Lukemisen ilosta

Suomalaisten lasten ja nuorten lukutaidosta on viime aikoina ollut huolta. Viime vuoden Pisa-tutkimuksen mukaan peruskoulunsa päättäneistä 11 prosentilla ei ole riittävää lukutaitoa. Lukeminen on opettajien mukaan hitaampaa ja sanoja luetaan väärin, jolloin myös koko lause ymmärretään väärin. Tutkijoiden mukaan kehno lukutaito saattaa vaikuttaa syrjäytymiseen.

Lukuinnon kasvattamiseen on valjastettu useampiakin lukuhankkeita. Vanhempia kannustetaan lukemaan sekä lapsilleen että (näkyvästi) itselleen, ja lapsia houkutellaan kirjojen maailmaan lukudiplomihaasteilla. Tärkeintä lukemaan intoutumisessa lienee mielenkiintoinen aihe sekä (alkuun) tarpeeksi väljä tekstitys – eikä hienoista kuvituksistakaan haittaa ole.

Laajasta lastenkirjarepertuaaristaan tunnetun Timo Parvelan ja norjalaisen Bjorn Sortlandin yhteistyönä syntynyt Kepler 62 -sarja on mitä mainioin lukutäky – erityisesti pojille, joiden lukemisharrastuksesta tutkijat kantavat enemmänkin huolta. Kuusiosainen kirjasarja sijoittuu tulevaisuuteen, jossa maailma on pimeä ja ankea. Lapset, jotka onnistuvat läpäisemään mahdottomalta tuntuvan tietokonepelin, Kepler 62:n, pääsevät ensimmäisinä matkalle kaukaiselle planeetalle, josta kaavaillaan uutta asumusta ihmiskunnalle. Matkaa toki varjostavat salaisuudet, sairaudet ja salamatkustajat, eikä erilaisten ihmisluonteiden yhteentörmäyksiltäkään voida välttyä. Pakollisen keventäviä vitsijuttuja kirjoissa ei vilise, ja onnellinen loppukin on paikoin vaarassa.

Parvelan ja Sortlandin vuorovedoin kirjoittamat kirjat jättävät kunkin osan lopussa lukijansa janoamaan jatkoa. Satakunta sivua ja Pasi Pitkäsen mahtavan oivalliset kuvitukset tekevät etenemisestä helppoa heikommallakin lukutaidolla. Iso suositus sarjalle!

Kirjasarjoissa on se hyvä puoli, että löydettyään maailman, jonka henkilöhahmojen parissa viihtyy, on ilahduttavaa tietää jatkoa olevan vielä tulossa. Soturikissat-sarjassa kirjoja ainakin riittää!

Soturikissat on salanimi Erin Hunterin kehittelemä maailma, jossa villikissalaumat asuttavat metsää ja kamppailevat omien klaaniensa puolesta. Ensimmäisessä, kuusiosaisessa kirjasarjassa, Ennustukset alkavat, seurataan kotikissasta villikoksi päätyvää Ruskaa.

Metsä on jaettu tiukasti reviireihin, joita hallitsevat neljä eri kissaryhmittymää: Myrsky-, Tuuli-, Joki- ja Varjoklaani. Klaanien sisäinen ja keskinäinen valtarakenne on ajasta ikuisuuteen siirtyneiden kissojen muodostaman Tähtiklaanin säätämää. Jokaisella nelijalkaisella on paikkansa ja tehtävänsä klaanissa. Ruska pääsee Myrskyklaanin riveissä osalliseksi valtakamppailua niin oman kuin muidenkin klaanien kanssa. Ystävyys, rakkaus ja salakähmäiset juonittelut pitävät tarinaa hyvin yllä.

Neljän klaanin kissoja ja heidän nimiään vilisee kirjan sivuilla niin paljon, että aluksi on hieman vaikea pysyä perillä, kenestä milloinkin kerrotaan. Onneksi kirjojen alussa on luettelo kustakin klaanista ja niihin kuuluvista karvatassuista. Ja kun sotureihin tutustuu, lukeminenkin helpottuu – ja mielenkiintoistuu.

Klaanien rakenteiden ja valtasuhteiden vaihtelua on jännittävää seurata. Nimenantotilaisuudet ovat upeita ja kissojen parissa tulee koettua niin iloisia kuin surullisiakin tunnetiloja, nelijalkoihin huomaa kiintyvänsä syvästi.

