Haetaan nuoruuikäisten monikkolasten vanhempia haastateltavaksi

Etsimme vapaaehtoisia nuoruusikäisten monikkolasten vanhempia haastateltaviksi opinnäytetyöhömme. Opinnäytetyömme aiheena on nuoruusikäisten monikkolasten vanhempien vertaistuen tarve.

Opiskelemme Porvoon Laurean ammattikorkeakoulussa terveydenhoitajiksi. Opinnäytetyön tarkoituksena on haastatella vanhempia murrosikään liittyvistä haasteista, sekä vanhempien mietteistä vanhempien väliseen vertaistukeen liittyen. Tarkoituksena ei ole keskustella perheen arkaluontoisista asioista.

Tavoitteenamme on löytää noin kuusi haastateltavaa vanhempaa, joiden monikkolapset ovat yli 15 vuotiaita. Monikkolasten vanhemmat voivat osallistua haastatteluun yhdessä tai yksin. Haastattelut toteutetaan yksilöhaastatteluina. Haastattelut tullaan nauhoittamaan, mutta ne toteutetaan luottamuksellisesti eikä haastateltavien henkilöllisyys tule ilmi opinnäytetyössämme.

Haastattelut tullaan suorittamaan joulukuun alussa 2016. Haastatteluihin olisi syytä varata noin puolitoista tuntia. Lähtökohtaisesti etsimme haastateltavia Uudenmaan- ja Kymenlaakson alueelta. Voitte esittää toiveita haastattelupaikan suhteen. Olemme valmiita joustamaan aikatauluissa.

Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan opinnäytetyöhön tai haluat lisätietoja, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla.

Ystävällisin terveisin

Monika Järvinen ja Salli Harju
salli.harju@student.laurea.fi