Tiina Lukkarisen, eli Neulovan ketun, kirjassa on toinen toistaan värikkäämpiä pukineita jo hieman edistyneemmille neulojille. Luonnosta ideansa ja nimensä ammentaneita ohjeita löytyy neuleiden lisäksi myös saman tyylisarjan pipoille ja vanttuille.
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva (WSOY, 2024) Kannen suunnittelu: James Zambra
Tove JanssoninMuumit ja suuri tuhotulva -kertomuksessa lukija kohtaa ensimmäisen kerran Muumimamman ja Muumipeikon, jotka etsivät teilleen kadonnutta Muumipappaa. Etsintäretkellään parivaljakko kohtaa muitakin mielenkiintoisia kulkijoita, joista kaksikon matkaan liittyy Nipsu. Eikä reissu tietenkään olisi mitään ilman raivoavaa myrskyä ja kaiken alleen peittävää tulvaa – muumimaista seikkailua, siis.
Alunperin vuonna 1945 ilmestynyt tarina esittelee hahmojen ohella Tove Janssonin ennakkoluulottoman tavan kertoa tarinoita. Tapahtumat kuljettavat niin hahmoja kuin lukijoitakin askel kerrallaan syvemmälle metsään ja mitä eriskummallisempien seikkojen luo – mutta niihin suhtaudutaan joka kerta varsin mutkattomasti. Hahmot eivät ole ohuen yksioikoisia tai -toikkoisia, vaikka kaikilla toki hallitsevat luonteenpiirteensä onkin. 80-vuotisjuhlalaitoksessa on mukana Toven omat luonnehdinnat hahmoistaan.
Kaunis kirja kuljettaa tarinaa myös Tove Janssonin omintakeisen piirros- ja maalausjäljen avulla. Nykypäivän muumien ollessa pehmeän pyöreitä, ovat ne Toven alkuperäisissä kuvissa sykähdyttävästi hieman rupeloisempia, ja maisemat uhkuvat jännitystä ja seikkailua.
Päivi Haanpään ja Marika Riikosen nuorille suunnattu Vajaa tusina koostuu yhdentoista eri kirjailijan novelleista. Kohdeyleisö huomioonottaen lyhyttarinoissa on ystävyyttä, ihastumista ja epävarmuutta; itsensä etsimistä, ensimmäisiä kokeiluja ja menneen viattomuuden kaipausta.
Eri kirjailijoiden tyylit kertoa vaihtelevat suoraviivaisesta realismista hämmentävään mysteeriin ja koskettavasta säerunosta pimeään kauhuun. Novellikokoelma onkin omiaan esittelemään erilaisia kerrontatapoja, joita voi lukea lyhyissä pätkissä tai pitkässä putkessa. Tekstimaistiaisten kautta voi kenties löytää oma suosikkinsa – ja sitä kautta lisää luettavaa.
Antti Rönkä: Kiltti poika (Gummerus, 2024) Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Antti Röngän kolmas romaani, Kiltti poika, kertoo 27 vuotta täyttävästä miehestä, joka päättää syntymäpäivänsä aattona päästää itsensä päiviltä.
Rönkä kirjoittaa painavasta yksinäisyydestä ja kuristavasta ahdistuksesta kaunista kieltä. Lauseet putoilevat sivuille näennäisen vaivattomattomasti, mutta vaativat lukijaltaan silti. Sydäntä väräjävän sympaattiset takaumat paljastavat pienestä pitäen pakonomaisen kiltin pojan, joka ottaa niskoilleen niin omat kuin muidenkin syyt. Vuosien saatossa kertaantunut ominaisuus koituu hänen kohtalokseen myös myöhemmällä iällä.
Syntymäpäiväaattoon asti patoutunut kiltteyden pakko purkautuu päämäärättömänä haahuiluna ja edes jonkinlaisen kiintopisteen etsintänä pääkaupungin yössä. Melankoliaa tihkuva kerronta huomauttaa pienistä yksityiskohdista, jotka osoittavat, miten pienistä valinnoista elämän suunta joskus on kiinni.
Anni Kytömäki: Mirabilis (Gummerus, 2024) Kannen suunnittelu: Jenni Noponen
Anni KytömäenMirabilis kuljettaa lukijan mukanaan vuoden 1865 Korraharjusta muun muassa Amurinmaan, Bergenin ja Kayakin kautta vuoden 1932 Washingtoniin. Tai oikeastaan tarina alkaa ja loppuu jo aiemmin, kun viimeinenkin stellerinmerilehmä ja Pallaksen kormorantti metsästetään sukupuuttoon.
Finlandia-palkittu Kytömäki on aiemmissakin kirjoissaan tuonut esiin rakkautensa luontoon. Kauniin sanakääntein punottu tarina kuvastaa tälläkin kertaa kirjailijan huolta luonnon ja -kappaleiden välinpitämättömästä kohtelusta.
Kytömäki kertoo Mirabiliksen tarinaa useamman kertojan ja maiseman näkökulmasta: Amurinmaan suomalaiseen siirtokuntaan matkaavan Iso-Riikan, todellisuudessakin eläneen luonnontieteilijä Leonhard Stejnegerin ja Iso-Riikan kaksoslapsista toisen, sirkustaiteilija Ellan silmin. Siinä missä Riikka kulkee tiikerin jalanjäljissä ja Stejneger Georg Stellerin, Ella (taiteilijanimeltään Mirabella) etsii omia polkujaan – ja saa lopulta muut etsimään hänen jälkiään.
Sekä kirjan tarina että kieli on hengästyttävän kaunis ja koskettava. Tahoilleen kaipaavien ja tuntemattomaan tarpovien päähenkilöiden juurettomuus on omiaan seikkailijoille itselleen, mutta raastavan haikeaa taakse jääneille.
Heli Laaksosen kaunotietoluontokirja ”Jatkos” sisältää oivaltavia tiedon purskeita luonnon ihmeistä. Riemastuttavista säkeistä selviää niin männyn pihkan tympeiden yhdisteiden vaikutus sen tuhohyönteisille, pujon varkailta suojaava vaikutus kuin sekin, että jokaisessa ihmisessä virtaa kultaa keskimäärin 0,2 milligrammaa.
Kirjailija tekee mainioita verrastuksia niin saukon ja ihmisen turkin tiheyden kuin siilin horroksen ja homo sapiensin somen selailun välillä. Tiettäväksi tulevat myös variksen ja harakan sekä rypsin ja rapsin erot.
Laaksosella on taitava tapa tehdä keräämistään tiedoista selkeitä ja helposti omaksuttavia. Esimerkiksi kaksigrammainen siankuonolepakko on niin pieni, että sen koko perhe mahtuisi kuulokekoteloon, rafflesian kukan nuppu on nyrkkeilyhansikkaan kokoinen, kiivilinnun siivet taas juustonaksun kokoiset.