Erin Hunterin salanimen taakse kätkeytyy kuusi eri kirjailijaa. Moninaisten kirjailijoiden ansiosta Soturikissa-kirjasarjoja onkin onneksi vähintäänkin riittävästi. Tällä hetkellä kirjasarjoja on ilmeisesti seitsemän, ja kussakin niistä on vähintään kuusi-seitsemän kirjaa. Mauahtavaa, kuten Katti Matikainen sanoisi!

Sarah Crossanin Yksi on kaunis kertomus sieluun ulottuvasta sisaruudesta. Siamilaiset kaksoset, Grace ja Tippi, tahtoisivat olla tavallisia teini-ikäisiä tyttöjä; hankkia omia ystäviä ja kokea omia, yksityisiä rakkausseikkailujaan. Yhteenkasvaneilla siskoksilla moni asia on kuitenkin sattuneesta syystä aina ja ikuisesti jaettua.

Yksi on kauniisti säemuotoon kirjoitettu romaani. Lyhyet rivit ja väljä riviväli tekevät lukemisesta helppoa, vaikka kevyttä teksti ei kuitenkaan ole. Teini-iän ihastukset, erilaisten kokemusten raastava haaliminen ja epävarmuuden tuska painavat. Siamilainen kaksonen on ikuinen tuki ja turva, mutta myös paikoin hankala taakka.

Kirjoitusmuotonsa johdosta kirjaan on helpompi tarttua hitaammankin lukijan. Koskettavan tekstin kanssa tosin itse asiassa kannattaa viettää aikaa. Vaikka hyvinkirjoitettuja lauseita on mahdollista ahmia, itse koitin jopa vältellä loppuun pääsemistä.

Äärettömän kaunis tarina.

Timo Parvela, Bjorn Sortland, Pasi Pitkänen (WSOY):
“Kepler 62 Kirja yksi: Kutsu” (2015)
“Kepler 62 Kirja kaksi: Lähtölaskenta” (2016)
“Kepler 62 Kirja kolme: Matka” (2016)
“Kepler 62 Kirja neljä: Pioneerit” (2016)
“Kepler 62 Kirja viisi: Virus” (2017)
“Kepler 62 Kirja kuusi: Salaisuus” (2017)

Erin Hunter: “Soturikissat: Ennustukset alkavat” (Art House):
“Villiin luontoon” (2009)
“Tuli ja jää” (2009)
“Salaisuuksien metsä” (2010)
“Myrsky nousee” (2010)
“Vaarallinen polku” (2011)
“Pimeyden hetki” (2011)

Sarah Crossan: “Yksi” (Kustantamo S&S), 2018

Darkest Minds

Darkest Minds
Ohjaus: Jennifer Yuh Nelson
Käsikirjoitus: Chad Hodge (perustuu Alexandra Brackenin kirjaan)
Pituus: 104 min
K 12
Ensi-ilta 3.8.

Darkest Mindsissa mystinen lastentauti eliminoi jälkeläisistä heikoimpia ja jättää jäljelle vain vahvimmat, joille kehittyy yliluonnollisia voimia. Valtio pelästyy eriskummallisia taitoja ja jaotteleekin lapset kykyjensä mukaan värikoodein sekä sulkee heidät tarkoin vartioiduille leireille voidakseen valvoa heitä. 16-vuotiaan Ruby Dalyn (Amandla Stenberg) onnistuu kuitenkin paeta leiriltä, löytää joukko muita kaltaisiaan ja muodostaa täten uusi perhe, jossa lapset pitävät huolta toisistaan. Vai pitävätkö?

Alexandra Brackenin kirjaan perustuva Darkest Minds -elokuva jatkaa Nälkäpeli-, Outolintu– ja Labyrintti-elokuvasarjojen kaanonia. Kussakin saagassa joukko erilaisia nuoria joutuu selviämään tulevaisuuteen sijoittuvissa mitä ankeimmissa olosuhteissa omin voimin ja miettimään tarkoin, kehen kulloinkin voi luottaa. Darkest Minds tekee myös hienovaraisen nyökkäyksen niin Star Warsin jedivoimille kuin Harry Potterin taikamaailmallekin.

