Vertaistukea keskusteluilloista

Lokakuinen nollakelin vesisade ropisi ikkunaan ja kuuntelin kahden sisäpäivää viettävän kaksivuotiaan pojan nahistelua siitä, kumpi saa lelukorista tikasauton ja kumpi helikopterin. Samaan aikaan Facebookissa tuli vastaan hmp:n ilmoitus marraskuussa järjestettävästä kolmen keskusteluillan sarjasta. Näin edessäni ennen kaikkea mahdollisuuden rauhassa vietettyyn puolen tunnin automatkaan kotoa Naistenklinikan luentosaliin irtokarkkeja syöden ilman että kukaan väijyy selän takana namuja kerjäämässä sekä parin tunnin rauhallisen keskusteluhetken, jossa aiheena on jokin muu kuin isot kuorma­autot ja traktorit. Ilmoittauduin heti mukaan. Kaikille tapaamisille. Sen jälkeen kirjasin nämä omat menoni perheemme kalenteriin. Lyijykynän sijasta kuulakärkikynällä.

Ensimmäisellä kerralla tapaamisen teemana oli raskaus ja synnytys, toisella kerralla parisuhde ja kolmannella kerralla kokoonnuimme otsikolla ”Hyvä elämä tästä eteenpäin”. Vaikka omalla kohdallani asiat ovatkin näin jälkikäteen tarkastellen menneet oleellisilta osin erinomaisen hyvin, on silti ollut hetkiä, jolloin kaksosten saaminen on ollut pikemmin ‘yllätys’ kuin ‘iloinen yllätys’. Ja vaikka kaksosuus ja kahden pienen vauvan kanssa eläminen on ollut ihan ainutlaatuista ja erityisen hienoa kyllä kyllä, ­on näissä kuitenkin poikkeuksellisiksi luonnehdittavissa olosuhteissa joutunut äitinä luopumaan tietyistä yhden lapsen saaville lankeavista eduista: Harva monikkoäiti pystynee luonnehtimaan raskausaikaansa luottavaiseksi ja seesteiseksi. Tai onko jossain kaksosten äitiä, joka olisi köllöttellyt sohvalla haaveksiva hymy huulillaan ihokontaktissa yhtä vauvaa päälaelta silitellen ja tämän tasaista hengitystä kuunnellen? Myöskään varsinaista ”Vuoden parisuhdeteko” ­ tunnustusta ei meidän perheeseen langennut poikien synnyttyä, sillä graavi unenpuute ja iso työmäärä kuorivat meillä sekä isästä että äidistä pois luonteidemme parhaat puolet pala palalta ja jättivät lopulta jäljelle tiuskivan ja ärtyisän parivaljakon, joka tuntui olevan joko akuutisti riitelemässä tai sopimassa vanhoja riitoja, ja noina hetkinä elämän hahmottaminen iltapuuroa pidemmälle tuntui mahdottomalta.

Aika ei meillä ihan vielä ole ehtinyt kokonaan kullata muistoja, mutta saatamme jo yhdessä hymyillä niille. Hymyillä sai usean kerran myös kaikissa marraskuun vertaistukitapaamisissa. Osallistujina oli monen ikäisten monikoiden äitejä, ja kävi aika nopeasti ilmi, että meillä tutuiksi tulleet arkiset ongelmavyyhdit taitavat olla aika lailla yleisiä ilmiöitä pienten lasten perheissä. Ikähaarukan toisessa ääripäässä pähkäiltiin kahden vauvan toppavaatteiden pukemista, kun taas toisessa tuskailtiin kouluikäisten komentamista kotitöihin. Positiivisena johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että yksittäiset ongelmat harvoin kestävät vuodesta toiseen, vähemmän positiivista puolestaan on ehkä se, että vanhojen ongelmien tilalle taitaa putkahtaa aina uusia.

Lähdin tapaamisista aina hyvällä mielellä. Jokainen osallistuja tuntui saavan sopivan määrän puheenvuoroja, tunnelma oli rento ja puheenaiheet vaihtelivat hyvin hankalistakin kokemuksista arjen hauskoihin sattumuksiin ja hetkellisiin onnenpilkahduksiin – joista jälkimmäisille tyypillistä tuntuu olevan se, että ne pilkahdukset kestävät keskimäärin kolme sekuntia ja päättyvät (lasten tai äitien) raivonpuuskiin tai ainakin megalomaaniseen sotkuun. Mutta silti, niitä hyviä hetkiä todella on!