Murrerunoistaan tunnettu Laaksonen käyttää kaunotietoluontokirjoissaan kirjakielisempää ilmaisua, mutta sitäkin viehättävän vallattomasti. Luonto- ja ympäristöneuvojaksi opiskelleen kertojan into ja kiinnostus tutkimiinsa kohteisiin kuuluu – ja näkyy, sillä Laaksonen on itse kuvittanut kirjansa taidokkailla lyijykynäpiirroksilla.
”Jatkosta” edeltää kaksi vuotta sitten julkaistu ”Luonnos”, mutta kirjat voi lukea kummassa järjestyksessä tahansa.
Mari Metsäpirttilä: Kivusta eroon – Jäsenkorjaajan opit kivuttomaan elämään (Readme, 2024)
”Mitä tehdä, kun selkä ei suoristu, pää ei käänny, käsi ei nouse tai jalka ei kanna?”
Jäsenkorjaaja Mari Metsäpirttilä kertoo kirjassaan hyvinvoivan ja toimivan kehon perusedellytyksistä. Mikä kaikki vaikuttaa ryhtiimme ja koko olemukseemme? Ja miten pienikin poikkeama kehon suoralinjasta voi vaikuttaa hyvinkin kauaskantoisesti?
Kipu on usein oire, joka saattaa näyttäytyä täysin toisella puolella kehoa kuin sen aiheuttava todellinen vaiva. Kun hoidamme pelkkää kipupistettä, saatamme aiheuttaa epätasapainoa toisaalle kehoomme – mikä taas aiheuttaa erilaista kipua jälleen eri kohtaan. Metsäpirttilän kirja pureutuu nimenomaan tästä syystä kivun alkuperäisen aiheuttajan löytämiseen ja hoitamiseen.
Kirjassa käydään läpi kehon rakenne, toiminta ja yleisimmät ongelmat, kuten selkärangan vinoumat, jalan virheasennot ja nivelkivut. Asentovirheisiin tarjotaan korjausehdotuksia ja huolto-ohjeita niin venytysten, kipukoukun käytön kuin liikunnankin muodossa.
Metsäpirttilä muistuttaa myös kehon moni- ja tasapuolisuuden ylläpitämiseksi käyttämään päivittäin sekä oikeaa että vasenta kättä. Turhan helposti kaikki vaativammat hienomotoriset tehtävät kun tulee tosiaan suoritettua sillä vahvemmalla kädellä, mikä osaltaan vaikuttaa vartalon kallistumiseen enemmän hallitsevan käden puolelle.
Tärkein kirjan oppi on kannustus, sillä jokainen voi itse vaikuttaa oman kehonsa hyvinvointiin pitämällä huolta niinkin perusasioista kuin aineenvaihdunnasta, stressin purkamisesta sekä liikunnan ja levon tasapainosta. Kiinnittämällä tietoisesti huomiota muun muassa riittävään veden juomiseen ja monipuoliseen ruokaan, istumisasentoon ja taukojaloitteluun sekä mielen hyvinvointiin voimme itse huoltaa kehoamme ja parantaa oloamme.
Yli kolmekymmentä vuotta tanssipedagogina, jooga- ja pilatesopettajana sekä kehonhuolto – ja kehonhallintalajien asiantuntijana toimineen Fatima Witickin kirja perehtyy lymfakierron ongelmiin, faskioiden kireyteen sekä vagushermon häiriöihin – ja näiden parantamiseen.
Lymfakierto tarkoittaa elimistön imunestekiertoa, ja se toimii osana immuunipuolustusta, verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Toimiessaan lymfakierto virtaa imusolmukkeiden kautta verenkiertoon ja poistaa kudoksista ylimääräisen nesteen ja soluista kuona-aineet.
Lymfakierto saattaa kuitenkin häiriintyä raajojen pehmytkudosinfektioiden, murtumien, leikkausten sekä ylipainon vaikutuksesta. Mikäli lymfakierrossa on tukoksia, eikä kuona-aineiden poisto toimi, solujen toiminta heikkenee. Tämä ilmenee mm. väsymyksenä ja erinäisinä vaivoina ja särkyinä.
Lymfakierron toimintaa voi ylläpitää stressin ja liikasyömisen välttämisellä, liikunnalla ja raajojen hieronnalla. Kirjasta löytyy ohjeet niin kokonaisvaltaiseen kuin lyhyempäänkin lymfahierontaan.
Lymfakierron lisäksi myös hermostolla on tärkeä osa hyvinvoinnissa. Hermosoluista koostuva koko kehon kattava hermosto välittää sähköimpulssien välityksellä viestejä sekä ihmisen sisältä että ulkopuolelta, ja säätelee sen mukaisesti niin elimistön fysiologia kuin tunne-elämänkin toimintoja.
Kirjasta löytyy ohjeita hermorataliu’utuksiin, rauhallisiin liikkeisiin, jotka vapauttavat hermoratoja ja auttavat siten kireitä lihaksia vapautumaan ja toimimaan paremmin. Liikkeitä löytyy niin niskan, iskiashermon kuin koko kehonkin avaamiseen.
Myös faskioiden eli lihas- tai sidekudoskalvojen toiminta vaikuttaa kehon liikkuvuuteen, solujen uusiutumiseen ja erilaisten jumien laukeamiseen. Kaikenlainen hyvällä tekniikalla suoritettu liikunta sekä esim. jooga ja syvävenyttely notkistavat lihaskalvoja. Kirjasta löytyykin yksityiskohtaiset ohjeet vartalon eri osien venyttelyihin ja kehon oikeaoppisen linjauksen saavuttamiseen.
Lopuksi kirjassa käydään lyhyemmin läpi erityisesti parasympaattista hermostoa säätelevä vagushermo ja sen toiminta. Vagushermo vaikuttaa kehon rauhoittumiseen ja stressistä palautumiseen, joten senkin herättely ja huolto kannattaa.
David JP Phillips: ”Kuusi ainetta jotka muuttavat elämäsi” (Minerva, 2024)
Ruotsalainen luennoitsija David JP Phillips sekoittaa kirjassaan nimensä mukaisesti kuusi ainetta, jotka voivat muuttaa elämäsi. Mikä parasta, ihmiskeho tuottaa kyseiset ainekset itse – ja jopa silloin, kun niitä tarvitsee.
Phillips aloittaa ”enkelicocktailinsa” dopamiinilla. Dopamiini luo motivaatiota, saa tarttumaan hetkeen, suorittamaan tehtävät loppuun sekä lisää omistushalua ja nautintoa. Dopamiinilla on tärkeä osansa myös pitkäaikaisen muistin toiminnassa. Dopamiinia (ja nimenomaan hidasta dopamiinia) syntyy sellaisten aktiviteettien ja kokemusten seurauksena, joista on ihmiselle hyötyä nyt ja tulevaisuudessakin, ja joiden vaikutus kestää kauemmin – toisin kuin hassunhauska TikTok-video, joka tuottaa ns. nopeaa dopamiinia, hetken huvia. Hidasta dopamiinia tuottavia toimintoja ovat esimerkiksi lukeminen, asioiden oppiminen ja liikunta.
