Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 2 – Keinotekoinen olotila (Hertta kustannus, 2023)
Suomennos: Mika Kivimäki
Kansi: Samppa Ranta

Hurmaavan antisosiaalisen Murhabotin päiväkirjamerkinnät jatkuvat tämän selvittäessä poispyyhittyä menneisyyttään.
Turvallisuusandroidista vapaaksi toimijaksi päästyään Murhabotti saa jälleen riesakseen pienen joukon nuoria tutkijoita, joista varsinkin yksi on koitua kohtaloksi. Onneksi introvertti botti saa sekä menneisyytensä tutkimiseen että ihmisolemuksen tulkintaan apua bottikuljetusaluksen AI:ltä, ARTilta. Parivaljakon syvenevä ja toisiaan tukeva suhde on äärimmäisen miellyttävää seurattavaa, melkein kuin kaksikon lempimediapalvelusarjaa Paratiisikuun portteja katsoisi.
Vaikka Murhabotti pääsee lähemmäs menneisyytensä verisiä saloja, eivät kaikki palaset kuitenkaan vielä loksahda paikoilleen. Onneksi. Seikkailu jatkuu ensi keväänä Oikullisen protokollan merkeissä.
Murhabotin päiväkirjat 1 taas löytyy täältä.