Mukavien monikkoäitien lisäksi erityisen keskeinen tekijä antoisien keskusteluiden siivittäjänä oli iltojen vetäjä Johanna Ervast. Pappina, kirjailijana ja nykyisin Väestöliiton psykoterapeuttina toimiva Johanna on itsekin kaksosten äiti, joka todella tuntui tietävän mistä puhui. Vankalla kokemuksella, viisailla näkemyksillä, lämpimällä huumorilla sekä rahtusella itseironiaa höystetyt kommentit ja kysymykset sekä johdattivat keskustelua eteenpäin että tarjosivat hyvinkin käytännönläheisiltä tuntuneita vinkkejä perheiden erilaisten isompien tai pienempien solmujen tarkasteluun tai jopa aukomiseen.

Tapaamisten hyöty ei rajoittunut vain ”äidin minilomiksi” ristimiini Helsingin-­matkoihin, vaan kotiinpaluun jälkeen puolison kysymys ”No mitäs te siellä tänään oikein puhuitte” käynnisti useamman mukavan keskusteluhetken ja toisaalta muistutti näin loppusyksyllä siitä, kuinka kaksoselämä voikaan leivänmurusten, kumisaappaiden ja iltahepuleiden keskellä olla sitten kuitenkin aika huippua.

Teksti ja kuvat: Saara Sotala

P.S. Parisuhdebarometrin käyttöohjeet: Voit vaihtaa tekstiksi joko Ukko! tai Eukko! tai Suukko! Possun kyljessä lukee “Olet sika” ja saparosta vetämällä näkyviin tulee tarpeen mukaan siihen perään vielä teksti “-ihana”. Jos ei huvita viestiä puolisonsa kanssa verbaalisesti niin sitten voi jättää ainakin olosuhteita valottavan viestin heti eteiseen. Kuvaan on yhdistetty kolme eri kuvaa possuista. Askartele ja sovella omaan parisuhteeseen sopiva barometri 🙂

Isänpäivän paloasemavierailu

Isät pääsivät jälleen mielipuuhaansa merkkipäivänään, 8.11.2015, kun monikkoperheet suorittivat jo perinteisen paloasemavierailunsa komealta kalskahtavassa Helsingin keskuspelastusasemassa Kalliossa. Tällä kerralla isommat ja pienemmät vieraat saivatkin makeaa mahan täydeltä: Etusormensa sai tökätä ambulanssin sykemittariin, joka taianomaisesti muunsi anturiosan punaisen valon monitorin kuvaruudulle sykekäyräksi.

Kiehtovat liukutangot melkein säikäyttivät lähimmät uteliaat, kun yhtäkkiä ylhäältä tömähti alakerran lattialle pari valkoisiin pukeutunutta ammattilaista, jotka kiiruhtivat ambulanssilla työtehtäviinsä. (Kyllä, valotkin laitettiin vilkkumaan!) Yhden palo-, vai pitäisikö sanoa pelastusauton läpi oli rakennettu liukumäki, jota pitkin olisi mielellään huristellut useammankin kierroksen.

Varma jononmuodostaja oli myös pikkuväelle tarkoitettu harjoitustanko, jota pitkin pääsi liukumaan alas aivan niin kuin oikeakin palomies. Yhtäkkiä hälytykellot soivat (eivät onneksi liian kovaa) ja vierailuryhmä sai komennon siirtyä rauhallisesti aseman takaseinälle odottamaan. Pian asema olikin täynnä palomiehiä, jotka pukivat ja pakkasivat varusteitaan, samalla kun nousivat hälytystehtävän saaneen paloauton kyytiin. Lähtö tapahtui niin hillitysti ja hallitusti, että utelias ja haltioitunut katsojajoukko ei edes ehtinyt hämmästellä, kuinka nopeasti – alle säädetyn minuutin – paloauto ulos asemalta lähtikään. (Kyllä, valot vilkkuivat jälleen!)

Jännittävän vierailun kruunasivat kaikille jaetut ilmapallot, palomieskypärät ja paloautoheijastimet. Kiitos palomies ja tuplaisä Saku Kaipaiselle kollegoineen isännöinnistä ja antoisan vierailun mahdollistamisesta!
– Juha Nieminen –

Tule mukaan tekemään videota esteettömän liikkumisen ongelmista

Invalidiliiton Esteettömyyskeskus on tuottanut julkiseen levitykseen (youtube) lyhyitä videoita, joissa kerrotaan konkreettisesti siitä, millaisia pulmia erilaisilla ihmisryhmillä voi olla liikkua esteettömästi kaduilla, puistoissa, taloissa, oviaukoissa, hisseissä jne. Videoita käytetään apuna esim. kaupunkisuunnittelussa ja esteettömän liikkumisen pulmien havainnollistamisessa. Nyt myös monikkoperheillä on mahdollisuus tehdä yksi video youtubeen tuonne Invalidiliiton eske (Esteettömyyskeskus) -videoiden joukkoon. Itse ajattelisin, että tuossa monikkoaiheisessa videossa voisi olla äiti/isä kaksostenvaunujen kanssa liikkumassa jossakin ahtaassa paikassa, esim. oviaukossa, hississä tai tulossa ulos parkkeeratusta autosta ahtaalla parkkipaikalla. Kuvauspaikka ja tilanne voidaan itse ideoida.