Cocktailin toinen aines on oksitosiini, aivojen neuropeptidi ja veressä kulkeva hormoni, joka auttaa läsnäolossa, huolenpidossa ja yhteenkuuluvuudessa. Oksitosiinia erittyy esimerkiksi, kun hämmästelemme luonnon suuruutta, seurustelemme ja olemme kontaktissa läheisiimme ja autamme muita. Myös kiitollisuus ja meditointi lisäävät oksitosiinia kehossamme.
Serotoniini taas on yhteydessä ihmisen sosiaaliseen asemaan. Kohteliaisuudet, nähdyksi ja kuulluksi tuleminen sekä sellaisetkin peruspilarit kuin kuntoilu, uni ja ravinto vaikuttavat serotoniinitasoon. Serotoniini tarvitsee myös auringonvaloa. Siinä missä dopamiini saa ihmisen haluamaan jotakin, mitä hänellä ei ole, serotoniini saa ihmisen tyytymään siihen, mitä hänellä jo on.
Stressihormoniksikin kutsuttu kortisoli paitsi tasapainottaa immuunipuolustusta, antaa ihmiselle energiaa selvitä stressaavista tilanteista. Vaikka kohtuullinen määrä stressiä onkin hyvästä, liian pitkään jatkunut kroonistunut stressi altistaa kehon erilaisille tulehduksille ja vaivoille niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kortisolin haitallista määrää voi vähentää meditaatiolla, oksitosiinilla, kuntoilemalla ja hengittämällä oikein ja rauhallisesti.
Hyvän olon endorfiinia saa aikaan hymyilemällä ja nauramalla – ja samalla erittyy myös serotoniinia ja dopamiinia. Euforista tunnetta lisäävät myös kuntoilu, musiikki, suklaa ja kylmä kylpy.
Testosteronia tarvitaan itseluottamuksen rakentamiseen. Testosteronia lisäävät esimerkiksi voittaminen ja (voima)musiikki sekä tietynlainen ruumiinkieli ja äänenkäyttö, jotka antavat tunteen kuin omistaisi koko maailman.
Phillipsin tarjoaman kuuden aineen cocktailin perusta rakennetaan pitkälti riittävällä unella, monipuolisella ravinnolla ja liikunnalla. Kaiken kattavaa hyvän olon tunnetta lisäävät myös (mielellään päivittäinen) meditaatio, tietoinen läsnäoleminen, itseä sättivien ajatusten muokkaaminen ja muiden auttaminen. Kirja antaa myös ilahduttavan konkreettisia neuvoja, miten valmistautua työhaastatteluun, treffeille tai nukkumaanmenoon.
Joonas Tolvanen: ”Todellinen voimasi – 100 asiaa jotka voit oppia Shaolin-munkeilta” (Atena, 2024)
Lääkäri Joonas Tolvanen kiinnostui terveyden kokonaisvaltaisesta merkityksestä ja sitä kautta Shaolin-temppelien opetuksista. Lukuisia kertoja Kiinassa ja Shaolin-mestareiden opissa käytyään, Tolvanen sai kung-fu-mestarin arvonimen sekä jotain titteliäkin tärkeämpää: sisäistä rauhaa, kärsivällisyyttä ja armollisuutta myös itseään kohtaan.
Tolvanen jakaa kirjassaan mestareidensa oppeja ja avaa niiden merkityksiä niin kuin hän itse on ne ymmärtänyt. Buddhalaisesta Shaolin-perinteestä ammentavat opetukset kehottavat muun muassa keskittymään nykyhetkeen, olemaan takertumatta mihinkään ja löytämään oman motivoivan voimansa. Elämän peruskysymysten äärelle johdattelevat neuvot ovat ilahduttavan arkisia ja käytännönläheisiä.
Helppolukuinen kirja sisältää sata sanontaa ja lyhyen tarinan, joka mestarin lauseeseen liittyy. Mahdollisesta nopealukuisuudestaan huolimatta kirjan ääreen kannattaa pysähtyä ja miettiä neuvoja myös omalta kannaltaan.
Sarjakuvat ovat oivallisia lukuinnon kasvattajia ja ylläpitäjiä. Maltillisen tekstimäärän ja kerrontaa tukevien kuvien avulla lukeminen helpottuu. Alla esittelyt kahdesta melko erilaisestakin sarjakuvateoksesta.
Äitinsä kanssa kaksin asunut Mira muuttaa sarjakuvasarjan neljännessä osassa, Perheitä, rakkautta, kesää, äidin ja äidin miesystävän, Joakimin, kanssa asuntolaivaan. Samaan aikaan Mira saa tilaisuuden tutustua biologiseen isäänsä, jota ei ole milloinkaan ennen tavannut. Melkoisia muutoksia sekä kaksitoistavuotiaalle Miralle, tämän äidille että isän perheelle.
Miran elämässä olisi aineksia mahdollisesti synkempäänkin kerrontaan. Miksi pitää muuttaa asuntolaivaan, kun haluaisi vain asua kuin ”normaalit” ihmiset (eikä edes osaa uida)? Miten sopeutua isän elämään, kun tällä on jo perhe, johon kuuluu vaimo ja lapsi? Mitä tehdä, kun vanhat ja uudet kaverit eivät oikein tule keskenään toimeen?
Mutta ei, tanskalaiskaksikko Sabine Lemire ja Rasmus Bregnhøi kuljettavat Miran (ja lukijan) hirmuisen mukavasti ohi kaikkien karikoiden – ja ai että se on virkistävää! Ikävällä mässäilyn sijaan kaikki sarjan hahmot ovat todella mukavia ja lämpimiä, ja osaavat tukea sekä sanoin että teoin Miraa tämän kohdatessa kaikkea uutta ja jännittävää.
Tarina ei kuitenkaan ole mitenkään hampaaton, Miran elämässä on esteitä ja epävarmuuksia. Mutta niistä päästään yli päiväkirjaan purkautumalla ja äidin, Joakimin, isän, isoäidin ja ystävien kanssa keskustelemalla. (Ja uimaankin opitaan!)
Bregnhøin suloisen mutkaton ja lempeän pehmeä kuvitus tukee Lemiren viattoman välitöntä kerrontaa. Ihanan sarjakuvan parissa viihtyy monen ikäinen.
Norjalaisen Malin Falchin alunperin nettisarjakuvana alkanut fantasiasaaga, Pohjantuli, on ennättänyt jo kuudenteen painettuun opukseensa. Reilusti päälle 100-sivuisten albumien kautta lukija on päässyt Sonjan matkassa tutustumaan Peikkolaakson rinnakkaismaailman asukkaisiin. Tutuiksi ovat tulleet niin puhuva karhu Otso, vuorikansan Lotta kuin peikkopoika Espen – puhumattakaan ilkeistä viikingeistä ja näiden orjapojasta kuin näkijä Variksesta.