Darkest Minds käsittelee tarinassaan vahvasti myös värierottelua, jaotellaanhan lapset taitojensa mukaan eri värisiksi ja värinsä mukaan heitä myös kohdellaan. Stenbergin näyttelemä Ruby Daly on vaarallisin – ja kyvykkäin – kaikista, oranssi, ja selvitäkseen ylipäätään hengissä hän oppiikin piilottelemaan todellista väriään ja sekoittumaan vaarattomampien vihreiden massaan. Mutta kuinka kauan ihminen voi kieltää itsensä – ja miksi näin edes pitäisi joutua tekemään?

Tanskalaissyntyisen isän ja afrikkalaisamerikkalaisen äidin jälkeläisenä Amandla Stenberg lienee kohdannut ennakkoluuloja myös omakohtaisesti. Näyttelijä onkin ottanut näyttävästi kantaa niin kulttuuriperimätunnusmerkkien hyväksikäyttämisestä yleisesti popkulttuurissa kuin nimenomaan tummaihoisten naisten kohtelustakin.

Kuten Nälkäpelissä ja Outolinnussa, myös Darkest Mindsissa pääosaa esittääkin täten ilahduttavasti nuori nainen, joka lopulta löytää sisäisen vahvuutensa. Amandla (joka tarkoittaa zulujen kielellä “voimaa”) näytteli jo Nälkäpelissä nuorta Rue-tyttöä. Darkest Mindsin Rubyna Stenberg luo mainion esikuvan alkuun epävarmana, mutta hyväitsetuntoiseksi ja oikeutta rohkeasti puolustavaksi kehittyvänä nuorena yksilönä.

Kuten muutkin edellämainitut nuorten sarjat, myös Darkest Mindsin loppukohtaus antaa toivon jatkosta.

Kyllä lasten korville

Kun perheeseen kuuluu useampi lapsi, joista jokainen haluaa juuri samaan aikaan katsella omalta kännykältään omaa lempparivideotaan, yleinen hälytaso saattaa nousta yllättävänkin korkeaksi. Kuulokkeilla kuunneltaessa äänenvoimakkuus taas saattaa ehkä huomaamattakin nousta liian kovaksi käyttäjälle itselleen.

Kalifornialaisen Kenun nimenomaan lapsille suunnitelluissa On ear -tyypin Kenu Groovies -kuulokkeissa äänenvoimakkuus pysyy 85 desibelin alapuolella. Kuulokkeet ovat todella kevyet, helposti säädettävät ja kestävät. Korvakupit ovat pehmeät ja lasten mielestä asettuvat korville hyvin. Väreinä löytyy sininen, pinkki ja musta, joista valita juuri ne OMAT kuulokkeensa.

Omien huomioideni pohjalta ainoa miinuspuoli kuulokkeissa on niiden liukkaus. Sekä kuulokkeiden panta- että korvakuppiosa ovat melkoisen liukasta materiaalia ja pysyvät siten hieman heppoisesti pään päällä.

Kenu Groovieseissa on kuitenkin hyvänä lisänä, että äänen voi jakaa piuhalla kuulokkeesta toiseen. Jos siis vaikka kaksi haluaisikin kuunnella keskenään samaa videota, mutta kolmas ei.

Groovies Kids Headphones with Safe Sound and Sharelink™

BackGym -ryhtivaljaat

Huonon ryhdin vaikutuksen huomaa oikeastaan vasta jälkikäteen. Niskaa, hartioita ja päätä särkee ja olo on muutenkin nuutunut. Kun muistaa oikaista selkäänsä, kääntää hartioitaan taaksepäin ja kohottaa päätään, olo on jo paljon reippaampi. Hyvässä ryhdissä hengityskin kulkee paremmin. Miksei ryhti sitten pysy hyvänä?

Pitkäaikainen istuminen näyttöpäätteen edessä lienee suurin syy ryhdin romahtamiseen. Kun keskittyy tekeillä olevaan työhön, ryhti pääsee lässähtämään kuin varkain. Jaloittelutaukojakaan ei muista pitää saati sitten vetreyttää hartioita.

Backgymin Ryhtivaljaat toimivatkin tässä oivana muistukkeena. Valjaiden tarkoitus on nimittäin vetää käyttäjänsä olkapäitä hieman taakse ja siten estää ryhdin lysähtäminen. Jokapäiväisellä valjaiden käytöllä olisi mahdollista treenata selän omia lihaksia hyvän asennon ylläpitämiseen.