Meidän videopätkän kuvaaja (Jyrki Heinonen) tulee Invalidiliitosta, meiltä monikkoperheiltä tarvittaisiin kuvausta varten esiintyjät. Kuvaus tapahtuu pääkaupunkiseudulla, erikseen sovitussa paikassa, mielellään jo viikolla 44 (26.-30.10.). Kuvaajalta tuli sellainen ohjeistus, että kuvauspaikan tulisi mielellään olla sellainen, johon ei tarvita erillistä kuvauslupaa, silloin esim. kerrostalo, kadut ja puistot ovat mahdollisia.

Nyt etsin videolle esiintymään perhettä (esim. äiti/isä ja monikot): Kuvassa näkyy ihmiset ja kuuluu puhe eli videolla on mahdollisuus kertoa samalla myös muista monikkoperheille tyypillisistä esteettömän liikkumisen pulmista. Esiintyjän nimi ei näy videolla.

Aiemmin tehtyjä videoita näet täältä (uusiin videoihin tulee lisäksi ääni):

https://www.youtube.com/results?search_query=eske+invalidiliitto

Olisitko sinä sopiva kuvattava videolle? Ota yhteyttä, niin kerron mielelläni asiasta lisää J

Yhteydenotot mahd. pian minulle:
Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Raisa Ojaluoto, koordinaattori@suomemonikkoperheet.fi tai p. 045 882 5383.

Monessa paikassa monikkotapaamisia

Talvella ja keväällä järjestetään monia monikkotapaamisia ympäri pääkaupunkiseutua. Monikkotapaamisiin ovat tervetulleita monikot, heidän sisaruksensa, vanhemmat, isovanhemmat jne. Myös monikkoja vasta odottavat ovat lämpimästi tervetulleita tutustumaan tulevaisuuden elämään.

Monikkotapaamisia järjestetään ainakin Nurmijärvellä, Tuusulassa ja Järvenpäässä! Espoossa tapaamispaikkoina ovat Iivisniemi, Haukilahti ja Tuomarila.  Myös Kauniaisissa järjestetään tapaamisia. Katso tarkemmat aikataulut tapahtumakalenteristamme!

Jos omalla asuinalueellasi ei vielä järjestetä monikkotapaamista ja innostut sellaisen järjestämisestä, ota yhteyttä HMP:n puheenjohtajaan Hanna Lenkolaan puheenjohtaja@hmp.fi . Erityisesti Helsinkiin on toivottu monikkotapaamisia ja esim. Arabianrantaan on kyselty niille vetäjää.

Tervetuloa kirpputorille – verkossa ja livenä

Tervetuloa käyttämään nettisivujemme uutta kirpputoria. Kirpputorille voi tehdä myynti-ilmoituksen ainoastaan nettisivuille rekisteröitynyt jäsen (jos rekisteröityminen tuottaa hankaluuksia, ota yhteyttä joko jasenasiat@hmp.fi tai käyttämällä yhteydenottolomaketta). Ostaa voi ottamalla yhteyttä myyjään myös rekisteröitymätön sivuston käyttäjä.

HMP:n perinteinen kirpputori järjestetään ihan livenä Leppävaarassa keväällä ja syksyllä.

Ilmianna kirppispaikka!

Jos tiedät pääkaupunkiseudulla hyvän paikan järjestää kirppistä, niin kerro siitä meille! Kirppikselle pitäisi mahtua n. 30-50 myyjää ja kahvionpitomahdollisuus on plussaa. Kulkemaan pitäisi päästä tuplarattailla ulkoa sisätiloihin ja siellä myös. Parkkipaikat sekä hyvät liikenneyhteydet ovat myös tärkeitä. Ja ennen kaikkea alueella tulisi olla asiakaskuntaa. Lähde mukaan järjestämään kirppiksia ja osallistumaan paikallistoimintaan! Ota yhteyttä eeva.tokoi@hmp.fi ja kysy lisää.

Hauskaa kirppuilua kaikille!

Kesästä nauttien, syksyn tapahtumia suunnitellen…

Syksyn tapahtumia on alettu lisäämään tapahtumakalenteriimme! Tsekkaa kalenteria!