Kuvitukseltaan huikaisevan hieno ja juoneltaan monialaisesti haarautuva tarinateos on tarjonnut tummaa tunnelmaa, jännittäviä käänteitä ja koskettavia hahmoja. Kukin kirja on myös jättänyt ilmaan kysymyksiä, joihin saadaan vastauksia aina seuraavassa osassa. Niin tälläkin kertaa.
Vaikka Pohjantuli 6 on tekijän loppusanojen mukaan Sonjan ensimmäisen seikkailun päätös, jättää se edelleen vastaamatta lukuisiin kysymyksiin. Jatkoa on tiemmä luvassa, mutta päätöslauseiden mukaan ei ilmeisesti kovinkaan pian. Siihen asti luettavaa riittää toki näissäkin.
Elina Pitkäkangas: Naraka (WSOY; 2024) Kannen suunnittelu: Kaisu Sandberg
Teosparin ensimmäisessä osassa, Sang (WSOY, 2022), Elina Pitkäkangas maalasi lukijoilleen huikaisevan laajan ja upean monikerroksisen maailman, jossa ihmisiä valvotaan tarkasti ja kaikkien arvo mitataan rahassa. Surkeiden sattumusten sarjan seurauksena nuori Kong Dawei päätyi Fusangin, dystooppisen aasialaisen valtakunnan pääkaupunkiin, julman matriarkan vallan alle.
Duologian toisessa osassa, Naraka, Dawei palaa kotiinsa, vuoristokylän raikkaisiin tuuliin ja rakkaidensa luo, kuten ensimmäisessä kirjassa palavasti tahtoi. Mutta mikään ei tietenkään ole, kuten ennen. Karut kokemukset ovat jättäneet Daweihin jälkensä, ja huoli isoveljestä jäytää yhä.
Edessä on siis jälleen vaarallisia ja täpäriä tilanteita, kun Dawei lähtee rakastettunsa Drayn kanssa pelastusretkelle Narakan työleirille, jossa isoveli-Ren saattaisi olla. Mutta miten kokemukset ovat muuttaneet Reniä, ja haluaako tai tarvitseeko hän tulla pelastetuksi? Mille puolelle Dawein itsensä tulisi asettua, kun ystävyys punnitaan?
Elina Pitkäkangas kuljettaa lukijan jälleen läpi hurmaavan hienon ja koskettavan tarinan. Yksityiskohtaisesti rakennetun maailman lisäksi Pitkäkangas taitaa ihailtavasti myös tunteiden liikutuksen.
Rasaliina Jänö: Viimeisen munasolun maailmanvalloitus (Viisas Elämä, 2024) Kansi: Jonna Nisu
Rasaliina Jänön blogiin perustuva kirja, Viimeisen munasolun maailmanvalloitus, on mustan huumorin sävyttämä matkakertomus lapsettomuushoidoista. Lyhyehköjen blogimerkintöjen kautta lukija saa kaunistelemattoman kuvan hoitojen rankkuudesta, kivuista, säryistä ja epämääräisistä tuntemuksista – sekä jatkuvasta jännityksestä ja stressistä, pysyykö alkio menossa mukana.
Lineaarisen kerronnan sijaan Jänö pomppii aikajanalla, mikä osaltaan helpottaa lukijan osuutta. Epätoivon syövereissä ei vellota koko ajan, vaan lukemista keventävät Jänön alkiosta jo teini-ikäiseksi kasvaneen jälkipolvenkin hupaisat kommentit.
Jarno Paalasmaa: Vapaus ja rajat – kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (Viisas Elämä, 2024) Kansi: Jonna Nisu
Kasvatuskysymyksiin erikoistunut tietokirjailija Jarno Paalasmaa pureutuu kirjassaan, Vapaus ja rajat, viime vuosina yleistyneeseen kaverivanhemmuuteen ja sen vaaroihin.
Kaverivanhemmuudella tarkoitetaan nimensämukaisesti vanhempaa, joka toimii päätöksissään ennemminkin kaverin kuin vanhemman tapaan. Siinä missä vanhemman kuuluisi jo lapsen turvallisuudentunteen vuoksi asettaa tietynlaisia rajoja, kaverivanhempi antaa konfliktin pelossa periksi lapsen omille mielijohteille.
Vaikka tarkoitus voi olla hyvä, kaverivanhempi saattaa itse asiassa Paalasmaan tutkimusten mukaan aiheuttaa enemmän haittaa. Kaverivanhemmuuden seuraukset kun ulottuvat usein myös lapsen muihin sosiaalisiin ympyröihin, kuten kaverisuhteisiin ja koulumaailmaan.
Negatiivisten vaikutusten lisäksi Paalasmaa käy kirjassaan lyhykäisesti läpi lapsen ikävaiheet ja neuvoo, millaisia rajoja kuhunkin kasvun vaiheeseen kuuluisi.
Ben Furman: & lasten haasteet taidoiksi (Viisas elämä, 2023) Kansi: Marika Tynnilä
Ben Furman tarjoaa uusimmassa kirjassaan uudenlaisen lähestymistavan lasten erilaisiin haasteisiin. Syyllistämisen ja rangaistusten sijaan taitolähtöinen kasvatusmenetelmä näkee haasteen, mutta myös taidon, jonka oppimalla lapsi pääsee haasteen yli.
Periaatteessa minkä tahansa haasteen voi oppia kääntämään opeteltavaksi taidoksi. Furmanin kirja tarjoaa käänteentekeviä opeteltavia taitoja moniin yleisiin haasteisiin, kuten keskittymiseen, heikkoon itsetuntoon ja yöheräämisiin sekä erilaisiin pelkoihin, raivokohtauksiin ja ujouteen.
Opeteltavan taidon löytää miettimällä ensin tilanteita, jotka ovat lapselle hankalia. Sen jälkeen mietitään, mikä taito voisi auttaa selviytymään kyseisissä tilanteissa paremmin. Oppimisen kannalta on toki tärkeää, että lapsi itse osallistuu projektiin: hän tunnistaa haasteen ja haluaa toimia toisin, koska hän ymmärtää mitä hyötyä uudenlaisesta toimintatavasta olisi hänelle itselleenkin.
Leikkimielisyys ja takapakit kuuluvat asiaan – ja uuden taidon oppimisen myötä tietysti myös juhlat.
”Lapsilla ei ole ongelmia. Heillä on vain taitoja, joita he eivät ole vielä oppineet”.
Amy Cuddy: Vahvasti läsnä – Sisäinen rohkeus, ulkoinen itsevarmuus (Viisas Elämä, 2024) Kansi: Laura Noponen
Sosiaalipsykologi Amy Cuddy on keskittynyt urallaan läsnäolon ja kehonkielen vaikutuksiin. Pienelläkin asennon ja asenteen muutoksella voi olla suuri vaikutus yksilön sisäiseen rohkeuteen ja sitä kautta myös ulkoiseen itsevarmuuteen.