Backgymin Ryhtivaljaita löytyy kolmea mallia; Classic, Sport ja Kids. Nimensämukaisesti Classic-malli on hyvä peruskäyttöön, Sport toimii suuremman joustavuutensa vuoksi vähän urheilullisemmassa menossa ja Kids on suunniteltu lapsille (joiden ryhtiin myös runsas istuminen on vaikuttanut viime vuosina hälyttävästi). Oikean istuvuuden vuoksi valjaissa on kiristystarrat sekä rintakehän että olkapäiden kohdalla. Olkapään kohdalla olevien tarrojen ympärillä on myös mukavan tuntuiset pehmikekankaat, tosin ne ovat omasta mielestäni ehkä hieman liian leveät.

Ryhtivaljaiden käyttö kannattaa aloittaa n. 15-30 minuutin ajalla, etteivät lihakset kipeydy ja jumiudu tottumattomuuttaan liikaa. Säännöllisesti käytettynä valjaiden vaikutuksen huomaa parempana asentona ja pirteämpänä mielenä.

https://ryhtivaljaat.fi/

Solo: A Star Wars Story

Solo: A Star Wars Story 
Ohjaus: Ron Howard 
Käsikirjoitus: Jonathan Kasdan & Lawrence Kasdan 
Pituus: 135 min 
Ikäraja 12
Ensi-ilta 23.5. 

 

Han Solo on yksi Star Wars -saagan mielenkiintoisimmista hahmoista. Itsenäisen omapäinen ja auktoriteetteja tottelematon tyyppi, joka ei millään muotoa tahdo ylleen sankarin viittaa, mutta väistämättä sen kuitenkin saa. Miten Hanista tuli Solo? Kuinka hän tapasi luottotoverinsa Chewbaccan? Ja miten Lando Calrissian lopulta hävisikään Millennium Falconin Hanille?

Ah, miten herkullisia vastauksia Ron Howardin ohjaama uusi sivupolkuelokuva, Solo: A Star Wars Story tarjoileekaan!

Etukäteen hieman pelkäsin, miten nuorta Hania näyttelevä Alden Ehrenreich selviytyy mahtavan Harrison Fordin varjossa, mutta vallan mainiostihan kaveri pärjää: juuri tuollainen pilkesilmäinen ja iloisen optimistinen veijarihan Han varmaan nuorena oli. Kunnes hänelle selvisi karusti, ettei kehen tahansa – edes niihin lähimpiinsä – aina kannata luottaa ja I have a good feeling about this -lausahdus muuttuikin I have a bad feeling about this -versioon.

Star Warsin maailma on kiitettävän tasa-arvoinen. Herkullisten mieshahmojen lisäksi kaukaista galaxia valloittavat myös hykerryttävän vahvat ja päättäväiset naishahmot, niin hyvisten kuin pahistenkin puolella: Leia, Padme, Jyn Erso, Rey, Kapteeni Phasma, Maz Kanata ja kaikki taitavat naiset niin lentäjien kuin sotilaidenkin riveissä.

Solossa Emilia Clarken esittämä Qi’rakin on mukavan monipuolinen ja kyseenalaistamattoman taitava selviytyjä – mikä onkin ominaisuus, josta seikkailuissa on eniten hyötyä. Donald Gloverin esittämän huikean muikean Lando Calrissianin naispuolinen – droidien vapautusta ja tasa-arvoa kovaäänisesti vaativa – L3-apupilotti on niin ikään ihan huippu tyyppi.

Kapakkakohtausten ilahduttavan monipuolinen ja kaikenkarvainen oliokaarti ansaitsee myös jälleen erikoismainintansa.

Juonellisesti Han Solon tarina kulkee sykähdellen selviytymisestä toiseen. Matkaan tulleita eittämättömiä mutkia selvitellään kulloinkin mukaan lyöttäytyneiden kumppanien kera. Vaikka maailma on pullollaan ilkeän omahyväisiä hyypiöitä, eikä raja hyvän ja pahan välillä ole aina niin selkeä, onneksi joukosta löytyy aina silloin tällöin joku, johon voi oikeasti turvata. Kuten Hanin Chewie, jota oivallisesti esittää Joonas Suotamo. Liekö Suotamon ansiota, että elokuvassa kuullaan myös puhtaasti suomenkielinen sana?