Ilmoittautuminen trooppisen Korkeasaaren opastetulle kierrokselle on nyt avoinna. Ilmoittautumaan pääset kirjautumaan sisään ja klikkaamalla “Jäsenille”-otsikon alta “Tapahtumiin ilmoittautuminen”.

HUOM! Jos olet HMP:n jäsen, etkä ole vielä rekisteröitynyt uusille nettisivuillemme, tarvitset siihen sähköpostiosoitteesi ja jäsennumerosi. Vanhoille sivuille luotu käyttäjätunnus ei valitettavasti toimi uusilla sivuilla.

Tervetuloa Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:n nettisivuille

Jäsensivuille rekisteröitymiseen tarvitset sähköpostiosoitteesi ja HMP:n jäsennumerosi. Jos jäsennumerosi on hukassa, laitapa viestiä –> jasenasiat@hmp.fi. Nelinumeroinen HMP:n jäsennumero löytyy Monikko-lehden takakannesta osoitekentän yläpuolelta.

Rekisteröidy sivustolle – Pääset Jäsenille -osioon

Helsingin Seudun Monikkoperheet ry:n jäsenten tulee rekisteröityä sivustolle jäsennumerollaan. Rekisteröitynyt HMP:n jäsen ja sivuston käyttäjä pääsee sisälle Jäsenille-osioon, josta nyt löytyävät esim. Monikko-lehdet ja tapahtumailmoittautumiset. Rekisteröitymisen jälkeen et heti pääse kirjautumaan sivustolle, tarkistamme ensin jäsenyytesi ja hyväksymme rekisteröitymisen. Saat siitä vahvistuksen sähköpostiisi (Huom! Esim. Hotmailissa vahvistus menee usein roskapostiin). Jäsentarkistuksia tehdään päivittäin.

Ohje sivustolle rekisteröitymiseen

1. HMP Jäsen: Rekisteröidy sivustolle tästä. Jos et ole vielä jäsen, täytä ensin jäsenhakemus tällä lomakkeella


2. Saat sähköpostiisi tarvittavat tunnukset, kun HMP on tarkistanut tietosi


3. Kirjaudu sivustolle ja pääset jättämään ilmoituksia kirppikselle sekä lukemaan HMP:n jäsenlehtiä.

 



Kaksosten imettäminen kävikin helposti

Ensimmäinen lapsemme on yksönen ja hänen kohdalla imettäminen oli maailman haastavinta touhua. Oli rintakumia, raivonpuuskaa (sekä äiteellä että vauvalla), lakkoa, itkua ja vähän myös naurua. Kaksosia odottaessani osasin varautua siis pahimpaan. Olin kuitenkin päättänyt yrittää täysimetystä ihan vain sen vuoksi, että olin ollut niin kovin sinnikäs yksösenkin kohdalla ja koin silloin lopulta onnistuneeni.

Tammikuisena talviaamuna kaksosemme syntyivät suunnitellulla sektiolla, pääsivät isänsä paidan alle ihokontaktiin ja muutaman tunnin ikäisenä nappasivat jo täydellisellä imuotteella ensimmäiset mölöhuikkansa. Toisen kaksosen keltaisuus verotti hänen voimiaan imeä ja aloin jo pohtimaan voinko imettää vain toista kaksosta. Jostain ihmeestä sain kuitenkin vielä sisua jatkaa väsyneenkin kaksosen imutreenejä ja lopulta hän teki paluun rinnalle.

Kaksosvauvojen yösyötöt alkoivat käydä rutiinilla ainakin niinä öinä kun unen pöppörässä muistin syöttää molemmat samanaikaisesti. Alkuvaiheessa vaaveroiden painaessa vain muutamia kiloja oli haastavinta nostaa heidät samalle tyynylle. Miehestä oli kyllä apua kunhan hänet sai ensin hereille… Nopeasti opinkin, että helpommalla ja vähemmällä ajalla pääsen kun yritän selviytyä itsekseni enkä edes yritä herättää kultia.

Loppu imetystarinasta onkin silkkaa onnea ja menestystä. Ohimenevät lakot ja raivonpuuskat tässä tapauksessa otin löysin rantein ja aina jompi kumpi kaksosista jatkoi kuitenkin rinnalla käyntiä. Näin maidontuotanto kaiketi säilyi ja lopulta imetyksen ainoa todellinen haaste olikin sen lopettaminen.

Tarinallani haluan kannustaa kaikkia monikkoäitejä ja sellaiseksi tulevia ainakin yrittämään. Lopputulos saattaa yllättää positiivisesti 🙂