Nuoruudessaan auto-onnettomuudessa loukkaantunut Cuddy kuntoutti itsensä takaisin koulunpenkille ja opiskeli tohtoriksi asti. Vuosien saatossa Cuddy on työryhmineen tutkinut erilaisten asentojen vaikutusta esimerkiksi ennakkoluuloihin ja työnhakijan pätevyyden arvioimiseen. Omien tutkimustensa lisäksi Cuddy käy Vahvasti läsnä -kirjassaan läpi koko joukon muita mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Amy Cuddy esittelee tutkimustuloksiaan myös vuoden 2012 TED Talkissaan, joka onkin yksi kaikkien aikojen katsotuimmista puheista.
Monien testien ja todistelujen kautta tietynlaisten, vain pari minuuttia kestävien voima-asentojen onkin havaittu lisäävän tutkittavien rohkeutta ja itsevarmuutta. Ennen seuraavaa stressaavaa tilannetta kannattaakin siis asettua omassa rauhassa esimerkiksi parin minuutin supersankariasentoon.
Tim Probert: Lightfall – Viimeinen liekki (WSOY, 2024) Suomentanut Kati Valli
Nuori Beatrice auttelee adoptio-isoisäänsä, Alfirid Possuvelhoa, tämän rohdospuodin pyörittämisessä ja lähtee keräämään erästä eliksiiriä varten tarvittavia rohtoja. Leppoisasti alkava tarina saa mystisen käänteen, kun hieman unhoittelevainen Possuvelho-vaari katoaa tällä välin ja jättää jälkeensä vain hämmästystä herättävän kirjeen. Mikä on Rauhattoman nukkujan sinetti, jota vaarin on täytynyt omien sanojensa mukaan lähteä tarkistamaan?
Esi-isiään, jo sukupuuttoon kuolleiksi luultuja galduureja etsivä Cadwallader, eli Cad lyöttäytyy Beatricen matkaan ja yhdessä parivaljakko lähtee etsimään kadonnutta vaaria. Rennonletkeä ja lähes mitään pelkäämätön Cad toimii mainiona vastinparina koko ajan varuillaan olevalle Bealle, joka on aika ajoin hukkua huoliinsa.
Etsintäretkellään yhteisen sävelen löytävä kaksikko kohtaa esteitä, vihjeitä ja mitä mielenkiintoisimpia muita Irpan maailmassa asustavia hahmoja. Kadonneen isoisän lisäksi heille avautuu myös Irpan pimeämpi puoli.
Yhdysvaltalaisen Tim ProbertinLightfall-sarjakuvasaagan aloittava Viimeinen liekki on miellyttävää luettavaa. Kaunispiirtoinen kuvitus kuljettaa hyvinkirjoitettuja hahmoja ja moniulotteista tarinaa sujuvasti ruudusta toiseen. 248-sivuinen kirja ei vastaa vielä läheskään kaikkiin esittämiinsä kysymyksiin ja Possuvelhokin jää edelleen teille tietymättömille, joten loppu jättää odottamaan jatkoa.
Sarjakuva soveltuu monentasoisen ja -ikäisen lukijan käsiin, sillä puhekuplien maltillinen tekstimäärä ja kerrontaa tukeva kuvitus auttavat vasta-alkaneenkin tarinan polulle. Ohessa kaksi lapsille ja nuorille suunnattua sarjakuvasarjaa, joista löytyy suomennettuna jo useampikin osa.
Di Gregorio & Barbucci: Sisarukset Grémillet 4 – Komeetta ja vuorikauris (Storyhouse Egmont, 2023) Suomennos: Jouko Ruokosenmäki
Kaunispiirtoinen Sisarukset Grémillet lennättää lukijan Sarahin, Cassiopéen ja Lucillen mukana tällä kertaa Ranskan Alpeille, sisarusten isän luo. Kauan odotettu yhteisloma uhkaa tosin lässähtää tyystin, kun isä on kiinnostunut kolmikon sijaan komeetasta. Isän hätiköidessä observatoriossaan Kolmen sisaren kerho löytää ajanvietteekseen mystisen Vuorikauriin arvoituksen.
Di Gregorio on kirjoittanut kaikista hahmoistaan miellyttävän moniulotteiset. Isä tuskailee vuosikausia tutkimansa komeetan lähestymisen ja rakastamiensa tytärten etääntymisen välillä, ja kukin sisarus suhtautuu tilanteeseen itselleen tyypillisellä tavalla. Eikähän Barbuccin piirros- ja väritysjälkeä voi olla ihailematta, niin hätkähdyttävän kauniilta ja sulavan vaivattomalta jokainen ruutu ja sivu näyttää. Kertomuksen tunnelma kietoutuukin lukijan ympärille lämpimän peiton tapaan.
Norjalaistaituri Malin FalchinPohjantuli-sarjakuvasarjan viides osa, Porttipuu (osa 1), yhdistää Sonjan ja tämän Henrik-sedän. Jälleennäkemisen riemua kestää tosin vain hetken, sillä seikkailu vie Sonjan lopulta taasen toisaalle, pelastamaan peikkopoika Espeniä viikinkien kynsistä. Sonjan taittaessa matkaa myös vuorikansan Lotta saa kuulla totuuden menneisyydestään ja äidistään.
Hengästyttävän kiivastahtisessa tarinassa juonet punoutuvat taustalla palmikoiden tapaan, eikä missään vaiheessa voi olla varma, keneen kannattaa luottaa.
150-sivuisessa sarjakuvassa kannattaa tosiaan kiinnittää huomiota puhekuplien lisäksi myös itse ruutujen sisältöihin, hahmojen ilmeisiin ja taustatapahtumien käänteisiin, sillä pelkkään tekstiin keskittymällä saattaa osa seikkailusta mennä ohi. Tummasävyistä kuvitusta kannattaa lukea myös hyvässä valaistuksessa.
Hurmaavan antisosiaalisen Murhabotin päiväkirjamerkinnät jatkuvat tämän selvittäessä poispyyhittyä menneisyyttään.
Turvallisuusandroidista vapaaksi toimijaksi päästyään Murhabotti saa jälleen riesakseen pienen joukon nuoria tutkijoita, joista varsinkin yksi on koitua kohtaloksi. Onneksi introvertti botti saa sekä menneisyytensä tutkimiseen että ihmisolemuksen tulkintaan apua bottikuljetusaluksen AI:ltä, ARTilta. Parivaljakon syvenevä ja toisiaan tukeva suhde on äärimmäisen miellyttävää seurattavaa, melkein kuin kaksikon lempimediapalvelusarjaa Paratiisikuun portteja katsoisi.
Vaikka Murhabotti pääsee lähemmäs menneisyytensä verisiä saloja, eivät kaikki palaset kuitenkaan vielä loksahda paikoilleen. Onneksi. Seikkailu jatkuu ensi keväänä Oikullisen protokollan merkeissä.