Han Solon tarina on mukaansatempaava ja varsin ilahduttava lisä Star Warsin polveilevaan maailmankaikkeuteen.

 

Tully

Tully 
Ohjaus: Jason Reitman 
Käsikirjoitus: Diablo Cody 
Ikäraja: 12 
Ensi-ilta 4.5. 

Kaksi lasta pienellä ikäerolla. Jälkimmäisellä diagnosoimatonta häiriökäyttäytymistä. Kolmas lapsi juuri syntymäisillään. Ja mieskin – vaikka tutun turvallisen rakas onkin – vain näpyttelee pleikkaa zombeja lahdatakseen.

Tully kertoo Marlosta (Charlize Theron), joka on hukkua äitiyden syvyyksiin. Onnekseen hän saa veljeltään lahjaksi yöhoitajan numeron. Tuhannen ja yhden yöherätyksen, imetyksen ja vaipanvaihdon jälkeen Marlo karistaa epäröintinsä ja kutsuu luokseen Tullyn (Mackenzie Davis). Kuin pelastava enkeli, Tully pitää vauvan lisäksi öisin huolta myös Marlosta.

Siinä missä Marlo on masentunut, kyllästynyt ja väsynyt, Tully on nuori, laiha ja loputtoman energinen, ymmärtäväinen ja fiksu. Sanalla sanoen ihanne. Tullyn avulla Marlo kuitenkin luovii itsensä kadun valoisammalle puolelle ja löytää valonpilkahduksia jälleen myös itsestään.

Kun oma keho ja mieli tuntuvat vierailta ja omaa onneaan on väsymykseltä mahdotonta nähdä, Tullyn kaltainen avustaja saattaa toimia ainoana oljenkortena. Jason Reitmanin ohjaama ja Diablo Codyn käsikirjoittama elokuva herättääkin pohtimaan, miten itse kukin voisi toimia parhaiten niin perheensä kuin myös – ja ehkäpä eritoten – itsensä suhteen. Ja miten tarpeellinen yöhoitaja oikeasti olisi juuri synnyttäneelle äidille.

Itselläni oli kovat odotukset Tullyn suhteen, ovathan sen tekijät aiemmin luoneet niinkin mahtihuipun elokuvan kuin Juno. Alussa Marlon masennus oli kuitenkin syöstä minut mukaansa, niin uuvuttavan realistisena se kuvattiin. Mutta loppupuolella junomainen käänne tapahtui: kuin taikasanasta koko elokuva sai uuden energian ja merkityksen. Hykerryttävän loistava ratkaisu.

Äitien- ja muidenkinpäiväelokuva.

(l to r.) Mackenzie Davis as Tully and Charlize Theron as Marlo star in Jason Reitman’s TULLY, a Focus Features release.

Ready Player One

Ready Player One 
Ohjaus: Steven Spielberg 
Käsikirjoitus: Zak Penn ja Ernest Cline 
Pituus: 140 min 
K 12 

Ernest Clinen bestseller-listoille kavunneeseen romaaniin pohjautuva Ready Player One sijoittuu vuoteen 2045. Ihmiset pakenevat tosimaailman masentavaa epätoivoa Oasikseen, virtuaalitodellisuuden ihmemaahan, jossa omaa peliavatartaan voi kehittää ansaitsemillaan krediiteillä, mutta jokainen häviö – ja varsinkin hahmon kuolema – tasaa tilit ja vie kaikki siihenastiset tienestit. Peli alkaa tosissaan, kun Oasiksen kehittänyt valloittavan höpsö nero, James Halliday (Mark Rylance), testamenttaa virtuaaliuniversuminsa ensimmäiselle pelaajalle, joka selvittää kolme arvoituksellista tehtävää ja löytää piilotetun “pääsiäismunan”.

18-vuotias supersankarin alter egolta kuulostava Wade Watts (Tye Sheridan) lähtee jahtiin koittaen olla klaaniutumatta, mutta päätyen sittenkin kimppaan neljän muun pelaajan kanssa. Peliavatarten taakse kätkeytyy kuitenkin todellisia ihmisiä todellisine puutteineen, eikä mikään – eikä kukaan – ole lopulta sitä, miltä näyttää. Ja hei, eihän peli olisi mitään ilman mahdottomalta tuntuvia haasteita, sydäntätykyttävää kuolemanvaaraa ja armottomia pahiksia.

Miten riemastuttava Steven Spielbergin uusin ohjaustyö onkaan!

Elokuva toimii samantapaisesti kuin Robert Zemeckisin Paluu tulevaisuuteen -trilogia ja Marvelin Guardians of the Galaxy-duo, pelihahmojen upeassa animoinnissa on samankaltaisuutta James Cameronin Avatarin kanssa. Ready Player One on kuitenkin oma mahtava miksauksensa maanmainioita musiikkiraitoja, nostalgisia 80-luvun popkulttuuriviiteitä ja sekä entis- että nykyajan pelitodellisuutta.

Elokuva aiheuttaakin kurkussa kuplivia ilonkiljahduksia sekä vanhemmissa että lapsissa, sillä tämä jos mikä, on elokuva, jota voi käydä katsomassa lastensa (niiden teinienkin) kanssa. Vaikka rainassa on vauhdikasta menoa ja ainakin riittävästi räjähtelyä, se on oikea hyvänmielen elokuva; teatterista poistuu innostunein mielin ja hymy huulilla. Enpä muista, milloin viimeksi olisin itse innostunut jostain leffasta näin kovasti.

Ihanaa, että elokuvassa on myös opetus: vaikka virtuaalimaailma näyttää loputtomine mahdollisuuksineen äärimmäisen houkuttelevalta, Playerissä muistutetaan kuitenkin tosimaailman olevan ainoa paikka, jossa voi syödä kunnon ruokaa.

Suuri Pähkinäryöstö 2

Suuri Pähkinäryöstö 2
Ohjaus Cal Brunker
Kesto 91 min
K 7
Ensi-ilta 2.3. 

Pari vuotta sitten valmistuneessa Suuressa pähkinäryöstössä Kärtsy-orava suunnitteli paikallisen pähkinäkaupan ryöstöä kotipuiston ruokavarastojen niukennettua.
Elokuvan kakkososassa hulvattoman huoleton Kärtsy-orava on tottunut hylätyn pähkinäkaupan varaston yltäkylläiseen antiin. Laiskanpulskeat eläintoverit nauttivat joutilaasta elämästä, jossa ruoan eteen ei tarvitse tehdä mitään – muuta kuin avata suunsa. Järkevä Anni-orava taas pyrkii ylläpitämään ystäviensä luontaisia vaistoja ja saamaan heidät takaisin oikeaan elinympäristöönsä, keskuspuistoon.
Kun pähkinävarasto pahaksi onneksi kuitenkin räjähtää ja ilkeä pormestari kaavailee tuottamattoman puiston tilalle miljoonia tahkoavaa huvipuistoa, seikkailu pääsee käyntiin. Popcornit poksahtelevat, elukat lentelevät ja kallisarvoisia kulhoja räsäytteleviä takaa-ajokohtauksia riittää.

Tarinassa löytyy selkeitä rooleja: mistään stressaamaton mutta lopulta velvollisuutensa täyttävä Kärtsy, järkevä ja kekseliäs Anni, ikuisesti uskollinen Buddy-rotta. Turvallisuudesta vähät välittävä ja rahanahne pormestari sekä tämän samanmoinen tytär asettuvat luonteikkaaksi vastukseksi.

Nopeiden jalkojensa, terävien hampaidensa ja ennen kaikkea kekseliäisyytensä ja joukkoylivoimansa avulla eläimet käyvät taistoon kotipuistonsa puolesta. Vaikka elokuvan pääpaino on eteenpäin rynnivien tapahtumien lähes taukoamattomassa kavalkadissa, sen perimmäinen sanoma lämmittää aikuiskatsojaakin. Ystävyys ja yhteen hiileen puhaltaminen kannattaa. Eikä se joutilaanakaan olo lopulta niin lystiä ole.

Lapsiraatilaisten mielestä elokuva toki oli hyvä juurikin sen vauhdikkuuden takia, tapahtumia ei tarvinnut odotella turhaan. Plussaa myös elokuvan kestosta, sillä juonenkäänteen käänteillä ei venytetty turhia minuutteja. Ja vuoristorata-ajot ovat aina toimivia.