Mikko Kalajoki: Almus – Vinhavuorten vanki (WSOY, 2023) Kuvitus: Jani Ikonen
Peikkopoika Almus riuhtaisee ohimennen jälleen herra Mattsonin ja Inkerin omintakeiseen maailmaansa. Kalastusretkellään kadonnut Almus on joutunut naapurimaa Kurinan puolelle ankarien kurinalaisten kynsiin ja vankiloimaksi. Peikkoperhe kaipaa apua sekä pojan että Alamaiden vesivarantojen pelastamiseen.
Kuinka ollakaan, vilpittömän avoin ja ihmetteleväisyydellään ihastuttava Almus onnistuu herättämään vankiloijansa pohtimaan jopa maansa itsevaltiashallinnon oikeutusta. Onko nimittäin oikein, että piskuinen – ja nerokkaasti nimetty – Saitlav Otros varastaa maiden välissä virtaavan jokiveden vain saadakseen itselleen maailman suurimman uima-altaan?
Palkintoehdokkuuksia ensimmäisellä Almus-kirjallaan syystäkin kahminut Mikko Kalajoki ilahduttaa kielellisellä leikittelyllään jälleen. Vinkeän sanailun ja hauskojen hahmojen ohessa kirjailija kuljettaa lukijoitaan myös suurempien kysymysten äärelle.
Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari (Kumma, 2020) Kadonneet merenväkiset (Kumma, 2021) Myrskynvartijoiden taistelu (Kumma, 2022) Kuvittanut: Bill Bragg Suomentanut: Leena Ojalatva
Fionn Boyle ja siskonsa Tara matkaavat kesän alussa isoisänsä luokse Arranmoren saarelle, josta Fionn on kuullut vain äitinsä kertomia tarinanpätkiä. Vaisuksi muuttunut äiti, joka ei aina jaksa edes nousta sängystä, on jäänyt Dubliniin. Vieraaksi jäänyt isoisäkin vain valaa kynttilöitä ja saaren kasvikunta käyttäytyy eriskummallisesti. Ei siis ihme, että Fionn on saarelle saavuttuaan hieman hukassa, kunnes mysteerin usva alkaa hälvetä.
Arranmoren taianomainen saari valitsee itselleen nimittäin kerran sukupolvessa uuden Myrskynvartijan, jonka tarkoituksena on suojella saarta ja sen sisältämiä voimia. Saarta uhkaavat niin ihmiset kuin pinnan alla heräilevä muinainen velhotar Morrigan sielunvaanijoidensa kera. Nykyinen Myrskynvartija on Fionnin ja Taran isoisä, mutta tämän aika saaressa on käymässä vähiin. Kenet saari valitsee uudeksi vartijakseen?
Myrskynvartijan saari käynnistää kolmiosaisen kirjasarjan, jossa rohkeus, ystävyys ja nokkeluus punnitaan. Hieman arasta ja vettäkin pelkäävästä Fionnista kasvaa alati hurjempien koitosten myötä todellinen Myrskynvartija, joka saa apuja yllättäviltä tahoilta. Vetävästi punotun juonen lisäksi hahmojen dialogi on ilahduttavan sutjakkaa luettavaa.
Laura Lähteenmäki: Laske salaa kymmeneen (WSOY, 2023) Kannen kuva: Tilda Rose
Laura LähteenmäenLaske salaa kymmeneen kertoo pakahduttavasti siitä väräjävästä ajasta, jolloin ei oikein tiedä, onko vielä soveliasta leikkiä vai pitäisikö jo olla liian iso hypätäkseen mielikuvituksen matkaan.
Kymmenvuotias Myy kuuluu viiden tytön porukkaan, Pätkiksiin, joista suurin osa on jo jättänyt leikit taakseen. Tyttöjen Whatsapp-ryhmien viestit laulavat, ja vahingossa Myy huomaa, että muilla onkin ryhmä, johon häntä ei ole lisätty. Toiset ovat myös menossa kesällä temppuleirille, josta Myylle ei ole kerrottu. Ulkopuolisuuden tunne on raastavaa, eikä sitä helpota Myyn äidin alituiset fraasit, kuten ”kaikkien kanssa pitää leikkiä, eikä ketään saa jättää ulkopuolelle” – eikä toisaalta sekään, että tomera äiti saa kuin saakin ilmoitettua myös Myyn samaiselle leirille.
Onnekseen Myy kohtaa sattumalta Lassin, ikäisensä pojan, jonka kanssa leikit sujuvat. Ja millaiset leikit! Mielikuvituksen tyyssijan, eli metsän siimeksessä kaikki on mahdollista: kivet muuttuvat master chefien superhienoiksi rosteriliesiksi, vesimelonille suoritetaan eittämättä maailman vaikein aivokirurginen operaatio ja puun juuret muodostavat pohjapiirroksen talolle, joka asuttaa ison ja sekavan perheen, jolle käy aina vain surkeammin ja jonka vain Lassin ja Myyn hyväntahtoisuus pelastavat.
Lähteenmäen kieli ja kerronnan rytmi on ihastuttavan laukkaavaa. Myyn karut yksinäisyyden tunteet vaihtuvat lennosta riemun kiljahduksiin leikin tiimellyksessä. Kaksin äitinsä kanssa kasvaneen Myyn mieltä myllertävät iän tuomien muutosten lisäksi myös olemattoman isän mysteeri, vaarin sairastuminen ja äidin treffailu. Kirja käsittelee suuria aiheita, ja tekee sen uskomattoman hienolla tavalla.
Laske salaa kymmeneen on suositeltavaa luettavaa niin lapsille kuin aikuisillekin.
Aamupalaporukan tutkimukset – Peto aidan takana (Hertta kustannus, 2023) Kirjoittanut: Marcus Rashford ja Alex Falase-Koya Kuvittanut: Marta Kissi Suomentanut: Mika Kivimäki
Jalkapalloa rakastava, mutta maagisen kosketuksensa kadottanut 12-vuotias Marcus on vahingossa potkaissut jalkapallonsa koulun aidan toiselle puolelle. Ja mikä aidan tuonne puolen joutuu, ei ikinä enää palaa takaisin. Pallon olisi kuitenkin löydyttävä pikimmiten, sillä ainoa, joka voi auttaa pallokosketuksen kanssa on Marcuksen serkkutyttö, Lola, ja tämä palaa Amerikasta jo muutaman päivän päästä.
Onnekseen Marcus tutustuu koulun salaperäiseen Aamupalaporukkaan: Staceyyn, Liseen ja Asimiin, jotka myös ovat kadottaneet jotain itselleen tärkeää aidan taakse. Kun ensimmäinen tutkimusmatka aidan väärälle puolelle paljastaa hylätyn hypermarketin pimeän puolen, Aamupalaetsivät joutuvat punomaan tarkemman suunnitelman Tärkeiden Asioidensa takaisin saamiseksi.
Kenties jalkapalloviheriöiltä paremmin tunnetun Marcus Rashfordin lastenkirjasarjan avausosa on mukavan vauhdikas, hitusen jännittävä ja ystävyyttä korostava. Helppolukuinen, ilmavasti taitettu ja mukavan kepeästi kuvitettu kirja on oivallista luettavaa alakouluikäisille.