Coco

Coco 
Ohjaus: Lee Unkrich (Toystory 3) 
Käsikirjoitus: Adrian Molina & Matthew Aldrich 
K 7 
Ensi-ilta 16.2.2018 

Disney-Pixarin uusin elokuva Coco kertoo nuoresta Miguelista, jolle musiikki on henki ja elämä. Harmi vain, että musiikki on menneisyyden tapahtumien vuoksi Miguelin suvussa täysin kielletty. Suutarisuvun vesa tahtoo kaikesta huolimatta tavoitella unelmaansa ja tarttua hetkeen, jopa perhesiteiden kustannuksella.

Meksikolaisen Kuolleiden päivän koittaessa ja kynttilöiden syttyessä, raja tämän ja tuonpuoleisen välillä aukeaa. Edesmenneet pääsevät käymään elävien puolelle, kunhan tällä puolen vain on joku, joka heidät muistaa. Saadakseen soittaa musiikkia, Miguel päätyy seuraamaan idoliaan, maailman mahtavinta muusikkoa, Ernesto de la Cruzia, Kuolleiden maahan asti. Mutta voiko niin päin kulkea – ja pääseekö elävä(nä) sieltä takaisin?

Meksikolaisten Kuolleiden maa on yltäkylläinen iloisuuden tyyssija, värikäs ja eloa tulvillaan. Paitsi niille, jotka ovat unohtumassa; niille, joista kukaan ei kerro tarinoita Elävien puolella. Miguel tutustuu Vainajalassa hulvattomaan Hectoriin ja parivaljakko tekee vaihtokaupan auttaakseen toisiaan.

Coco vie vastustamattomasti mukanaan meksikolaiseen kulttuuriin, jossa perhe on kaikkein tärkein. Ja musiikki. Ja ruoka. Ja naiset ovat vahvoja ja periksiantamattomia.  Coco on huikean herkullista silmän- ja korvanruokaa. Elokuvan musiikkiesitykset ovat tunnetta tulvillaan ja sekä tietyt henkilöhahmot että laajakulmakuvaukset saavat leuat loksahtamaan ihastuksesta.
Muutamat elokuvan hymähdyttävät luujalkavitsit (hehe) eivät aivan täysin osu maaliinsa, mutta koskettavuudessaan tarina on vavahduttava. Nenäliinat mukaan.
UNLIKELY DUET — In Disney•Pixar’s “Coco,” aspiring musician Miguel (voice of Anthony Gonzalez) teams up with charming trickster Hector (voice of Gael García Bernal) on a life-changing journey through the Land of the Dead. Directed by Lee Unkrich, co-directed by Adrian Molina and produced by Darla K. Anderson, Disney•Pixar’s “Coco” opens in U.S. theaters on Nov. 22, 2017. ©2017 Disney•Pixar. All Rights Reserved.

 

-Anne Muhonen

Ballerina

Ballerina
Ohjaus: Éric Summer, Éric Warin
Käsikirjoitus: mm. Éric Summer
K 7, pituus 87 min
Ensi-ilta 25.12.

Nuori Félicie karkaa orpokodista ystävänsä Victorin kanssa Pariisiin, tuohon rakkauden, valon – ja pulujen kaupunkiin. Tanssimisesta aina haaveillut tyttö löytää tiensä Pariisin tanssiakatemiaan ja pääsee pienen vilpin kautta koe-esiintymään jopa Pähkinänsärkijän Klaran rooliin. Harjoittelu ei kuitenkaan ole helppoa; ilkeät ihmiset, fyysiset rajat ja mielen epätoivo valtaavat sijaa – mutta onneksi Félicie saa karatekid’mäistä valmennusta aikoinaan tanssijana toimineelta Odettelta.

Ballerina on juoneltaan melko perinteinen elokuva. Haasteita riittää, mutta ne on tehty voitettaviksi; kova työ ja unelmiinsa uskominen palkitsevat; ja lopulta hyvä voittaa pahan. Tarina on samalla myös hyvin samaistuttava ja heikomman puolelle asetutaan kyselemättä.