Esikuvallisen asemansa upeasti omaksunut Rashford puhuu sekä oman toimintansa että kirjakerhonsa puitteissa lasten luku- ja kirjoitustaidon puolesta, ja häneltä on aiemmin julkaistu kannustavia lasten tietokirjoja. Manchester Unitedin riveissä pelaavalle Rashfordille on myönnetty myös Brittiläisen imperiumin ritarikunnan MBE-arvonimi ansioistaan haavoittuvassa asemassa olevien lasten ilmaisen kouluruokailun puolesta.
Huippuhyvä päivä (Hertta kustannus, 2023) Kirjoittanut: Kotryna Zylé Kuvittanut: Inga Dagilé Suomentanut: Urté Liepuoniuté
Hertta kustannuksen uusin lastenkirja, Huippuhyvä päivä, on riemastuttavan kekseliäs. Jo kirjan poikkeuksellinen lukusuunta (ei vasemmalta oikealle, vaan ylhäältä alas) on ihastuttava ja istuu mainiosti kerrostaloon sijoittuvaan tarinaan.
Lasten lukutaitoa edistävän projektin puitteissa alunperin vuonna 2020 syntynyt tarina kertoo kahdesta ystävyksestä, Elsasta ja Tiituksesta. 12-kerroksisen kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa asuva Elsa kasvattaa tomaatteja, neljännessä kerroksessa asuva Tiitus taas on rakettien rakentaja.
Elsan mielestä parhaita päiviä ovat ne, joita ei ole suunnitellut etukäteen, sillä milloinkaan ei voi tietää, koska onni potkaisee. Aina ei välttämättä kuitenkaan ole hyvä päivä, väliin mahtuu myös huonohkoja. Tuollaisia päiviä varten Elsa on kehittänyt HPPS:n, Huonon päivän pelastussuunnitelman.
Elsan nerokas idea on säilöä tulitikkurasioihin hyvien päivien muistoja, joihin voi palata huonohkon päivän sattuessa. Viisas tyttö on saanut myös ystävänsä Tiituksen tallettamaan hyvyyttä ja hymyjä tyhjiin rasioihin. Tikkuaskeihin mahtuukin monenmoisia päiviä: hyviä, huippuhyviä, hölmöjä, hassuja, hauskoja, hirveän hauskoja tai muuten vain kivankokoisia. Ja mikä parasta: hyviä muistoja voi tehdä ja kerätä myös ystävän kanssa yhdessä.
Liettualaistekijöiden kirja on kerrassaan valloittava niin tarinan kuin kuvituksensakin puolesta. Sekatekniikalla toteutetut kuvitukset innostavat tutkimaan sekä kirjaa että omaa ympäristöä – ja päiväänsä – tarkemmin. Millainen sinun hyvä päiväsi on – ja mahtuisiko se tulitikkurasiaan?
Päivi Alasalmi: Häkkilinnut (Gummerus, 2023) 334 s.
Kuinka paljon identtiset kaksoset muistuttavat toisiaan? Miten pitkälle toiseksi tekeytymällä voi päästä?
Tamperelaisen rikoskonstaapeli Hallavaisen ja nuoremman konstaapeli Sirkiän tutkimukset silpomismurhan parissa kuljettavat parivaljakkoa kaupungin laitamalta toiselle. Samaan aikaan myös Hallavaisen yksityiselämässä myllertää, kun miehen mielitietyn, Anu Murtovuon, identtinen kaksossisko, Karla Kuusivaara, onnistuu sekoittamaan siviilien elämää kaltereiden takaakin.
Häkkilinnut on rikoskonstaapeli Hallavaisen ja tämän kollegoiden tutkimuksista kertovan dekkarisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan lukemattomuus ei sinällään haittaa kyytiin hyppäämistä, mutta hyvä/paha -kaksosasetelman taustat avautuisivat varmasti ykkösosan luettuaan paremmin.
Päivi Alasalmen kerronta ja juonen kuljetus on kolmenkymmenenviiden vuoden ja lähes kolmenkymmenen teoksen meriiteillä hyvin sujuvaa, ja Häkkilinnut jättääkin lukijansa melkoiseen cliffhangeriin.
Malin Falch: Pohjantuli 4 – Vuorenpeikon valtakunta (StoryHouse, 2023) 154 s.
Norjalaisen Malin Falchin upea Pohjantuli -sarjakuvasarja on ehtinyt jo neljänteen osaansa.
Portaalin kautta ihmisten maailmasta Peikkolaakson puolelle astunut Sonja jatkaa Henrik-setänsä etsimistä. Matkaseurana kulkee edelleen peikkopoika-Espen ja vuorikansan parissa varttunut Lotta, mutta tuttu ja turvallinen mesikämmen, Otso, kääntyy jo kotimatkalle. Hänen sijastaan seurueen oppaaksi ilmaantuu jälleen mystinen harakka sekä erityisen etevä metsänhenki, Tirill, joiden avulla kokoonpanon onnistuu löytää lopulta peikkojen vangitsema setä.
Mutta ei hätää, ei seikkailu vielä tähän lopu, täytyyhän Sonjan ja Henrikin päästä takaisin omaan maailmaansa – ja epilogin perusteella esteitä on edelleen luvassa.
Falchin tarina- ja kuvakerronta on silmiä hivelevän näyttävää. Niin tarkat yksityiskohdat kuin kaukaisemmat taustatkin on taiten vangittu. Hahmojen keskinäiset suhteet elävät tarinan mukana mukavasti. Pohjantuli on oivallista luettavaa.
Siri Kolu: Hereiset – Yön salaisuus (Otava, 2022), 175 s. Siri Kolu: Hereiset – Aamun kauhut (Otava, 2023), 185 s. Kuvitus: Johanna Lumme
Siri Kolun Hereiset kaappaa lukijan mukaansa yön pimeyteen, joka kuhisee mitä ällöttävimpiä ääniä ja mielikuvituksekkaimpia menijöitä.
Eräänä iltana 11-vuotiaalle Leolle selviää, että lasten nukkumaanmenon jälkeen vanhemmat eivät vietäkään iltaa pyykkiä viikkaamalla ja avaruuselokuvaa katsomalla. Ehei, äiti ojentaa isälle köyden ja ennen niin turvallisen tylsähköt vanhemmat suuntaavat ulos ja jättävät jälkeensä vain tavallisen arkista rupattelua sisältävän nauhoitteen. Mitä ihmettä?
Jälkiviisaasti ajateltuna Leon ei olisi kannattanut varjostaa vanhempiaan, sillä ulko-oven takana avautuu varsin toisenlainen yö kuin poika on pahimmissa painajaisissaankaan kuvitellut. Takapihalla vilistää nimittäin erilaisia hereisiä: nelistäjiä, liiskaajia ja nuuskuja – sekä kenties hurjimpina kaikista Kita, Riikinkäärme ja Leidi.