Ulkoasultaan elokuva on upea. 1800-luvun lopun Pariisi, jossa Eiffel-torni ja Vapaudenpatsas ovat vasta rakenteilla näyttäytyy – varsinkin iltavalaistuksessaan – taianomaisena. Elokuvan yksityiskohtiin on kiinnitetty ilahduttavasti huomiota, eivätkä hahmotkaan ole vain kuvankauniita kiiltokuvia vaan jokaisella on luonnetta tuovia erityispiirteitä.

Elokuvateatterista poistutaan tutuhameista ja kärkitossuista haaveillen.

– Anne Muhonen

Star Wars VIII: The Last Jedi

Kauan sitten, kaukaisessa galaxissa Pimeän puolelle kääntyneen Jediritarin, Anakin Skywalkerin, kaksosjälkeläiset Luke ja Leia pyrkivät edelleen pitämään maailmankaikkeutta Voiman tasapainossa.

Star Wars -saagan kolmannen trilogian toinen osa, The Last Jedi, jatkuu periaatteessa siitä, mihin VII-episodissa (The Force Awakens) kaksi vuotta sitten jäätiin: jedimäisiä piirteitä itsestään löytänyt nuori Rey (Daisy Ridley) odottaa erakoksi kääntyneeltä mestari Luke Skywalkerilta (Mark Hamill) apua galaksien tasapainoa järkyttävää pahuutta vastaan.

Kuten J.J. Abramsin ohjaaman The Force Awakensin nimikin kertoo, seiskassa päästiin oikeastaan vasta uuden trilogian lähtökuoppiin. The Last Jedin ohjannut ja käsikirjoittanut Ryan Johnson kuljettaa tarinakapulaa oivallisesti eteenpäin. Toivo menetetään useaan otteeseen ja Pimeä puoli houkuttaa itse kutakin. Onneksi kaikki olevainen pyrkii kuitenkin tasapainoon ja Valollakin on vetovoimansa. The Last Jedi onkin hyvän ja pahan tempoilussaan mukavan monipuolinen ja pitää ennalta-arvaamattomuutensa loppuun asti.

Episodissa on useita mainioita roolihahmoja, joita seurataan tasavertaisesti. Reyn ja Luken paikoin perin hupaisaakin kanssakäymistä rytmittävät upean Leian (Carrie Fisher) johtaman kapinaliikkeen räjäyttävät taistelut Ensimmäistä Ritarikuntaa vastaan tähtien välisessä avaruudessa. Nuorena väärinymmärretty ja isoisäänsä (Darth Vaderia) sairaalloisesti ihannoiva Kylo Ren (Adam Driver) herättää niin sääliä, myötätuntoa kuin vihaakin – aivan niin kuin kunnon pahishahmon tuleekin. Ritarikunnan pääpaholaisen, Snoken (Andy Serkis) kohtalokin on hykerryttävän oikeutettu.

Star Wars: The Last Jedi..General Leia ..Photo: Lucasfilm Ltd. ..© 2017 Lucasfilm Ltd. All Rights Reserved.

Seiskasta tutut hieman höpsö Finn (John Boyega), uhkarohkeakin Poe (Oscar Isaac) ja uusi sydämellinen hahmo Rose (Kelly Marie Tran) lunastavat paikkansa Voiman etujoukoissa. Herkullisen, hieman hansolomaisen vivahteen elokuvaan tuo Benicio del Toron DJ, eikäpä pidä unohtaa suomalaisen Joonas Suotamon roolia jättimäisenä Chewbaccana. Ja droidipallo BB-8 on yhä edelleen hauskan tehokas. Star Wars on tunnettu myös mitä merkillisemmistä olennoistaan, joita löytyy useampaakin lajia uusimmassakin episodissa.

Star Wars: The Last Jedi..L to R: Chewbacca with a Porg..Photo: Lucasfilm Ltd. ..© 2017 Lucasfilm Ltd. All Rights Reserved.

Visuaalisesti The Last Jedi on silmiähivelevä. Näyttävät räjähdykset, kauniit aurinkojenlaskut ja paikoin hyvinkin teatterilliset näyttämöt vievät mukanaan. Kaikesta päätellen VIII on tehty perinteitä kunnioittaen, uutuudenviehätystäkään unohtamatta. Kahden vuoden päästä ilmestyvää IX-osaa on hyvä odotella.

-Anne Muhonen