Leolle selviää, että hänen syntymänsä jälkeen äiti ja isä ovat viettäneet yönsä taistellen ilkeitä örrinkäisiä vastaan – kuten ilmeisesti kaikki maailman vanhemmat, elleivät nämä ole turvahäkitettyjen talojensa suojiin vetäytyviä Piiloutujia. Ei siis ihme, että vanhemmat näyttävät aamupalapöydissä väsyneiltä.
Vaikka Leo saakin vastedes valvoa luvan kanssa öisin, pääsee toteuttamaan taistelupeleissä oppimiaan teoreettisia taitojaan käytännössä ja vanhemmat kohtelevat häntä kuin lähes vertaistaan, ei yön kauhujen häätäminen olekaan ihan kaikkein mukavinta hommaa. Iljetyksiä riittää sekä omiksi että naapuruston tarpeiksi ja uuvuttavan yön jälkeen on kuitenkin herättävä ja raahauduttava kouluun.
Kaikkein pahinta on, ettei Leo voi kertoa öisistä seikkailuistaan parhaalle ystävälleen Kirilille tai pikkusiskolleen Lumille, sillä se, joka tietää, ei voi olla koskaan enää tietämättä.
Mutta mitä öiset hirmut oikein haluavat? Ja mitä tapahtuu, kun yön salaisuudet paljastuvat myös niille, joita Leo ja vanhemmat ovat koittaneet parhaansa mukaan suojella?
Sarjan toisessa osassa, Aamun kauhut, meno äityy entistä kummallisemmaksi, sillä Lumi tuntuu herättävän hereisten kiinnostuksen aivan uudella tavalla.
Johanna Lumme on vanginnut öiset kauhistukset vesiväreillään valloittavasti. Herkemmillä vedoilla Lumme kuvaa kauniisti Leon ja Kirilin kaikenkestävää ystävyyttä, lumoavaa Lumia ja kaikkeen valmiita vanhempia.
Marketta Pyysalo: Matka yli aikojen (Lasten keskus, 2023) Kuvitus: Teemu Juhani
Marketta PyysalonMatka yli aikojen on huomattavan paljon ajatuksia herättävä kirja, joka kertoo kellosepän pojasta, Toivosta, ja tämän eriskummallisesta junamatkasta.
Toivo tahtoo olla isälleen mieliksi ja koittaakin pitää kynsin hampain isänsä läsnä, mutta tämän tästä surumielinen isä katoaa kellokoneiston pikku osasia näpertäessään omaan ajatusmaailmaansa. Toivo sen sijaan päättää matkata mummulaan, jossa ei milloinkaan tarvitse miettiä asioita, joista tulee maha kipeäksi (jollaisia ovat esimerkiksi äitiin liittyvät ajatukset). Äidinkaipuinen ja isänsä huomiota hakeva Toivo on pakahduttavan sympaattinen.
Kummallinen juna vain sattumalta viekin Toivon määränpään sijaan vääränpäähän, vieläpä aikamoisen kiertoreitin kautta. Matkallaan Toivo nimittäin vierailee muun muassa vuoden 1989 Berliinissä, 1895 vuoden Pariisissa ja vuoden 1830 Lontoossa. Turneensa aikana Toivo tutustuu John Lennoniin, Vincent van Goghiin, Lumieren veljeksiin, Brontën sisaruksiin ja Jules Verneen, vain muutamia mainitakseni.
Pyysalon niin pientä kuin isoakin lukijaansa vähättelemätön teksti herättelee pohtimaan syvällisiäkin asioita mielenkiintoisen erilaisista näkövinkkeleistä. Dialogissa vilahtelevat ajatus- ja sanaleikit ovat kerrassaan riemastuttavia ja tarinan kautta historian osaset tulevat hauskalla tavalla tutuiksi. Teemu Juhanin omintakeinen kuvitus sopii tarinaan oivallisesti. Jospa jatkoa olisi vielä luvassa?
Aikamatkailua harrastetaan myös toisessa kevään uutuuskirjassa.
Riikka-Maria Rosenberg: Saara ja naakka (Tammi, 2023) Kuvitus: Kati Vuorento
Riikka-Maria Rosenbergin kirjoittamassa tarinassa Saara-tyttö pääsee lemmikkinaakkansa, Petersonin, pesän kautta aikamatkalle vuoteen 1779. Menneisyydessä parivaljakko kohtaa Saaran ikäisen aatelisperheen pojan, Alexanderin. Kieli- ja tapakulttuurimuurista huolimatta kolmikko ystävystyy ja päätyy selvittämään kadonneiden lampaiden mysteeriä.
Miila Westin: Myyttiset 1 – Loputon talvi (S&S, 2023) 262 mm x 188 mm, nelivärinen, 114 s.
Miila WestininMyyttiset-sarjan aloittava sarjakuva Loputon talvi kertoo Eevi-tytöstä, joka vihaa talvea – eikä ihme, sillä tarinassa ollaan jo kesäkuussa, mutta lunta vain tupruttaa. Koko luonto tuntuu olevan sekaisin. Edesmennyttä ukkiaan kaipaava Eevi saa mummiltaan mystisen, suvussa kulkeneen korun, jonka kautta tytölle näyttäytyykin aivan uudenlainen maailma.
Lumisesta metsästä Eevi löytää nimittäin haltiat Rongoteuksen, Pekon ja Ägräksen, joilla on selitys loputtomalle talvelle: luonnon keväisin herättävä haltija, Sämpsä Pellervoinen, nukkuu edelleen talviunta. Mutta missä Sämpsä uinuu ja kuka hänet voi herättää?
Metsän haltia Tapion pakeilla selviää, että Sämpsä on Louhen vankina Tuonelassa, ja mikäli nukkuminen jatkuu, voi seurauksena olla kaiken alleen peittävä jääkausi. Eevi on valmis kulkemaan kuolleiden valtakuntaan toiveenaan, että tapaisi siellä vielä ukkinsa. Kun Eevin ja haltioiden seuraan lyöttäytyy maahispoika Otso, on pelastuspartio valmis matkalle manan majoille. Mutta mikä onkaan Otson osallistumisen motiivi?
Kalevalan hahmoista on tehty viime vuosina ilahduttavan monenlaisia kirjaversioita. Miila Westinin tapa tutustuttaa lukijansa kiinnostavan seikkailun kautta itämerensuomalaisen kansanperinteen myyttisiin hahmoihin ja paikkoihin on aivan mahtava lisä kaanoniin. Kirjan lopusta löytyy lisäksi erillinen lyhyt tieto-osuus kustakin. Westinin piirrosjälki on mukavan selkeää ja tekstifontti helposti luettavaa, joten kirja soveltuu mainiosti eri ikäisille ja monentasoisille lukijoille.
Käytämme verkkosivustollamme evästeitä, jotta voisimme tarjota sinulle parhaan käyttökokemuksen tallentamalla valintasi ja toistuvat käynnit sivustolla. "Hyväksy kaikki"-nappia painamalla hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Lue tietosuojaseloste.Hyväksy kaikkiHylkää kaikki
